Hämeentien uudistus on valmistunut
8.7.2021 12:37:31 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Hämeentie uudistettiin Siltasaarenkadun ja Helsinginkadun välillä jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi. Raitioliikenne kulkee uusilla kiskoilla, ja vesihuolto ja viemäröinti on uudistettu nykypäiväisiksi.
Uudistus on nopeuttanut joukkoliikenteen kulkua Hämeentiellä ja selkeyttänyt liikennettä. Lisäksi kävelijöiden ja pyöräilijöiden turvallisuus on parantunut, kun moottoriajoneuvot, kävelijät ja pyöräilijät on erotettu toisistaan. Myös autoliikenteen aiheuttama melu on vähentynyt.
Vaikka tärkein etappi eli ratikkaliikenteen paluu Kurvin ja Hakaniemen välille saavutettiin jo viime vuoden joulukuussa, osa viimeistelytöistä saatiin talvitauon jälkeen valmiiksi kesällä. Viimeisinä valmistuivat urakka-alueeseen kuuluneet sivukadut, kuten Haapaniemenkatu ja Viides linja.
Heinäkuussa korjataan vielä viimeisiä pieniä puutteita.
Hämeentie vaativa kohde
Hämeentien uudistus oli tähän saakka mittavin katuremontti Helsingin kantakaupungissa, ja muun muassa työmaan läpi kulkevan, vilkkaan joukkoliikenteen vuoksi erittäin haastava kohde. Työ eteni oletettua hitaammin, sillä tiedot kadunalaisesta vanhasta kunnallistekniikasta olivat puutteellisia. Oli osittain arvoitus, mitä montuista löytyy. Myös louhittavaa kalliota oli oletettua enemmän. Kaikkiaan urakkasuunnitelmiin tuli yli 600 poikkeamaa.
Viestintä sai kiitosta
Pitkä urakka-aika on vaatinut Hämeentien varressa asuvilta sitkeyttä, mutta Helsingin kaupunkiympäristön ja urakoitsija Destian yhteinen aktiivinen viestintä on saanut runsaasti positiivista palautetta kaupunkilaisilta.
”Palautteen mukaan näyttää siltä, että Hämeentien uudistuksen viestintä on onnistunut siinä, mitä tavoittelimmekin eli helpottamaan ihmisten arkea ja auttanut kestämään työmaan aiheuttamia melu- ja muita haittoja”, sanoo kaupunkiympäristön toimialan viestintäpäällikkö Heikki Mäntymäki.
”Tiivis yhteistyö työmaaorganisaatiomme kesken on ollut keskeinen onnistumisen kulmakivi viestinnässä ja sidosryhmäyhteistyössä”, sanoo Destian viestintävastaava Heidi Kekäläinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki Nurmi, puh. 09 310 38306
yksikön päällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Heikki Mäntymäki (8.7.2021), puh. 09 310 37368
viestintäpäällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Toaletter, sopkärl och insamling av skumvinsflaskor – så förbereder sig Helsingfors för valborgsfirandet27.4.2026 09:29:30 EEST | Pressmeddelande
Staden ordnar 189 toaletter och 50 pissoarer till parkerna i centrum inför festligheterna. I Centrum och Brunnsparken placerar man dessutom ut sopkärl för evenemang, öppna flak och plåttunnor för pyrande grillavfall. All slags försäljningsverksamhet är förbjuden i Esplanadparken och på Senatstorget.
Vessoja, roskiksia ja kuohuviinipullokeräys – näin Helsinki varautuu vapun juhlintaan27.4.2026 09:29:30 EEST | Tiedote
Kaupunki järjestää keskustan puistoihin 189 käymälää ja 50 pisoaaria juhlijoita varten. Keskustaan ja Kaivopuistoon tuodaan lisäksi tapahtumaroskiksia, avolavoja sekä peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Esplanadin puistossa ja Senaatintorilla kaikenlainen myyntitoiminta on kiellettyä.
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Helsingin liikuntakenttien tarjonta paranee – Uusia tekonurmikenttiä rakennetaan kesän aikana24.4.2026 09:31:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa täysin uuden Ojapuiston liikuntapuiston Mellunmäkeen. Viikinkenttä ja Viikinmäessä sijaitseva Maarianmaan puisto sekä Mustikkamaan liikuntapuisto saavat uudet tekonurmikentät.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 23.4.202623.4.2026 19:27:56 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 23.4.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 7.5.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme