Lippueamiraali sai tuomion tuottamuksellisista palvelusrikoksista, mutta jätettiin tuomitsematta rangaistukseen
2.7.2021 09:00:00 EEST | Korkein oikeus / Högsta domstolen | Tiedote
Hovioikeus oli aiemmin tuominnut lippueamiraalin asiassa sakkorangaistukseen. KKO:ssa lippueamiraali vaati ensisijaisesti syytteiden hylkäämistä ja toissijaisesti jättämistään rangaistukseen tuomitsematta.
KKO katsoi, että lippueamiraali oli hallintolain esteellisyyssäännösten vastaisesti huolimattomuuttaan rikkonut palvelukseen kuuluvan velvollisuuden
- osallistumalla Rannikkolaivaston komentajana esteellisenä poikaansa koskevan asian käsittelyyn hyväksymällä poikansa henkilökohtaisen palkanosaprosentin korotuksen,
- osallistumalla Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä puolisonsa sisaren puolisoa koskevan asian käsittelyyn vahvistamalla, että tätä esitetään Merivoimien esikunnassa osastopäällikön tehtävään,
- osallistumalla Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä puolisonsa sisaren puolisoa koskevan asian käsittelyyn esittelemällä Merivoimien komentajalle Merivoimien esikunnan kunniamerkkiesityksiä koskevan etusijajärjestyksen, jossa puolison sisaren puoliso oli ollut kunniamerkin saajista ensimmäisenä ja allekirjoittamalla tätä koskevan kunniamerkkiehdotuksen sekä
- osallistumalla Merivoimien esikunnan esikuntapäällikkönä esteellisenä puolisonsa sisaren puolisoa koskevan asian käsittelyyn käymällä tämän kanssa kehityskeskustelun ja tekemällä tämän palkanosan vahvistamista koskeneen suoritusarvioinnin.
KKO katsoi, että teoista tavanomaisesti tuomittavaa vähäistä sakkorangaistusta voitiin pitää virantoimituksesta pidättämisen pitkän keston ja työuraan kohdistuneiden kielteisten vaikutusten vuoksi lain mukaan tarkoituksettomana, minkä vuoksi hänet jätettiin rangaistukseen tuomitsematta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Esittelijä Jussi Virtanen, p. 02956 40064, jussi.e.virtanen(at)oikeus.fi
Ratkaisu (2.7.2021, R2020/797), jota ei ole julkaistu ennakkopäätöksenä, on tilattavissa korkeimman oikeuden viestinnästä, p. 02956 40060, viestinta.kko(at)oikeus.fi
Tietoja julkaisijasta
Korkein oikeus / Högsta domstolenPL/PB 301
00171 Helsinki / Helsingfors
02956 40000http://www.korkeinoikeus.fi
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
Högsta domstolen avslog ansökan on besvärstillstånd i ärendet gällande ekonomiska brott i anknytning till Sunny Car Center7.5.2026 09:34:26 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) beviljade inte besvärstillstånd åt personen som dömts för ekonomiska brott i anknytning till Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:s bilcenterprojekt.
Korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen Sunny Car Centeriin liittyvässä talousrikosasiassa7.5.2026 09:34:26 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt valituslupaa Sunny Car Center Hämeenlinna Oy:n autotalohankkeeseen liittyneistä talousrikoksista tuomitulle henkilölle.
Högsta domstolen avslog ansökan om besvärstillstånd i ärendet gällande brott mot liv på McDonald’s i Sockenbacka14.4.2026 14:00:16 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) beviljade inte besvärstillstånd åt en person som dömts till fängelse på livstid för mord.
Korkein oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen Pitäjänmäen McDonald’sissa tapahtuneessa henkirikosasiassa14.4.2026 14:00:16 EEST | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt valituslupaa Pitäjänmäen McDonald’sissa tapahtuneesta murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomitulle henkilölle.
HD: Päivi Räsänen och den person som publicerat Räsänens skrift dömdes för hets mot folkgrupp26.3.2026 09:01:47 EET | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) dömde riksdagsledamot Päivi Räsänen och den person som publicerat Räsänens skrift för hets mot folkgrupp till bötesstraff. Däremot förkastades åtalet gällande ett meddelande som Räsänen publicerat på sina konton på sociala medier.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme