Into Kustannus

Siamäk Naghianin ja Shlomo Zabludowiczin uskomattomat menestystarinat

Jaa
"Siamäk Naghianin uskomaton elämä" on koskettava kertomus iranilaissyntyisen Naghianin tiestä sodan raskaiden kokemusten keskeltä iisalmelaisen Genelecin toimitusjohtajaksi. "Shlomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi" kertoo, millainen on ollut matka keskitysleiriltä yhdeksi Suomen rikkaimmista ihmisistä.

Siamäk Naghianin uskomaton elämä on menestystarina Iranin ja Irakin sodan veteraanista, joka saapui Suomeen opiskelemaan vuonna 1986. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 2001 ja päätyi Nokian kautta äänentoistolaitteita valmistavan Genelecin toimitusjohtajaksi.

Siamäk Naghian syntyi ja kasvoi iranilaisessa suurperheessä ikivanhan persialaisen kulttuurin ja työnteon keskellä. Iranin vallankumouksen ja sodan raskaiden kokemusten jälkeen nuorella miehellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä opiskelemaan ulkomaille, ja niin hän päätyi Suomeen.

Juuri ilmestynyt kirja on kertomus rakkauden voimasta, luottamuksesta maailmassa olevaan hyvään, sattumista sekä käänteentekevistä kohtaamisista. Tarinan vahvoja teemoja ovat myös sodan jättämät psyykkiset jäljet, maahanmuuttajan sopeutuminen ja erityislapsen vanhemmuus. 

Siamäk Naghian on kirjoittanut kirjan yhdessä Minna Kettusen kanssa.

Minna Kettunen on julkaissut elämäkertoja, eri yhteisöjen historiakirjoja, näytelmiä, kolumneja ja kolme laulualbumia. Kettusen esikoisteos Halosen taiteilijasuku (Tammi, 2001) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana.

10.9. ilmestyvä Shlomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi vie lukijan aikamatkalle ihmiskunnan historian synkimpien alhojen kautta kylmän sodan poliittisiin ja kaupallisiin kiemuroihin.

Shlomo Zabludowicz (1916–1994) syntyi Puolan Lodzissa juutalaisperheeseen, jonka isä oli rabbi. Hän selvisi ainoana perheestään niin Litzmannstadtin geton kuin työ- ja keskitysleirin kauhuista. Toisen maailmansodan jälkeen hän päätyi Suomeen, käveli Tampellan herrojen puheille ja alkoi viedä perinteikkään tamperelaisen teollisuuslaitoksen laadukkaiksi tunnettuja kranaatinheittimiä ja tykkejä Israelin kautta ympäri maailmaa. 

Mittavan omaisuuden kansainvälisenä asekauppiaana kerryttänyt Zabludowicz on vältellyt julkisuutta, ja hänen elämästään on tiedetty varsin vähän. Matti Mörttisen teos on ensimmäinen tästä mystisestä ja monikielisestä, keskitysleiriltä Suomeen päätyneestä maailmankansalaisesta kirjoitettu kirja.

Kirjan kirjoittaja Matti Mörttinen on yli 40 vuotta toimittajana työskennellyt pirkanmaalainen tietokirjailija. Viimeisimmät elämäkertateoksensa Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra (2018) ja Antti Rinne – Koko tarina (2019) hän kirjoitti yhdessä Lauri Nurmen kanssa. Mörttinen palkittiin journalistiurallaan kaksi kertaa Aamulehden vuoden toimittajana.

Arvostelukappaleet:

arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Haastattelupyynnöt:

jenni.valpio@intokustannus.fi, 044 0636 93



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Into Kustannus
Into Kustannus
Töölönkatu 9
00100 HELSINKI

http://www.intokustannus.fi

Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye