Niina Meron uusi viihderomaani tarjoaa romantiikkaa Suomen suvessa miehen näkökulmasta

Erikoisjoukkojen mies Benedict Jay saapuu palvelusvapaalle Suomeen tapaamaan veljeään Doriania – tai niin hän väittää. Ben saa kutsun kesämökille, keskelle kauneinta järvimaisemaa. Kesäpäivien ja -öiden onnea haittaa kuitenkin tehtävä, joka on kesken. Ennen uuden lehden kääntämistä Ben joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Mitä hänenlaisensa mies uskaltaa tulevaisuudeltaan toivoa? Voiko sodasta ja rakkaudesta selviytyä sankarina?
Romanssin sankari on genrelle poikkeavasti kirjoitettu miehen näkökulmasta. Niina Mero kertoo halunneensa tutkia maskuliinisuutta ja sitä, millaisia odotuksia miehisyyteen liitetään.
”Viihderomantiikassa suhteen kehittymistä on useimmiten kuvattu naisen kokemuksen kautta, mutta naislukijana olen itse halunnut tietää enemmän siitä, miten mies kokee romanssin ja mitä mies ajattelee rakkaudesta. Pohdin myös, millaisia arvoja romanttisen viihteen mieskuva välittää ja minkälaista ihannekuvaa miehisyydestä kirjallisuudenlaji ylläpitää. Pitääkö olla voimakas vai herkkä, vai kenties molempia yhtä aikaa? Onko rikkinäisyys aina korjattava, vai onko keskeneräisyydelle ja heikkouksillekin tilaa? Mikä riittää, että ihminen ylipäätään on rakkauden arvoinen?” Mero summaa.
Kirjailija-tutkija Mero uskoo romanttisen viihdekirjallisuuden moniäänistyvän tulevaisuudessa. ”Rakkaus on universaalia ja samalla äärettömän vaihtelevaista, elävää. Uskon että viihderomantiikkakin alkaa heijastella erilaisten suhteiden ja rakastamisen tapojen kirjoa. Näkisin mielelläni rohkeutta ja uudenlaista parisuhdekäsitystä myös perinteisille parisuhteille nojaavissa romansseissa. Romanttisen viihteen ydin on siinä, miten ihmiset kohtaavat, rakastuvat ja löytävät onnen. Mitään muuta kaavaa ei ole, vaan variaatioita voi olla loputtomasti. Ehkä myös käsityksemme siitä, millainen on onnellinen loppu, voi elää ja muuttua avoimemmaksi”, hän toteaa.
Hämeenlinnassa asuva Niina Mero (s. 1982) tekee väitöstutkimusta nykypäivän romanttisesta viihdekirjallisuudesta. Esikoisromaani Englantilainen romanssi (2019) valloitti lukijoiden sydämet. Kirjalle myönnettiin Kaarlen palkinto, ja sen käännösoikeudet on myyty ruotsiksi, espanjaksi, katalaaniksi ja viroksi.
Niina Mero: Romanssin sankari
366 sivua
myös äänikirjana, lukija Paavo Kerosuo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Hersyvä romaani isoäidin ruuhkavuosista4.7.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Tuuli Salmisen Enimmäkseen käyttökelpoinen (Gummerus) kertoo neljän sukupolven naisista yhteisine papiljottipusseineen ja salaisuuksineen. Varpusta tulee isoäiti, ja ruuhkavuodet alkavat uudestaan. Äitejä, siskoja ja tyttäriä ei voi valita, mutta DNA:han on kirjoitettu, ettei heitä lakkaa rakastamasta kaikkein huonoimpinakaan päivinä. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 11.8.
Kylmäävä tositarina seksikultin sisäpiiristä ja yhä toimivan tantrakoulun pimeistä puolista3.7.2025 11:33:29 EEST | Tiedote
Beatrice Karinsdotterin omakohtainen esikoisteos Eksyneiden sielujen lahko (Gummerus) pureutuu syvällisesti siihen, miten tavallinen ruotsalaisnainen päätyi tantralahkon sisäpiiriin – ja kuinka lopulta irtautui siitä. Trillerin lailla otteessaan pitävä teos kuvaa taitavasti manipuloinnin ja henkisen väkivallan psykologisia mekanismeja, ja käsittelee laajemmin traumoja, niistä toipumista, ja nyky-yhteiskunnan pari- ja seksisuhdenormeja. Kirjassa käsiteltävä The New Tantra -liike jatkaa edelleen toimintaansa maailmanlaajuisesti. Ruotsissa äänikirjahitiksi nousseen teoksen käännösoikeudet on myyty Tanskaan.
ENNAKKOTIEDOTE: Palkitun kirjailijan uutuus on riipaiseva romaani ystävyydestä ja eutanasiasta – Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) ilmestyy 4.8.2.7.2025 09:29:03 EEST | Tiedote
Moninkertaisesti palkitun fantasiakirjailija Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) on koskettava yhdenpäivänromaani vimmaisesta elämänhalusta ja sen sammumisesta. Taidetta ja elämän värejä pursuilevassa uutuudessa tarkastellaan herkällä otteella ystävien välistä rakkautta, eutanasiaa ja ympäröivän luonnon tilaa. Mitä tapahtuu elämän aikana rakentamillemme suojakuorille, kun elämää on enää hetki jäljellä?
Sotakirjailija Esa Sirén: 20 vuotta kirjailijana, yli 400 000 myytyä kirjaa – Uutuusromaani julkistetaan yleisötapahtumassa Mikkelissä30.6.2025 11:23:37 EEST | Tiedote
Sukupolvensa parhaan sotakirjailijan Esa Sirénin tositapahtumiin pohjaava romaani Taisteluosasto Rasi (Gummerus) vie lukijan Syvärille vuoteen 1943. Yksi romaanin keskeisistä henkilöistä on ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari Ruben Lagus. Taisteluosasto Rasi julkistetaan yleisötapahtumassa Mikkelissä Sodan ja rauhan keskus Muistissa 13.8. Samalla ilmestyy myös 20-vuotisjuhlapainos Sirénin esikoisromaanista Iskujoukkue (Gummerus 2005).
ENNAKKOTIEDOTE: Rohkea romaani naisen seksuaalisesta vapautumisesta 2020-luvun Tinder-Lapissa – Inari Fernándezin esikoisromaani Vapaus (Gummerus) ilmestyy 27.8.26.6.2025 08:55:31 EEST | Tiedote
Millaiset ovat nykyajan deittimarkkinat pitkien välimatkojen Lapissa? Somevaikuttajana tunnetun Inari Fernándezin esikoisromaani Vapaus (Gummerus) kertoo nelikymppisen naisen seksuaalisesta heräämisestä ja sukupolvilta toisille siirtyneen häpeän purkamisesta. Vapaus-romaani ilmestyy 27.8. ja aloittaa Lemmentulet-trilogian.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme