Kesän nuoret taiteilijat -konserttisarja aloittaa Sibelius-Akatemian syyskauden
Kauden aloittaa viulisti Kaia Voitka Recitativo-sooloresitaalillaan, jossa kuullaan virolaista nykymusiikkia ja suurten viulutaitureiden rakastettuja teoksia. R-talon konserttisalissa kuvattava konsertti on katsottavissa maksutta Youtubessa 5.8. klo 19.
Pianisti Hannu Alasaarela soittaa Valoisa yö -konsertissaan Musiikkitalon Cameratassa 24.8. 1900-luvun alkupuolen suomalaisten myöhäisromantikkojen ja modernistien musiikillisia luontokuvia ja tunnelmia. Väinö Raition sävelvärien ympärille koottu impressio suomalaisesta yöstä täydentyy Erkki Alasaarelan kansallisromanttisilla luontokuvilla.
Keväällä Radion sinfoniaorkesterin solistina ihastuttanut sellisti Sirja Nironen ja neljännen kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun voittaja Mackenzie Melemed esiintyvät ensi kertaa yhteisresitaalissa Musiikkitalon Cameratassa 26.8. Konsertti rakentuu kirkkaan yön paradoksille – sille, että usein pimeimmässä yössä tähdet erottuvat parhaiten.
Nironen odottaa innolla esiintymistä liveyleisölle: ”On ihanaa päästä esittämään tämä ohjelma Mackenzie Melemedin kanssa ja liveyleisölle – upeiden klassikoiden lisäksi odotan harvemmin kuullun Henriette Bosmansin ja suomalaisen nuoren polven nykysäveltäjän Tara Valkosen kappaleiden jakamista yleisön kanssa!”
Syyskuu alkaa jazzin merkeissä. Kansainvälisesti maineikkaan nuoren polven basisti Kaisa Mäensivun triossa kuullaan laulun ja vibrafonin harvinaista yhdistelmää, sekä kolmen huippumuusikon aikaansaamaa huumaavaa groovea. Ohjelmisto koostuu trion sävellyksistä, jazzstandardeista sekä Mäensivun suomen kielelle kääntämistä jazzlauluista. Konsertti järjestetään Musiikkitalon Black Boxissa 8.9. ja se on osa Musiikkitalon Synttäriviikkoa.
Kesän nuoret taiteilijat -konserttisarjan päättää säveltäjä, pianisti ja kansanmuusikko Johanna Tarkkanen 21.9. Musiikkitalon Camerata-salissa. Konsertissa kuullaan tunnin mittainen soolopianoteos Supersymmetry, jossa Tarkkanen soveltaa vanhaa itämerensuomalaista pienkantelemusiikin estetiikkaa pianolle. Teos on sävelletty Steinway D -flyygelille ja akustiselle tilalle. Konsertin alussa ja lopussa kuunnellaan yhdessä hiljaisuutta.
Yleisömäärät ja lipunmyynti
Yleisökonsertit ja lipunmyynti alkavat elokuussa tuolloin voimassa olevien yleisörajoitusten mukaisesti. Sarjan kaikki konsertit, lukuun ottamatta Johanna Tarkkasen akustista konserttia, ovat katsottavissa maksutta Sibelius-Akatemian Youtube-kanavalta. Kaia Voitkan konsertti on katsottavissa vain Youtubessa. Muiden konserttien paikkamääristä ja lipunmyynnistä tiedotetaan 10.8. jälkeen.
Sibelius-Akatemian konsertit
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat esiintyvät vuosittain yli 700 konsertissa. Kansainvälisesti arvostetun akatemian konsertit avaavat näyteikkunan tulevaisuuden huippuartistien työskentelyyn ja tarjoavat unohtumattomia taide-elämyksiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirella LampelaMarkkinointisuunnittelija
Tavoitettavissa 12.–13.7. ja 15.–16.7.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Tick, Tick… Boom! -musikaalin ohjaaja Jermo Grundström: “On tärkeää luoda musikaali yhdessä Taideyliopiston opiskelijoiden kanssa”18.5.2024 05:24:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisen Jonathan Larsonin klassikkomusikaali Tick, Tick... Boom! esitetään tänä keväänä suomeksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 27.5. alkaen. Larsonin muihin tunnetuihin käsikirjoitus- ja sävellystöihin lukeutuu myös Rent-musikaali. Taideyliopistossa nähtävän musikaalin ohjaaja Jermo Grunströmin mukaan on tärkeää, että näyttelijöillä on tilaa omalle luomisvoimalleen. Teoksen suomentaja-koreografi Jyri Numminen kertoo Tick, Tick... Boom! -musikaalin olevan eräänlainen musikaalien esi-isä.
Tapio Kujala Taideyliopiston koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi16.5.2024 11:54:22 EEST | Tiedote
Valinnassa korostettiin Kujalan pitkää johtamiskokemusta sekä laajoja kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja.
Ensimmäinen Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Priss Niinikoskelle7.5.2024 10:12:01 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön Johanna Ehrnrooth -palkinto jaetaan tänä keväänä ensimmäistä kertaa Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -maisterinäyttelyyn osallistuvalle taiteilijalle. 10 000 euron palkinnon saa Priss Niinikoski, jonka teoksissa risteytyvät ennakkoluulottomasti eri taidelajien perinteet.
Lassi Logrénin ensimmäinen soololevy osoittaa, että jouhikosta on myös soolosoittimeksi2.5.2024 11:11:00 EEST | Tiedote
SibaRecordsin julkaisema levy paljastaa uusia puolia uuteen nousuun kohonneesta kansansoittimesta.
Jonathan Larsonin säveltämä Tick, Tick… Boom! -musikaali esitetään Taideyliopistossa 27.–31.5.29.4.2024 14:48:36 EEST | Tiedote
Tick, Tick… Boom! on Jonathan Larsonin (1960–1996) vuonna 1991 käsikirjoittama ja säveltämä omaelämäkerrallinen rock-musikaali. Teos esitetään tänä keväänä suomeksi Musiikkitalossa Taideyliopiston projektina 27.-31.5. Esityksen ohjaaja Jermo Grunströmin mukaan on tärkeää luoda musikaali yhdessä Taideyliopiston opiskelijoiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme