Tutkijat: Viherrakentaminen on kaupunkien hiilinielu – mutta sen teholle ei ole kunnon mittareita

Ilmastoa lämmittävien hiilidioksidipäästöjen ja maapallon hiilinielujen välillä on kuilu, jonka umpeen kuromiseen tarvittaisiin uutta metsää 9 miljoonaa neliökilometriä. Se on lähes 27 kertaa Suomen pinta-ala.

Koska kaupungistuminen ja maanviljely kilpailevat samoista maa-aloista, uusiksi hiilinieluiksi tarvitaan muitakin vaihtoehtoja. Keinotekoisen fotosynteesin ja hiilidioksidia sitovien seinien kaltaiset keksinnöt ovat lupaavia, mutta niiden tehokäyttöön on vielä vuosikymmenien matka.

Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat yhdessä Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa selvittäneet viherrakentamisen potentiaalia kaupunkien hiilineutraaliuden edistämisessä.

”Viherrakentaminen on tärkeä osa kaupunkien viihtyisyyttä, mutta sen tehoa ilmastonmuutoksen torjunnassa on vaikea osoittaa yksittäistä puistoa tai pihaa suunniteltaessa. Yhteiset mittarit auttaisivat meitä suunnittelemaan kaupunkeja paremmin juuri hiilineutraaliuden näkökulmasta”, sanoo Aalto-yliopiston professori Matti Kuittinen.

Rakennusteollisuudessa käytetään jo yleisesti EPD-ympäristöselosteita. EPD on elinkaarianalyysiin perustuva, standardoitu tapa esittää olennaiset, varmennetut ja vertailukelpoiset tiedot tuotteen tai tuoteryhmän ympäristövaikutuksista, erityisesti hiilijalanjäljestä.

Tutkijat arvioivat, voitaisiinko kasveihin, kasvualustoihin ja kuorikatteisiin sitoutuvaa hiiltä esittää rakennusteollisuuden käyttämillä standardeilla. Tutkijoiden mukaan viherrakentamisen hiilijalanjälki sopii kuitenkin EPD-selosteisiin huonosti.

”Yksi isoimmista haasteista on se, että viherrakentamisessa tuote muuttuu ajan mukana. 50 tiiltä on 50 tiiltä kymmenenkin vuoden kuluttua, mutta 20 pientä tainta voi vuosikymmenessä kasvaa ja levitä 30 isoksi pensaaksi”, Kuittinen pohtii.

Helposti sovellettava ratkaisu

Tutkijat suosittelevat, että elinkaariarvioinnin menetelmää kehitettäisiin niin, että myös viherrakentamisen tuotteille voitaisiin laatia EPD-ympäristöselosteita. Tätä kautta voitaisiin sekä varmistaa ympäristövaikutuslupausten luotettavuus että tarjota maisema-arkkitehdeille ja suunnittelijoille konkreettisia työkaluja.

”Hiilineutraalius vaatii kaupungeilta toimia eri rintamilla. Viherrakentamisen etu on se, ettei se vaadi uutta, kallista teknologiaa. Se on yksinkertainen ja helposti sovellettava ratkaisu, mutta sen ilmastohyötyjen arvioinnin helpottamiseksi pitää tehdä töitä. Tähän tarvitaan viherrakennusalan ja tutkijoiden välistä yhteistyötä”, sanoo Kuittinen.

Seuraavaksi Aallon tutkijat alkavat selvittää kenttäkokeilla, miten paljon kasvit todella voivat niellä hiiltä eri kasvuvaiheissa. Tarkoitus on keskittyä erityisesti viherrakentamisessa suosittuihin pensaisiin ja koristekasveihin, joiden hiilinielu tunnetaan selvästi puita huonommin. Luken tutkijat kehittävät myös käytännön mallinnustyökalua, jonka avulla suunnittelijat voisivat arvioida, miten maankäyttö vaikuttaa kasvien ja maaperän hiilivarastoihin paikallisella tasolla.

Tutkimus julkaistiin International Journal of Life Cycle Assessment – tiedelehdessä ja on avoimesti luettavissa täältä.