Rymättylän uusi paloasema valmistui
21.6.2021 08:30:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Uusi paloasema rakennettiin edellisten tilojen tilalle Vanhatielle, lähelle Rymättylän keskustaa. Vanhat tilat sijaitsivat entisessä linja-autoyhdistyksen säilytystallissa ja vaativat laajaa peruskorjaamista. Ne olivat tulleet tiensä päähän kaikin puolin, toteaa Rymättylän VPK:n päällikkö Mika Lehvänen. Tarve on ollut jo pitkään ja tilojen uusimista on suunniteltu moneen otteeseen.
– Vanhat tilat eivät vastanneet nykyvaateita ja olivat auttamattomasti liian pienet VPK:n tarpeisiin oviaukoista lähtien. Tilojen peruskorjaaminen ei olisi ollut kustannustehokasta, Lehvänen kertoo.
Työt tontilla alkoivat keväällä 2020 vanhan rakennuksen purkamisella. Syksyllä päästiin rakentamaan uutta, ja nyt vanhan rakennuksen tilalla on punatiilinen, punaovinen, moderni paloasema. Naantalin kaupungin rakennuttajainsinööri Ilmari Penttilä kertoo, että rakennus on suunniteltu aluepelastuslaitoksen ohjeiden mukaan ja mitoitettu Rymättylän VPK:n kalustolle.
– Rakennus valmistui aikataulussa ja karvan verran alle budjetin eli kokonaisuudessaan projekti onnistui hyvin, Penttilä toteaa.
Paloaseman sisältä löytyy kolmelle hälytysajoneuvolle mitoitettu kalustohalli, ensivaste- ja hälytysosasto, pukeutumis- ja peseytymistilat saunoineen, koulutustila keittiöllä sekä muita tarvittavia tiloja. Ulkona on lisätilana varasto lopuille kalustolle. VPK:n eri osastojen toiminnassa on mukana noin 50 henkilöä.
– Vanhoissa tiloissa koulutustilojen puutteen takia jouduimme aikoinaan rajoittamaan osallistujien määrää nuoriso-osastolla. Kun koronan jälkeen toiminta saadaan taas uusissa tiloissa pyörimään, voimme toivottaa uusia jäseniä tervetulleeksi. Jos kipinä herää, toimintaan mahtuu kyllä mukaan, Lehvänen kehottaa.
Uuden paloaseman piha-aluetta saatiin nyt järjesteltyä niin, että tilaa on hiukan enemmän kuin ennen. Kesäkuun aikana tehdään vielä pientä maisemointia, mutta muuten Vanhatiellä on täysin valmista.
Lehvänen kertoo, että uudet tilat vastaavat pääosin VPK:n toiveita ja tarpeita. Kun toiminta saadaan kunnolla pyörimään, saadaan lopullinen arvio tilojen soveltuvuudesta.
– Uudet tilat ovat enemmän kuin olemme odottaneet. Suuret kiitokset siitä, että olemme saaneet olla paljon mukana vaikuttamassa projektissa ja että käyttäjiä on kuultu, Lehvänen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari Penttilä
rakennuttajainsinööri
Naantalin kaupunki
040 183 1673
ilmari.penttila@naantali.fi
Mika Lehvänen
Rymättylän VPK:n päällikkö
040 6682 855
paallikko@rymattylanvpk.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Kaivokadun työmaa etenee pintatöihin – liikennejärjestelyt muuttuvat21.5.2026 14:51:44 EEST | Tiedote
Kaivokadun parantamisen kaivantotyöt ovat päättyneet ja töiden painopiste on siirtynyt kadun pintarakennetöihin. Kaivokatu ja Uolevi Raaden katu ovat edelleen työmaa-aluetta, ja töiden sujuvan etenemisen vuoksi pyydetään välttämään alueella asiatonta liikkumista ja pysäköintiä.
Pääkirjaston luennolla katsotaan luontoa linssin läpi20.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Mia Röngän luennolla 28.5. klo 17.30–18.30 Naantalin pääkirjastossa (Tullikatu 11) tutustutaan luontokuvaukseen ja saadaan vinkkejä oman näkemyksen kehittämiseen ja onnistuneiden otosten nappaamiseen ilman ammattilaiskalustoakin.
Naantalin varhaiskasvatus herätti Muumit talviunilta18.5.2026 15:16:01 EEST | Tiedote
Noin 600 Naantalin varhaiskasvatuksen piiriin kuuluvaa lasta herätti Muumit talviunilta Naantalissa maanantaina 18.5.
Siisti Biitsi tavoitteena – tule siivoamaan Naantalin Nunnalahden rannalle 19.5.18.5.2026 13:43:41 EEST | Tiedote
Siisti Biitsi on Pidä Saaristo Siistinä ry:n vesistöjen ja rantojen roskaisuuteen keskittyvä talkoo-ohjelma. Naantalin kaupunki on tempauksessa mukana toukokuun ajan. Järjestämme kaikille yhteiset siivouspäivät Nunnalahden uimarannalla 19.5. klo 10–18 ja Taimon uimapaikan ympäristössä 28.5. klo 10–18. Osallistujien kesken arvotaan Pidä Saaristo Siisti ry:n sekä Naantalin yllätyspalkintoja.
Naantali selvittää kokemuksia ja mielipiteitä yhdyskuntateknisistä palveluista kyselyllä15.5.2026 12:13:29 EEST | Tiedote
Verkkokyselyn lisäksi kysely postitetaan satunnaisella otannalla valituille naantalilaisille. Vastausaikaa on 12.6.2026 saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
