GSK Consumer Health

Miten varaudun ennalta koronarokotuksen sivuoireisiin?

Jaa
Suomea koronarokotuksissa edellä olevassa Yhdysvalloissa jopa 65 prosenttia alle 50-vuotiaista raportoi lieviä sivuoireita koronarokotteen jälkeen. Monet oireista menevät ohi itsestään, mutta kuumeen varalta kotiin kannattaa varata särkylääkettä, kuten parasetamolia, eikä rokotusta seuraavalle päivälle kannata aikatauluttaa viikon tärkeintä menoa.

Moni odottaa parhaillaan toista rokotusvuoroaan ja aprikoi, miten koronarokotteen saaminen vaikuttaa ja voiko mahdollisiin sivuvaikutuksiin varautua. Tieto on parasta valmistautumista, joten keräsimme vastauksia muutamiin ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin.

Millaisia sivuvaikutuksia koronarokotteesta voi tulla?

Kaikilla rokotteilla, kuten muillakin lääkkeillä, voi olla haittavaikutuksia. THL:n mukaan useimmat rokotteiden haittavaikutukset ovat lieviä ja ohimeneviä. Tavanomaisimmin rokotuksen jälkeen ilmenee paikallisia oireita pistoskohdassa, kuten kipua, punoitusta, kuumotusta ja turvotusta. Hyvin tavallisia ovat myös ohimenevät yleisoireet, kuten kuumereaktiot, lihassärky, päänsärky, väsymys, ärtyneisyys, huonovointisuus ja vilunväristykset.1 

Kuinka moni saa kuumetta rokotuksen jälkeen?

Pfizerin rokotteella tehtyjen tutkimusten mukaan kuumeen nouseminen oli tavallisempaa toisen rokoteannoksen jälkeen. Tällöin 18–55-vuotiaista kuumetta tuli noin joka kuudennella (15,8 prosentille) rokotuksen saaneista. Yli 55-vuotiaista kuume nousi joka yhdeksännelle (10,9 prosentille) rokotuksen saaneista. Keskimäärin kuume ilmeni päivän tai kahden kuluessa rokotuksesta ja kesti yhden päivän.2

Miten voin lievittää kuumeoireita, jos saan niitä?

THL:n ohjeistuksen mukaan päänsärkyä, kuumetta sekä nivel- ja lihaskipua voi lievittää kuume- ja kipulääkkeillä kuten parasetamolilla. Parasetamoli sopii useimmille rokotteensaajille – se soveltuu valtaosalle aikuisväestöstä3. Vaikutustapansa takia se on vatsaystävällinen särkylääke.

Myös joitakin perussairauksia sairastaville suositellaan ensisijaiseksi kipulääkkeeksi parasetamolia. Esimerkiksi astmaatikolle parasetamoli on todennäköisesti sopiva särkylääke. Ainoastaan hyvin herkille henkilöille sekin voi aiheuttaa oireita.4 Parasetamolia suositellaan myös potilaille, joilla on sydän- ja verisuonitauteja tai niiden riskitekijöitä.

Lisäksi tulehduskipulääkkeillä (ibuprofeeni tai naprokseeni) voi hoitaa pistosalueen paikallisreaktioita. Kortisonivoide tai antihistamiini voivat lievittää kutinaa. 1 

Jos sain ensimmäisestä rokotteesta sivuoireita, kannattaako minun silti ottaa toinen rokote?

Sivuvaikutukset tarkoittavat sitä, että rokote toimii. Niiden takia tai muutenkaan ei kannata jättää toista rokotetta ottamatta, jotta saa parhaan mahdollisen suojan koronavirusta vastaan.

Ovatko sivuvaikutukset pahemmat toisen rokotteen jälkeen?

Odotettavissa olevat oireet, kuten paikallisreaktiot, ovat tavallisempia toisen mRNA-rokoteannoksen (Pfizer, Moderna) jälkeen. Adenovirusvektorirokotteilla (Astra Zeneca, Johnson & Johnson) paikallis- ja yleisoireita tulee enemmän ensimmäisen annoksen jälkeen kuin toisen annoksen jälkeen. Yleensä valtaosa rokotteiden haittareaktioista tulee ilmi kuuden viikon sisällä rokottamisesta.1 

Saavatko iäkkäät helpommin sivuvaikutuksia?

Päinvastoin! Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskusten (CDC) mukaan yli 50-vuotiaat kokevat vähemmän haittavaikutuksia kuin nuoremmat ikäluokat. Vain noin 25 prosenttia 50–64- ja 4 prosenttia 65–74-vuotiaista, jotka saivat rokotuksen aikavälillä 14.12.2020–13.1.2021, kokivat sivuvaikutuksia. Sen sijaan 65 prosenttia alle 50-vuotiaista raportoivat jonkinlaisesta reaktiosta.5

Voinko saada koronarokotteesta koronavirustartunnan?

Rokotteesta ei voi saada koronavirustartuntaa. Kuume tai lämpöily ovat merkkejä siitä, että rokote toimii. Ne voivat toki olla myös koronaan liittyviä oireita. Siksi on tärkeää jäädä kotiin tarkkailemaan tilannetta, jos kuume nousee rokotuksen jälkeen.

Onko totta, että naiset saavat useammin oireita?

Yhdysvalloissa huomattiin ensimmäisen rokotuskuukauden aikana tehdyissä tutkimuksissa, että naiset saavat useammin oireita rokotteen seurauksena kuin miehet. Sivuvaikutuksista raportoineista 79 prosenttia oli naisia, vaikka kaikista rokotteen saaneista naisten osuus oli 61,2 prosenttia. Tätä ilmiötä selittää paitsi se, että naiset raportoivat innokkaammin sivuvaikutuksista, heillä on yleisesti myös parempi immuunivaste rokotuksille. Sivuvaikutukset siis osoittavat, että rokote toimii.6

Lähteet:

1 https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/rokotteet-ja-koronavirus/koronarokotteiden-turvallisuus-ja-mahdolliset-haitat

2 https://www.cdc.gov/vaccines/covid-19/info-by-product/pfizer/reactogenicity.html

3 Clarke GD, et al. Int J Pharm Pract 2008;16:1-4

4 https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00649

5 https://www.aarp.org/health/conditions-treatments/info-2020/coronavirus-vaccine-side-effects.html

6 https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/70/wr/mm7008e3.htm

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Karoliina Heimo, King Street PR
puh. 040 5090 437
karoliina.heimo@kingstreetpr.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

GSK Consumer Health
Piispansilta 9 A
02230 Espoo

https://www.gsk.com/en-gb/contact-us/worldwide/finland/

GSK / GSK Consumer Healthcare:

GSK on tiedelähtöinen terveydenhuoltoalan yritys, jolla on erityinen tarkoitus: auttaa ihmisiä tekemään enemmän, voimaan paremmin ja elämään pidempään. Meillä on kolme globaalia liiketoimintaa: reseptilääkkeet, rokotteet ja itsehoitotuotteet.

GSK Consumer Healthcare on yksi maailman suurimmista kuluttajaterveydenhuollon yrityksistä. Omistamme joitakin maailman suosituimpia terveysalan tuotemerkkejä, joihin kuuluvat Sensodyne, Voltaren, parodontax, Panadol, Corega (Polident) ja Otrivin. Nämä tuotemerkit menestyvät yli 100 maassa ympäri maailman, koska ne viestivät intohimostamme tieteen takaamaan laatuun. Tuotteitamme innoittavat miljoonien päivittäin apteekeissa, supermarketeissa, kaupoissa tai verkossa asioivien ihmisten todelliset tarpeet. Lisätietoja on osoitteessa www.gsk.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye