Uusi keskiaikatapahtuma elokuussa Naantalissa - Luostaripäivät elävöittävät kaupungin historiaa

Naantalissa nykyisen kirkon läheisyydessä sijainnut, vuosien 1438–1591 välillä toiminut birgittalaisluostari on tärkeä osa kaupungin ja koko Suomen historiaa. Naantalin birgittalaisluostarin kautta Suomeen kulkeutui muun muassa lääkintään, yrttitietouteen ja käsitöihin liittyviä taitoja ja tietoja, joiden perintö on kantanut nykypäiviin saakka.
−Tapahtuman myötä luostarikaupungin kiehtova keskiaikainen historia tarinoineen herää henkiin yhden viikonlopun ajaksi. Festivaalin ohjelmisto sisältää monipuolisen kattauksen kulttuuria sekä historiaa elävöittävää sisältöä, Visit Naantalin toimitusjohtaja Tarja Rautiainen tiivistää.
Luostaripäivät käynnistyvät 27.8.2021 klo 16 avajaispuheella, jonka jälkeen rannan satama-alueella sijaitseva markkinatori avautuu. Illalla Naantalissa kaivauksia tehnyt arkeologi ja asiantuntija FT Kari Uotila luennoi Naantalin luostarin ja kirkon historiasta ulkotiloissa toteutettavalla kävelykierroksella.
Lauantaina 28. päivä festivaalialueella nähdään pitkin päivää erilaisia historiallisen ajan mukaisia esityksiä, kuten keskiaikaista musiikkia soittava Härkätien Leikarit, keskiaikaista tanssia ja miekkailua. Yleisö voi samaistua keskiajan ihmisten elämään myös opastusten ja luentojen välityksellä, mm. FM Ilari Aalto luennoi keskiajan yrttitietoudesta Naantalin museon sisäpihalla. Kirkonmäellä saattaa jopa tavata keskiajan naantalilaisia arkipuuhissaan!
Alkuillasta kirkossa nähdään Tuuli-Maria Louhensalo-Lindströmin Birgitta-aiheinen tanssiteos Minä Birgitta? Ilta huipentuu tuliesitykseen sekä Naantalin vierasvenesataman muinaistulien yön kunniaksi järjestämään ilotulitukseen rannassa illan hämärtyessä.
Sunnuntain 29.8. ohjelmistoon kuuluu muun muassa koskettava, laulaen toteutettava Sisarten Laulu -kierros Naantalin kirkossa. Tapahtuma päättyy Uli Kontu-Korhosen sekä Anneliina Rifin muodostaman Duo Medievalin uuteen, Hodie aperuit nobis -nimiseen konserttiin.
Tulevina vuosina jatkoa saavan festivaalin järjestävät Naantalin kaupunki ja Visit Naantali. Tapahtuman käynnistämiseen on saatu apuraha Keskitien säätiöltä. Naantalin Luostaripäivät toteutetaan koronaturvallisesti pääosin ulkotiloissa. Sisätiloissa järjestettävissä ohjelmissa otetaan huomioon ajankohtaiset kokoontumisrajoitukset ja hygieniaan liittyvät suositukset.
Naantalin Luostaripäivät toivottaa kaikki tervetulleiksi unohtumattomien elämysten pariin Naantaliin elokuussa!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuottaja Anu Taivalkoski, naantalinluostaripaivat@gmail.com, p.050 5337 631
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Kalevanniemen kampuksesta valmistuu Naantalin suurin rakennuskokonaisuus koulutuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin tarpeisiin10.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Tilojen valmistuttua Kalevanniemessä toimii ainutlaatuinen opetusta ja harrastemahdollisuuksia yhdistävä kokonaisuus, joka mahdollistaa myös laadukkaat liikunta- ja kulttuuripalvelut eri toimijoille.
Kutsu: Naantalin Kalevanniemen kampuksen mediatilaisuus ja liikuntahallin peruskiven muuraus5.9.2025 13:57:28 EEST | Kutsu
Mediatilaisuus: keskiviikkona 10.9.2025 klo 12.00–13.00 (tarjolla kahvia + pientä suolaista ja makeaa) Paikka: Kalevanniemen kampuksen ruokasali, Opintie 2, Naantali (kartta ja pysäköintiohjeet liitteenä)
Tomi Norha kirjailijavieraana Naantalin pääkirjastossa3.9.2025 12:20:43 EEST | Tiedote
Kirjailija Tomi Norha vierailee Naantalin pääkirjastossa keskiviikkona 10.9. klo 17.30.
Naantali kysyy kuntalaisilta näkemyksiä matkailun kehittämisestä2.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuntalaisille kohdennetussa kyselyssä kaupunki pyytää näkemyksiä muun muassa matkailun hyödyistä ja haitoista, kehityskohteista ja palveluista.
Kaivokadun saneerausurakka etenee Maariankadulle 3.9. ja tuo muutoksia liikennejärjestelyihin1.9.2025 15:30:10 EEST | Tiedote
Kaivokadun saneerausurakka alkaa tällä viikolla Maariankadun päässä. Läpikulku Kaivokadulle sulkeutuu töiden ajaksi. Tonttiliikenne kiinteistöille mahdollistetaan koko urakan ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme