Kansalaiset kertoivat näkemyksistään ilmastolain verkkokuulemisessa
Ympäristöministeriö järjesti verkkokuulemisen ilmastolain uudistuksen valmisteluun liittyen loka-marraskuussa 2020 yhdessä BIBU -tutkimushankkeen kanssa. Kuulemisessa tiedusteltiin kansalaisten näkemyksiä kansalaisosallistumisesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, tiedonsaannista ja saamelaisten oikeuksista ilmastolaissa.
Vastaajat näkivät kansalaisosallistumisen lisäävän ilmastotoimien oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuutta, tuovan ideoita ja tietoa valmisteluun sekä sitouttavan kansalaisia päätöksiin. Vastaajat myös korostivat monipuolisten ja monikanavaisten osallistumismahdollisuuksen ja tiedotuksen merkitystä sekä selkokielisyyden ja monikielisyyden tarvetta.
Erityisryhmien, kuten ikääntyneiden, nuorten ja vammaisten osallistamiseksi ehdotettiin lähiosallistumista eli osallistumisen jalkauttamista paikkoihin, jotka ovat ryhmien arkipäiväisessä käytössä, kuten kirjastoihin, kouluihin ja hoitolaitoksiin. Myös asiantuntijatiedon rooli nähtiin tärkeänä ilmastotoimien valmistelussa, ja eri toimijoiden välisen mutkattoman yhteistyön merkitystä korostettiin. Verkko ja digitaalisuus nostettiin esiin toivottuina keinoina saada tietoa valmistelun etenemisestä perinteisten keinojen rinnalla, ja vastaajat näkivät potentiaalia digitaalisten välineiden mahdollisuuksissa esittää tietoa visualisoinnin tai vuorovaikutteisuuden avulla.
Alkuperäiskansan eli saamelaisten oikeuksia käsittelevissä kysymyksissä pyydettiin näkemyksiä eri keinoista huomioida saamelaisten oikeuksia ilmastolain uudistuksessa. Valtaosa vastaajista piti myönteisenä sitä, että ilmastolaissa edellytettäisiin ilmastosuunnitelmien yhteydessä tehtäviä saamelaiskulttuuria koskevia vaikutusten arviointeja. Vastauksista käy myös ilmi, että näiden vaikutusten arviointien toivotaan käsittelevän erilaisia asioita, esimerkiksi elinkeinoja, kulttuuria ja saamelaisten itsehallintoa.
Lue raportti täältä.
Lisätietoja:
Tanja Aitamurto, apulaisprofessori, University of Illinois at Chicago, tanja.aitamurto@gmail.com
Isak Vento, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, isak.vento@helsinki.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Food Days tuo ruoka-alan asiantuntijat Seinäjoelle11.9.2025 13:08:23 EEST | Tiedote
Food Days -tapahtuma tuo ruokajärjestelmän asiantuntijat, tutkijat, elintarvikealan yritykset ja ruokayrittäjät Seinäjoelle 16.–18.9.2025.
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme