Ilmoitusvelvollisuus ja mitoituksen kiristyminen vievät varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan
30.6.2021 06:36:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Elokuun alusta päiväkodin henkilöstön mitoituksesta poikkeaminen tiukentuu. Lisäksi henkilöstölle tulee velvollisuus ilmoittaa varhaiskasvatuksessa havaitsemastaan epäkohdasta tai epäkohdan uhasta. Epäkohtia voivat olla esimerkiksi varhaiskasvatuslain tavoitteiden laiminlyönti, lapsen epäasiallinen kohtelu ja henkilöstön mitoituksesta poikkeaminen lain vastaisesti.
- Talentia on jo vuosien ajan vaatinut varhaiskasvatuslakiin ilmoitusvelvollisuutta, nyt se vihdoin toteutuu. Parannettavaa toki vielä jäi, sillä ilmoitusvelvollisuus koskee vain varhaiskasvatushenkilöstöön kuuluvia. Ulkopuolelle jää päiväkotien avustava henkilökunta, sanoo Talentian erityisasiantuntija Marjo Katajisto.
Lain mukaan henkilöstön on viipymättä kirjallisesti ilmoitettava epäkohdasta tai sen uhasta varhaiskasvatuksen toiminnasta vastaavalle henkilölle. Tavoitteena on saada epäkohdat mahdollisimman pian tietoon, jotta niihin voidaan ajoissa puuttua.
Työnantaja ei saa kohdistaa ilmoituksen tehneeseen henkilöön vastatoimia. Ilmoitusvelvollisuus koskee niin julkista kuin yksityistä varhaiskasvatustoimintaa.
- Kannustan työntekijöitä rohkeasti käyttämään oikeuttaan ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista. Ilmoitusvelvollisuus on yksi väline, jolla voi korjata epäkohtia työpaikalla. Toivon myös, että työnantajat näkevät ilmoitusvelvollisuuden tapana kehittää varhaiskasvatusta, Katajisto sanoo.
Henkilöstömitoituksesta poikkeaminen kiristyy
Elokuusta alkaen varhaiskasvatuksen henkilöstömitoituksesta ei voi poiketa henkilöstön poissaolojen takia. Kolme vuotta täyttäneiden lasten varhaiskasvatuksen ryhmissä suhdeluvun on oltava aina seitsemän lasta yhtä kasvattajaa kohden ja alle kolmevuotiaiden ryhmissä yksi aikuinen neljää lasta kohti.
- Työnantajan on varauduttava poissaoloihin riittävin henkilöstöresurssein ja sijaisjärjestelyin. Työntekijöiden sairauslomat, koulutukset, vuosilomat ja lomautukset eivät saa olla syy poiketa henkilöstömitoituksesta, Katajisto sanoo.
Katajisto muistuttaa, että aluehallintovirastot valvovat varhaiskasvatuksen mitoituksen toteutumista. Mitoituksen noudattamatta jättäminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että toiminta joudutaan keskeyttämään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo KatajistoErityisasiantuntija
Puh:09 3158 6020marjo.katajisto@talentia.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Vaikeuksia ei voiteta leikkaamalla – Talentia koordinoi mielenilmauksen sosiaalipalvelujen puolesta30.3.2026 08:58:36 EEST | Tiedote
Hallitus suunnittelee 100 miljoonan euron säästöjä sosiaalihuollon palveluvalikoimaan. Sosiaalipalveluista säästäminen ei kuitenkaan poista ihmisten vaikeuksia, vaan siirtää niitä eteenpäin ja kasvattaa kustannuksia pitkällä aikavälillä.
Talentian oikeudellinen selvitys: sosiaalihuollon palvelu-uudistus uhkaa heikentää palvelujen laatua ja sosiaalityön vaikuttavuutta27.3.2026 11:29:08 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalihuollon palvelu-uudistusta koskevan työryhmän ehdotukset ovat Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan ristiriitaisia ja puutteellisesti valmisteltuja. Arvio perustuu järjestön tekemään ammatilliseen ja oikeudelliseen selvitykseen.
Talentia ja Psykologiliitto: Kasvatus- ja perheneuvonta on perheiden varhaisen tuen kulmakivi – sen heikentämiseen ei ole varaa18.3.2026 08:05:00 EET | Tiedote
Kasvatus- ja perheneuvonta on keskeinen ja vaikuttava osa suomalaista ennaltaehkäisevää sosiaalipalvelujärjestelmää. Siksi olemme syvästi huolissamme sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalipalveluja uudistavan työryhmän ehdotuksesta poistaa kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaista.
Kun kriisi iskee, sosiaalialan ammattilaiset auttavat – kansainvälistä sosiaalityön päivää vietetään 17.3.17.3.2026 06:59:00 EET | Tiedote
Kriisi voi kohdata kenet tahansa, milloin tahansa. Silloin sosiaalialan ammattilaiset auttavat.
Talentia: Sosiaalihuollon rooli ja resurssit turvattava uudessa valmiuslaissa13.3.2026 07:32:47 EET | Tiedote
Hallitus on antanut työryhmän laatiman mietinnön ehdotukseksi uudeksi valmiuslaiksi. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää myönteisenä, että sosiaalihuolto on työryhmän ehdotuksessa huomioitu aiempaa selkeämmin osana poikkeusoloihin varautumista. Tämä vahvistaa sosiaalihuollon asemaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme