Tukkutori ja Helsingin Leijona Oy yhteen – Uusi yhtiö vahvistaa Helsinkiä kaupunki- ja ruokakulttuurin kehittäjänä
17.6.2021 08:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Tukkutorin toimintojen uudelleenjärjestelyistä ja uuden yhtiön perustamisesta kokouksessaan 16.6.2021. Tukkutorin kiinteistöt ja maa-alueet jäävät kaupungin omistukseen, ja kaupunki vuokraa niitä perustettavalle yhtiölle.
Helsingin kaupunkiympäristön toimialan alaisen Tukkutorin toiminta käsittää Teurastamon, kauppahallit ja torit, Sörnäisten tukkualueen, Vihertukkutorin, Pakastamon, Katriinankadun varaston sekä pieniä toreja ja aukioita, joilla on myyntitoimintaa.
Helsingin Leijona Oy on kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on osana Helsingin kaupunkikonsernia kehittää erityisesti Helsingin keskustan Torikorttelit-alueen toimintaa.
“Koronakriisin jälkeen kansainvälinen kilpailu kaupunkien välillä tulee kiihtymään entisestään. Menestyäkseen Helsingin tulee panostaa luontaisiin vahvuuksiinsa ja rakentaa vetovoimaa niiden kautta. Helsingin keskustan Torikortteleilla sekä Tukkutorin Teurastamon alueella, toreilla ja kauppahalleilla on tässä erittäin keskeinen asema. Tähän asti kaupunki on kohdellut näitä uniikkeja paikkoja lähinnä ulosvuokrauskohteina ja koronakriisi on kurjistanut niitä entisestään. Nyt lähdemme kehittämään niitä entistä paremmiksi, sisältö edellä, yhdessä toimijoiden kanssa. Tavoitteena on elävät, menestyvät ja vetovoimaiset kaupunkikulttuurin paikat”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
Uuden yhtiön keskeinen tehtävä tulee olemaan vuokraamiensa tilojen ja alueiden toiminnan kehittäminen. Toiminnallaan yhtiö kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kaupungiksi sekä elävöittää Torikortteleiden ja Tukkutorin ympäristöä.
Tähän liittyen yhtiö kehittää Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa sekä näiden joustavaa ja kustannustehokasta organisointia. Kalasatamassa sijaitsevaa Tukkutorin ja Teurastamon aluetta on tarkoitus kehittää perinteisen tukkutoritoiminnan ohella uutta luovaksi urbaanin ravitsemus- ja tapahtumatoiminnan keskukseksi, sekä tukea alueelle jo kehittynyttä ekosysteemiä.
Lisäksi yhtiö edistää kaupungin kulttuurihistoriallisesti tärkeiden tilojen ja paikkojen aktiivista hyödyntämistä kaupunkilaisten, vierailijoiden ja yritysten toimesta laatimiensa kehittämis-, palvelu- ja vuokrauskonseptien avulla.
Yhtiö on keskeinen väline kaupungin vetovoimaan ja elinvoimaisuuteen sekä kaupunkikulttuurin kehittymiseen liittyvien tavoitteiden toteuttamisessa.
Uusi yhtiö toimintavalmiina vuoden 2022 alussa
Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti Tukkutorin toiminta, omaisuus ja henkilöstö (pois lukien kiinteistöt ja maa-alueet) luovutetaan kokonaisuudessaan toimintaa jatkavalle uudelle perustettavalle yhtiölle. Tukkutorin henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä liikkeenluovutuksen periaatetta noudattaen.
Toimintojen yhdistämisen yhteydessä Helsingin Leijona Oy sulautetaan yhtiöön, jolloin myös Helsingin Leijonan henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä.
Helsingin kaupunki vuokraa yhtiölle kokonaisuutena Tukkutorin ja Helsingin Leijona Oy:n nykyisessä toiminnassa tarvittavat rakennukset, tilat ja maa-alueet. Lisäksi kaupunki tekee yhtiön kanssa erikseen sopimuksen koskien yhtiölle annettavaa kehittämistehtävää kaupungin toimialan sekä elinkeinopoliittisten ja kaupunkistrategian mukaisten tehtävien toteuttamiseksi sekä sen puitteissa kaupungin yhtiöltä ostamista palveluista.
Yhtiö on tarkoitus perustaa mahdollisimman pian kaupunginvaltuuston 16.6.2021 päätöksen jälkeen niin, että uusi yhtiö huolehtii tulevan yhdistetyn toiminnan käynnistämiseen liittyvistä käytännön toimenpiteistä. Samalla valmistellaan Tukkutorin toimintojen siirtoon ja Helsingin Leijonan sulautumiseen liittyviä toimenpiteitä.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kokouksessaan 14.6. nimetä perustettavan yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtajan Kai Huotarin sekä jäseniksi designjohtaja Hanna Harrisin ja aluerakentamispäällikkö Outi Säntin. Nyt nimetty puheenjohtaja toimii tehtävässä siihen asti, kunnes alkusyksyllä 2021 yhtiön hallitusta täydennetään luottamushenkilötaustaisilla jäsenillä, uudella puheenjohtajalla ja yhdellä ulkopuolisella jäsenellä, minkä jälkeen hän jatkaa hallituksessa jäsenenä. Uuden yhtiön hallituksessa tulee olemaan yhteensä seitsemän jäsentä.
Uuden yhtiön varsinainen operatiivinen toiminta on tarkoitus aloittaa 1.1.2022. Uudesta yhtiöstä käytetään työnimeä ”Helsingin kaupunkitilat Oy”. Nimeä tarkennetaan tarpeen mukaan perustamisen ja yhtiön toiminnan järjestämisen edetessä.
Uusi yhtiö kuuluu kaupungin konserniohjauksessa pormestarin toimialaan muiden kaupungin elinvoimaisuuteen liittyvien tytäryhteisöjen tavoin.
Lisätiedot:
Atte Malmström
Konserniohjauksen päällikkö, Helsingin kaupunki
09 310 3346844
atte.malmstrom@hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija, Helsingin kaupunki
040 843 0915
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Ulkomaalaistaustaisten osuus kaupungin henkilöstöstä on kasvanut merkittävästi1.4.2026 12:00:12 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin henkilöstöstä 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia vuoden 2023 lopussa. Osuus on kasvanut selvästi viime vuosina. Ulkomaalaistaustaisten osuus on erityisen suuri terveys- ja sosiaalipalveluissa. Yli puolet Helsingin kaupungin ulkomaalaistaustaisesta henkilöstöstä toimi terveys- ja hoiva-alan työntekijätason tehtävissä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä30.3.2026 19:54:17 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli 30. maaliskuuta Jääkenttäsäätiön ajankohtaiskatsauksen ja käsitteli tytäryhteisöjen omistajastrategioiden päivityksiä.
Junatien metrosillan hankesuunnitelma etenee valtuustoon30.3.2026 19:51:19 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 30. maaliskuuta ja päätti ehdottaa valtuustolle Junatien metrosillan hankesuunnitelman hyväksymistä. Kaupunginhallitus antoi myös lausunnon TEM:lle avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevasta lainsäädännöstä.
Helsingin kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja hyväksyi kaavaratkaisuja25.3.2026 22:08:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa keskiviikkona 25. maaliskuuta pidettiin kyselytunti. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös kaavaratkaisuja ja käsitteli aloitteita.
Pitäjänmäen Patterimäen itäosan asemakaava etenee valtuustoon23.3.2026 18:46:29 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 23. maaliskuuta esittää valtuustolle Pitäjänmäen Patterimäen itäosan kaavamuutoksen hyväksymistä. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle myös vuoden 2025 tilinpäätöksen hyväksymistä sekä Ruskeasuon Koroistentie 10:n ja Tilkanmäen asemakaavan hyväksymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
