M-Files lanseeraa uuden kumppaniohjelman tehtyään ennätystuloksen globaalin kanavamyynnin kasvussa

Älykkäiden tiedonhallintapalvelujen asiantuntija M-Files on julkistanut uuden kumppanuusohjelman uutisoituaan aiemmin globaalin kanavamyyntinsä ennätyskasvusta. Yritys julkaisi uudistetut perehdytys- ja koulutusohjelmat, jotka tähtäävät neljään uuteen kumppanisertifikaattiin. Sertifikaatit todentavat kumppanien kompetenssin M-Files-tiedonhallintaratkaisujen menestyksekkäinä toimittajina omille asiakkailleen.
M-Filesilla on lähes 400 yhteistyökumppania 91 maassa, ja vuonna 2021 yritys lanseerasi uudistetun perehdytysohjelman kumppaneilleen. Yrityksen kanavaliiketoimintatiimi kasvaa 25 prosentilla seuraavien 12 kuukauden aikana, ja se tarjoaa tukea kriittisen tärkeille Euroopan, Pohjois-Amerikan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueille.
"Yhteistyökumppanien osuus myynnin kasvusta oli 78 prosenttia vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen ja kuluvan vuoden vastaavan ajankohdan välillä", kertoo Scott Erickson, M-Filesin kanavamyynnistä vastaava johtaja. "Kehitys perustuu erinomaisiin asiakassuhteisiin sekä liiketoimintakumppaneihin, jotka pystyivät pandemian aikana tarjoamaan asiakkailleen luotettavia teknologiaratkaisuja. Tänään julkaisemamme tiedot ovat osoitus siitä, että olemme sitoutuneet tarjoamaan yhteistyökumppaneillemme alan parhaat resurssit. Asiakkaat voivat luottaa M-Filesin ratkaisuihin ja kehittää niiden pohjalta omaa menestyksekästä liiketoimintaansa", Erickson summaa.
Vuonna 2020 kumppanit vastasivat 34 prosentista M-Filesin liikevaihdosta. Uusi kumppanuusohjelma tarjoaa uudenlaisia myynnin kannustimia, joiden avulla yhteistyökumppanit pystyvät kehittämään liikevaihtoaan hyödyntämällä SaaS-liiketoimintamallia. M-Files tarjoaa yhteistyökumppaneilleen huippuluokan sovelluksia, jotka sujuvoittavat kumppanuusyhteistyötä. Kumppanit voivat hyödyntää M-Files Campaign Center -kampanjanhallintatyökalua, joka sisältää tehokkaita työkaluja kysynnän ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen.
Huhtikuussa M-Files julkaisi kumppaneille seuraavat sertifikaatit:
- Certified M-Files Solution Engineer -ratkaisusuunnittelija
- Certified M-Files Developer -kehittäjä
- Certified M-Files Solution Architect -ratkaisuarkkitehti
- Certified M-Files Trainer -kouluttaja.
"M-Files investoi jatkuvasti kumppaneidensa tukemiseen, jotta nämä voivat kehittää parasta osaamistaan mahdollisimman tehokkaasti", toteaa Niall McConnell, Commercial Director, Convergent, ja jatkaa: "M-Files on hyväksynyt yrityksemme Certified Delivery Partner -kumppaniksi. M-Files-ratkaisujen avulla meillä on mahdollisuus tarjota asiakkaillemme laadukkainta palvelua. Huipputasoinen koulutus ja tiukkojen laatustandardien mukaiset parhaat käytännöt ovat M-Filesin tarjoamia työkaluja, joiden ansiosta voimme vakuuttaa omat asiakkaamme ja samalla varmistaa heidän menestyksensä."
M-Filesin tekniset asiakasneuvojat tarjoavat huippuluokkaista, parhaisiin käytäntöihin perustuvaa tiedonhallinta- ja yhteistoimintaratkaisujen tuotekoulutusta ja -tukea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula TomminenDirector of Nordics Marketing
Puh:050 329 9614tuula.tomminen@m-files.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
M-Files Oy
M-Files tarjoaa tekoälyä hyödyntäviä älykkään tiedonhallinnan ohjelmistoratkaisuja, joiden avulla organisaatiot saavuttavat merkittäviä liiketoimintaetuja tehostamalla toimintaansa. M-Files yhdistää eri järjestelmät ja niissä olevat dokumentit yhteen muun merkittävän liiketoimintatiedon kanssa poistaen tietosiilot. M-Files tarjoaa oikeaa ja relevanttia tietoa käyttäjille heidän tarpeidensa mukaisesti ajasta ja paikasta riippumatta. Samalla M-Files automatisoi liiketoimintaprosessit ja varmistaa tietoturvan sekä vaatimustenmukaisuuden. Tuhannet yritykset yli 100 maassa käyttävät M-Filesia tarjotakseen työntekijöilleen älykkäämmän tavan tehdä töitä. M-Files on käytössä noin 1 200 organisaatiossa Suomessa. Asiakkaita ovat muun muassa Wärtsilä, SSAB, Nokian Renkaat, Valmet, Caverion, Finavia, Fingrid, Technopolis, Patria, R-kioski, DNA ja Liikennevirasto. Lisätietoja: www.m-files.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta M-Files
Matt Marriott M-Filesin myyntijohtajaksi vauhdittamaan yhtiön globaalia kasvua7.4.2025 14:46:07 EEST | Tiedote
Tuore nimitys on merkittävä askel M-Filesin go-to-market -strategian tehostamisessa, asiakaskokemuksen kehittämisessä ja kasvun vauhdittamisessa.
M-Filesille tunnustusta Gartnerin vuoden 2024 dokumenttienhallinnan raporteissa26.12.2024 16:00:00 EET | Tiedote
Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files on saanut tunnustusta vuoden 2024 Gartner® Magic Quadrant™ for Document Management -raportissa sekä siihen liittyvässä Gartner® Critical Capabilities -arvioinnissa. Magic Quadrant -raportissa tarkasteltiin valittujen kriteerien kautta yhtiön vision kattavuutta sekä suorituskykyä. Arviointeja tehtiin muun muassa seuraavissa kategorioissa: tuote ja palvelu, asiakaskokemus, markkinoiden tarpeisiin vastaaminen, elinkelpoisuus sekä näyttö aiemmasta menestyksestä. "Olemme erittäin iloisia saamastamme tunnustuksesta, mikä vahvistaa ennestään asemaamme tietotyön automaation markkinajohtajana", M-Filesin toimitusjohtaja Jay Bhatt sanoo. "Sijoituksemme Ability to Execute -kategoriassa on osoitus kyvystämme tarjota huipputason tuote ja käyttäjäkokemus samalla, kun toteutamme vahvaa go-to-market-strategiaa. M-Files oli yksi ensimmäisistä toimijoista, joka toi markkinoille generatiivisen tekoälyn ominaisuudet, mikä on todiste innovatiivisesta visiostamm
M-Filesin toimitusjohtajaksi Jay Bhatt3.12.2024 16:00:00 EET | Tiedote
Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files ilmoitti tänään, että yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty amerikkalainen kokenut yritysjohtaja Jay Bhatt. Bhattilla on pitkä historia operatiivisesta huippuosaamisesta ja vahvat näytöt ohjelmistoyritysten kasvattamisesta kansainvälisillä markkinoilla. Hän on toiminut aiemmin toimitusjohtajana sekä yksityisissä että julkisesti noteeratuissa ohjelmistoyrityksissä, kuten Alfresco Softwaressa, Blackboardissa ja Progress Softwaressa (NASDAQ: PRGS). Aiemmin Bhatt johti Autodeskin (NASDAQ: ADSK) AEC-divisioonaa, joka oli yhtiön suurin liiketoimintayksikkö. M-Filesin elokuussa julkistama enemmistösijoitus saatettiin päätökseen perjantaina 29.11.2024. Yhtiön uusista pääsijoittajista Haveli Investments on Teksasin Austinissa toimiva yhdysvaltalainen teknologiaan keskittyvä pääomasijoitusyhtiö ja Bregal Milestone eurooppalainen pääomasijoitusyhtiö. Jay Bhattin johtama sitoutumaton sijoitusyhtiö CrossParadigm Capital osallistui myös merkittä
M-Files myönsi CGI:lle sertifioidun kumppanin statuksen29.10.2024 09:00:00 EET | Tiedote
M-Files on myöntänyt CGI:lle Certified Delivery Partner -statuksen. M-Files kehittää CGI:n kanssa tiedonhallintaratkaisuja, jotka hyödyntävät tekoälyä ja automaatiota asiantuntijatyön sujuvoittamiseksi.
M-Files nimetty johtavaksi toimijaksi vuoden 2024 IDC MarketScape Worldwide Intelligent Content Services -raportissa5.9.2024 18:02:25 EEST | Tiedote
M-Filesin todettiin auttavan yrityksiä hyödyntämään tekoälyä liiketoiminnan arvon kasvattamisessa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme