SDP:n Paula Werning: Vanhuspalvelujen uudistus on hallituksen yksi kärkihankkeista

Kansanedustaja Paula Werning (sd), sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen katsoo, että keskustelu vanhuspalveluiden sujuvuudesta on aiheellista ja on tyytyväinen siihen, että hallitus tekee huolellista työtä vanhuspalvelujen uudistamisessa.
THL toteutti toukokuussa 2020 laajan tutkimuksen kunnille vanhuspalvelujen tilanteesta. Kyselyn perusteella selvisi, että kotihoitoa ei ole kaikille tarjolla riittävästi. Iäkkäiden palveluja koskeva lainsäädäntöuudistus on parhaillaan valmistelussa.
- Hallitus katsoi tarpeelliseksi vahvistaa vanhusten mahdollisuutta ja oikeutta saada ne palvelut, joiden tarve on todettu tärkeäksi. Samalla turvataan myös riittävä henkilöstöresurssi palveluja toteuttamaan, Werning sanoo.
Vanhuspalvelujen uudistamisen ensimmäinen vaihe on jo käynnistynyt, kun ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön mitoitus 0,7 säädettiin lakiin ja tulee voimaan asteittain.
Lisäksi iäkkäiden palvelujen laatusuositus 2020-2023 on julkaistu lokakuussa 2020 kuten myös poikkihallinnollinen Ikäohjelma 2030 ja molempien toimeenpano on jo käynnistynyt, Werning täsmentää.
Kansanedustaja Werningin mukaan vanhuspalvelujen toisen vaiheen uudistuksen keskeisin tavoite on, että ikääntynyt voi asua kodissaan turvallisesti ja saa riittävän ja tarpeellisen avun kotiin.
- Kotona asumisen ja tehostetun palveluasumisen välttämättömäksi tarvittavat toimenpiteet käsittävät monimuotoisia ja toimintakyvyn säilymistä tukevia asumis- ja palvelukokonaisuuksia. Tässä oikea-aikaisuuden arviointi siitä, mikä asumismuoto tulee olla, on tärkeässä asemassa.
Omaishoito on myös korvaamatonta ja erittäin tärkeä osa vanhusten hoidon kokonaisuutta. Sen kehittämiseen tulee panostaa tulevaisuudessa vieläkin enemmän ja omaishoitajan jaksamisesta tulee myös huolehtia.
Kotihoidon henkilöstön työpanos suunnataan jatkossa entistä enemmän vastaamaan asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita.
- Työvuorosuunnittelulla voidaan vaikuttaa työn kuormittavuuteen. Riittävillä resursseilla on suora vaikutus hoidon laatuun ja asiakkaiden kokemukseen saamastaan avusta. Asiakaslähtöinen hoitotyö on välttämätöntä, sillä jokainen ikääntynyt on ainutlaatuinen yksilö omien hoidontarpeittensa kanssa, Werning toteaa.
Ministeri Henriksson tiedotti toukokuun lopussa vanhusasiainvaltuutetun tehtävän perustamisesta ja siihen lisätalousarviossa osoitetusta rahasta.
- On hienoa, että tulevaisuudessa meillä on nimetty viranomainen edistämässä myös ikääntyneiden oikeuksien toteutumista ja tuomaan heidän näkökulmiaan myös päätöksentekoon, sanoo Werning.
Werning toivoo tiedotteessaan esille otettujen asioiden selkiinnyttävän oppositiollekin sen, että hallitus on tosissaan paneutunut vanhuspalvelujen parantamiseen. Parannukset olisi voitu tehdä jo edellisten hallitusten aikana, sillä tiedossa on ollut väestön ikääntymisen myötä kasvavien palvelujen tarve jo kauan ennen nykyistä hallitusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Orpon hallitus romuttaa ammatillista koulutusta28.5.2025 14:27:56 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on leikannut ammatillisen koulutuksen rahoituksesta 120 miljoonaa euroa. Leikkauksen kerrottiin kohdistuvan aikuiskoulutukseen. Alusta asti on kuitenkin ollut ilmeistä, että se vaikuttaa myös oppivelvollisten koulutukseen, sillä resurssien väheneminen heikentää koulutuksen tarjontaa, saavutettavuutta, opetuksen määrää ja laatua.
Suuren valiokunnan sd-edustajat: Innovaatiot ja ilmasto demarien painopisteet EU-maataloudessa28.5.2025 14:02:44 EEST | Tiedote
Suuri valiokunta käsitteli kokouksessaan 28.5. komission tiedonantoa maatalouden ja ruoan visiosta. Valiokunnan sosialidemokraatit halusivat korostaa innovaatioiden ja toisaalta ilmaston merkitystä.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan28.5.2025 13:34:46 EEST | Tiedote
-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen velkalaiva ei pysy pinnalla28.5.2025 12:05:03 EEST | Tiedote
-Hallituspuolueiden suurista puheista ja lukuisista pienituloisiin kohdistuvista leikkaustoimista huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu edelleen eikä hallitus saa velkalaivaansa pidettyä pinnalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Saku Nikkanen: Hallituksen puheet velkaantumisen taittamisesta ovat vailla katetta28.5.2025 11:57:47 EEST | Tiedote
-Tänään julkistettu vuoden toinen lisätalousarvio osoittaa jälleen, että hallituksen suuret puheet velkaantumisen taittamisesta voidaan nyt unohtaa, sanoo kansanedustaja Saku Nikkanen (sd). Hallituksen tänään julkistettu esitys kasvattaa kuluvan vuoden alijäämän ja tätä kautta uuden velan jo 13 miljardiin euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme