Antti Tuomainen teki kirjallisuushistoriaa: Jäniskerroin-romaanista Hollywood-elokuva!

Antti Tuomaisen mustan huumorin sävyttämä Jäniskerroin (2020) nähdään kansainvälisillä valkokankailla. Elokuvan päätähdeksi on kiinnitetty Steve Carrell, joka tunnetaan lukuisista Hollywood-elokuvista, kuten Irresistible, The Big Short, Evan taivaanlahja, Little Miss Sunshine, 40v. ja neitsyt ja Bruce – taivaanlahja sekä tv-sarjasta Konttori. Lisäksi Carrellin ääntä kuullaan useissa suosituissa lastenelokuvissa, kuten Itse ilkimys 1–3, Kätyrit ja Yli laidan. Carrell on ollut ehdolla sekä Oscar- että Golden Globe -palkinnon saajaksi.
Vuosi sitten ilmestynyt Jäniskerroin on vakuutusmatemaatikko Henri Koskisesta kertovan trilogian ensimmäinen osa. Se on sysimustan humoristinen romaani rakkaudesta, kuolemasta ja vakuutusmatematiikasta sekä kysymyksestä mitä elämässä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tähän Henri Koskinen tietää aina täsmällisen vastauksen, sillä hän laskee kaiken viimeistä desimaalia myöten. Mutta yhtäkkiä kaikki muuttuu. Henri perii veljeltään seikkailupuiston omalaatuisine työntekijöineen ja yllättävine talousvaikeuksineen, joista vaarallisimmat liittyvät rikollisilta otettuihin suuriin lainoihin. Seikkailupuistossa Henri tapaa myös Lauran, taiteilijan jolla on menneisyys. Kun rikolliset ryhtyvät perimään saataviaan ja suhde Lauraan syventyy, Henri joutuu keskelle tilanteita ja tuntemuksia, joissa ei näyttäisi olevan matemaattisesti juurikaan järkeä.
Tuomaisen trilogia on herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta ja sen romaanioikeudet on myyty jo 15 maahan, vaikka vasta ensimmäinen osa on ilmestynyt. Toinen osa Hirvikaava julkaistaan elokuun 19. päivä, kolmas osa ilmestyy ensi vuonna.
Antti Tuomainen (s. 1971) on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä nykykirjailijoista. Hänen teoksiaan on julkaistu yli 30 maassa, hän on voittanut muun muassa Vuoden johtolanka -palkinnon (2010), parhaan pohjoismaisen dekkarin palkinnon Petrona Awardin (2020), ja hänen teoksiaan on ollut ehdolla kansainvälisten kirjallisuuspalkintojen saajaksi useita kertoja. Vuonna 2019 Britannian arvostetuimpiin sanomalehtiin kuuluva The Times nimesi Tuomaisen Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi. Elokuussa ilmestyvä Hirvikaava on hänen 10. romaaninsa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Arkeologinen romaani tutkii elämänkaarta ja asioita, jotka piilevät pinnan alla22.8.2025 11:02:06 EEST | Tiedote
Katariina Vuoren uusi teos on lempeän humoristinen kirja ikääntymisestä, tunteista, ihmissuhteista, tunteista – sekä muista näkymättömistä ja pinnanalaisista ilmiöistä.
Asiantunteva tietokirja kuvaa moniulotteisesti kolonialismin historiaa ja perintöä22.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Teos osoittaa, että kolonialismi sortavine asenteineen asustaa eurooppalaisuuden ja länsimaisuuden ytimessä ja se vaikuttaa yhä monin tavoin nykyajassa.
Vesa Vareksen kirja avaa suomalaisten sota-ajan suhdetta natsi-Saksaan21.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Arvostetun poliittisen historian tutkijan uusi tietokirja on vakuuttava kuvaus suomalaisten suhteesta kansallissosialistiseen Saksaan aikalaisten näkökulmasta.
Olivier Norek vierailee Suomessa 4.–7.9. – kansainvälisesti ylistetty romaani Talven soturit kertoo Simo Häyhän tarinan20.8.2025 13:24:34 EEST | Tiedote
Ranskalaisen huippukirjailija Olivier Norekin maailmanmenestykseksi noussut historiallinen romaani Talven soturit ilmestyy suomeksi 27.8. Otavan kustantamana. Teos kertoo Suomen talvisodasta ja sen myyttiseksi kasvaneesta tarkka-ampujasta Simo Häyhästä. Suomennoksen julkaisemisen kunniaksi Norek saapuu Suomeen ja on median tavattavissa Helsingissä 4.–5.9, Mikkelissä 6.9. ja Rautjärvellä 7.9.
Perheiden uusi suosikki Bluey nyt kirjoina!20.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Maailman katsotuimpiin tv-sarjoihin lukeutuva Bluey kertoo vilkkaasta koiranpennusta ja hänen perheestään. Ylelläkin nähtävä suosikkihahmo seikkailee nyt myös Otavan kustantamissa kuvakirjoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme