Historiallinen alennuskampanja HSL-sovelluksessa 17.8. alkaen: 30 vuorokauden kausilippuja puoleen hintaan

”Haluamme kampanjalla muistuttaa, että joukkoliikenne palvelee edelleen kaikkia, kuten on palvellut läpi poikkeuksellisten aikojen. Toivotamme takaisin tervetulleiksi kaikki ne, joilla edellisestä joukkoliikennematkasta on jo aikaa. Jos ei ole vielä käyttänyt HSL-sovellusta, nyt on hyvä hetki kokeilla”, sanoo HSL:n asiakkuus ja myynti -osaston johtaja Mari Flink.
Kampanjan aikana 30 vuorokauden lippu esimerkiksi kahdelle vyöhykkeelle (AB, BC) maksaa 31,30 euroa (normaalisti 62,70 euroa). Opiskelijat ja 70 vuotta täyttäneet saavat normaalin 45 prosentin alennuksensa sijaan 50 prosentin alennuksen. Lapset saavat jo valmiiksi 50 prosentin alennuksen normaalista lipustaan, joten kampanja ei koske heitä.
Jos sinulla on jatkuva kausilipputilaus voimassa HSL-sovelluksessa, saat alennuksen automaattisesti kampanja-aikana alkavalta 30 vuorokauden jaksolta. Alennettu kuukausihinta AB-vyöhykkeelle on jatkuvassa säästötilauksessa 26,10 euroa (normaalisti 52,30).
Myös HSL-työmatkapalvelun kautta hankituista työsuhdematkalipuista saa kampanjan aikana alennuksen.
Alennuksen saa vain HSL-sovelluksen kausilipuista, ei muista myyntikanavista.
Tutustu kampanjaehtoihin täällä
Neljä tapaa saada alennus
- Jatkuva säästötilaus: Matkusta yksi kuukausi puoleen hintaan ja sen jälkeen jatkuvan säästötilauksen normaalilla edullisella hinnalla. Lippu veloitetaan 30 päivän välein maksukortiltasi, ja se on voimassa toistaiseksi. Sitoudut vuodeksi (12 veloitusta). Jatkuva säästötilaus on voimassa vain aikuisten asiakasryhmälle.
- Jatkuva tilaus: Matkusta yksi kuukausi puoleen hintaan ja sen jälkeen normaalihinnalla. Lippu veloitetaan 30 päivän välein maksukortiltasi, ja voit irtisanoa sen milloin tahansa ilman irtisanomismaksua.
- Kausilippu kertaostona: Osta kausilippu HSL-sovelluksesta 30 päiväksi puoleen hintaan kampanja-aikana. Tilaus päättyy, kun 30 päivää on kulunut.
- Kausilippu työsuhde-etuna: 30 vuorokauden kampanjaedun saa myös työnantajan maksamaan kausilippuun, jota työntekijä käyttää puhelimessaan.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Sari Kotikangas
markkinointi- ja viestintäpäällikkö
p. 045 657 5767
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
HSL:n hallituksen päätöksiä 17.6.202517.6.2025 16:26:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 17. kesäkuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
HSL:n Yhtymäkokous valitsi HSL:n hallituksen ja tarkastuslautakunnan jäsenet kaudelle 2025-202917.6.2025 14:38:33 EEST | Tiedote
HSL:n Yhtymäkokous valitsi kokouksessaan 17.6. HSL:n hallituksen uudet jäsenet. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mirita Saxberg (kok., Helsinki) ja varanpuheenjohtajaksi Ida Tamminen (SDP, Vantaa).
Selvä enemmistö HSL-alueen työssäkäyvistä toivoo tukea työmatkoihin – HSL ja Epassi vastaavat toiveisiin tuomalla työmatkaedun saataville yhä useammalle yritykselle13.6.2025 12:48:48 EEST | Tiedote
HSL-lippuihin kohdistuva Epassin työmatkaetu on kaikkien Epassi Flex -yritysasiakkaiden saatavilla lisäkustannuksitta. Työmatkaedun lisääminen osaksi yrityksen työsuhde-etuja avaa työntekijälle uusia mahdollisuuksia arjen helpottamiseen.
Kolme asemaa uudistuu – junaliikenne katkeaa Huopalahden ja Myyrmäen välillä kahdeksi kuukaudeksi ensi kesänä11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella kesäaikaan noin kahden kuukauden ajaksi, kun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen hallinnoimansa rautatieaseman perusparannukset. I- ja P-junat kulkevat molempiin suuntiin reitillä Helsinki–Tikkurila–Lentoasema–Myyrmäki, ja puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme