Kuntavaaleissa läpi 628 opettajaa
23.6.2021 13:31:13 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä on arvokasta, että koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaiset tuovat osaamisensa kuntien päätöksentekoon.
– Koulutus ja kasvatus ovat tärkein kuntapalvelu, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille. Koulutuksen laatu ratkaistaan paikallisin päätöksin. Kuntapäättäjät ratkaisevat esimerkiksi sen, miten suurissa opetusryhmissä opetusta annetaan, miten laajasti vieraita kieliä tarjotaan, millaista tukea oppimiseen annetaan ja mikä on kunnan kouluverkko. He voivat vaikuttaa myös henkilöstön hyvinvointiin ja jatkuvaan osaamisen kehittämiseen.
– Valistunut kuntapäättäjä ymmärtää koulutuksen merkityksen avarasti myös kunnan ja alueen houkuttelevuuden ja elinvoiman kannalta, Luukkainen muistuttaa.
Keskusta pysyi selvästi maamme valtuustojen suurimpana opettajapuolueena, vaikka keskustalaisten opettajavaltuutettujen määrä laski edellisistä kuntavaaleista reilulla kymmenyksellä. Valtuutettujen määrä putosi eniten vihreillä, lähes 40 prosenttia.
Kuntavaalit 2021 eivät tuoneet muutoksia puolueiden suuruusjärjestykseen opettaja-kuntapäättäjälistalla. Kolmen puolueen kärki, keskusta, kokoomus ja SDP erottui muista selvästi ja muodosti kaksi kolmasosaa kaikista valituista.
Uusien opettaja-kuntapäättäjien määrä laskettiin vertaamalla Tilastokeskuksen 22.6. julkaisemaa vaalidataa Opetusalan Ammattijärjestön ja siihen kuuluvan Finlands Svenska Lärarförbundetin jäsentietoihin.
Opetusalan Ammattijärjestö edustaa koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalaa ja sen jäsenmäärä on yli 116 500. OAJ toimii puolueisiin sitoutumattomasti ja pitää yllä yhteistyösuhteita kaikkiin eduskuntapuolueisiin.
Opettaja-kuntavaltuutetut puolueittain
Näin opettajia valittiin kuntavaaleissa 2021. Sulkeissa vertailu kuntavaalitulokseen 2017.
Keskusta 174 (196)
Kokoomus 145 (151)
SDP 105 (110)
Vihreät 66 (105)
KD 38 (45)
Vasemmistoliitto 37 (42)
RKP 29 (32)
Perussuomalaiset 15 (11)
Liike Nyt 3
Muu 16 (16)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli LuukkainenPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 500 652 872olli.luukkainen@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
