Finnvera myönsi Pohjois-Suomessa alkuvuonna rahoitusta edellisvuotta vähemmän, ja se on hyvä uutinen – Kainuu toipunut koronatilanteesta parhaiten, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan rahoitus palautui tavanomaisemmalle tasolle
18.8.2021 10:37:39 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote

Kainuussa rahoitusta myönnettiin alkuvuonna 11 miljoonaa euroa (10), Lapissa 18 miljoonaa euroa (35) ja Pohjois-Pohjanmaalla 36 miljoonaa euroa (73).
- Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että Kainuussa koronakriisi ei koetellut yrityksiä yhtä pahasti kuin muualla Pohjois-Suomessa ja että Kainuussa rahoituksen tarve ei juurikaan kasvanut koronavuonna 2020. Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa palattiin rahoituksen kysynnän osalta tavanomaisemmalle tasolle. Suhdannekuoppaa paikkaavaa käyttöpääomarahoitusta on tämän vuoden puolella tarvinnut osa Lapin matkailuyrityksistä, sanoo aluejohtaja Pasi Vartiainen.
Alkuvuoden rahoituksessa korostui kasvun, toimitusten ja investointien rahoitus
60 prosenttia alkuvuoden rahoituksesta on ollut käyttöpääomarahoitusta, joka suuntautuu nyt jo myös yritysten kasvuun. Investointien rahoitus on toistaiseksi ollut hyvin maltillista, sillä yrityksillä on Vartiaisen mukaan ollut vielä kapasiteettia vastata kysyntään.
- Talouden hyvä veto on näkynyt erityisesti teollisuudessa, jossa tilauskirjat ovat vahvoja. Tämä alkaa näkyä myös investointien piristymisenä, ja etenkin puuteollisuudessa on käynnistymässä runsaasti uusia investointeja. Erityisesti sahat ovat vuosien investointilaman jälkeen modernisoimassa laitoksiaan.
Lisäksi Pohjois-Suomessa on suurinvestointeja, joiden myös odotetaan tuovan tilauksia alihankintaketjuihin. Näitä ovat mm. Kemin biotuotetehdas, Pyhäjoen ydinvoimala, useat tuulivoimapuistot sekä Haapaveden biojalostamo.
Lapissa ja Kainuussa Finnveran rahoitus keskittyy yhdelle toimialalle, Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus hajaantuu eri aloille
Lapissa yli puolet Finnveran rahoituksesta kohdistui tavanomaiseen tapaan matkailuyrityksille ja matkailuun liittyviin palveluihin. Kainuussa teollisuuden rahoitus on aiempina vuosina ollut jopa kolme neljäsosaa rahoitetuista euroista. Alkuvuonna 2021 osuus oli 61 prosenttia. Kainuun teollisuuden aloista rahoituksessa on näkynyt alkuvuonna elintarviketeollisuus.
Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus kohdistuu tasaisemmin: suurimpina teollisuuden osuus on puolet ja kaupan alan sekä liike-elämän palvelujen osuus yhteensä 44 prosenttia. Matkailun osuus on noin 6 prosenttia rahoituksesta. Maakuntaan on kasvanut iso rakennusalan klusteri, joka nousi erityisesti edellisvuoden rahoituksessa esiin. Oulun seudulla merkittävälle ICT-alalle kohdistui 14 prosenttia Finnveran alkuvuonna myöntämästä rahoituksesta.
- ICT:n verraten alhaista osuutta Finnveran rahoituksessa selittää muun muassa se, että yritykset pystyvät järjestämään rahoitustaan muilla tavoilla tai start up -luonteensa takia eivät vielä välttämättä ole velkarahoituksen ja Finnveran takausten piirissä. Finnveran rahoitus voi tulla kyseeseen, kun yrityksellä on jo kassavirtaa jolla maksaa velka takaisin, Vartiainen sanoo.
Lapin matkailuyrityksille tuleva talvisesonki kriittisen tärkeä
Suurella osalla Lapin matkailuyrityksistä lainat ovat olleet lyhennysvapailla jo vuoden verran. Näiden yritysten ja niiden maksukyvyn kannalta kriittistä on, kuinka turisteja saadaan maahan seuraavalle talvisesongille.
- Jos eteen tulee vielä tarve uusille lyhennyslykkäyksille, tilanne on rahoittajien kannalta entistä hankalampi. Käytännössä yrityksiä on lainarahoituksen sijaan pääomitettava toiminnan turvaamiseksi, Vartiainen sanoo.
Lisätiedot:
Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Finnveran Pohjois-Suomen alue, puh. 029 460 2805
Liite: Pohjois-Suomen aluekatsaus 1-6/2021 (PDF)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Finnveran Pohjois-Suomen alue, puh. 029 460 2805
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Mauri Kotamäki: Lähiviikot näyttävät, veikö tulitauko todella pelot koronnostoista – ”Olisi Suomen taloudelle ja kuluttajille enemmän kuin toivottu muutos”8.4.2026 14:37:15 EEST | Tiedote
Iranin sotaan neuvoteltu kahden viikon tulitauko on valtava helpotus markkinoille. Tästä kertoo öljyn hinnan pudotus jopa 15 prosentilla ja osakekurssien jyrkkä nousu. Hormuzinsalmi on auki öljykuljetuksille, mutta lähiviikot näyttävät, onko kriisi ohi ja voiko pelot koronnostoista unohtaa, Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki sanoo. Suomen talouden ja kuluttajien näkökulmasta inflaatioshokin pienentyminen ja markkinakorkojen lasku olisivat enemmän kuin toivottu uutinen. Pitkällä tähtäimellä kriisi tulee Kotamäen mukaan vahvistamaan vihreää siirtymää.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 12:09:10 EET | Tiedote
//HUOM, tiedotteen väliotsikko korjattu// Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Rahoitus & kasvu: Omistajanvaihdos nostaa yrityksen liikevaihdon kasvuun, mutta kiihkein kasvuvaihe näkyy vasta yrityskauppaa seuraavina vuosina – ”Yritysostoon hyvä varautua ennakoiden”19.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoituksella omistajanvaihdoksen toteuttaneiden yritysten liikevaihto on noussut selvästi ja pitkäkestoisesti. On myös viitteitä, että yritysten liikevaihdon kasvu olisi muita nopeampaa. Yritysosto nostaa ostavan yrityksen liikevaihdon uudelle tasolle, mutta pitkän aikavälin kasvuvauhdin kannalta olennaisinta on, mitä yrityksessä tapahtuu kauppaa seuraavina vuosina. Yritysostolla kasvua hakevan yrityksen kannattaa pyrkiä toteuttamaan kauppa ennakoiden, sillä kaikki hyödyt eivät välttämättä realisoidu heti kaupantekovuonna, sanoo Finnveran omistajanvaihdosrahoituksia analysoinut ekonomisti Anni Koskinen. Yrityskauppamarkkina ja -rahoitus piristyivät vuonna 2025, mutta potentiaalisia ostajia on edelleen selvästi vähemmän kuin myyntiä suunnittelevia yrityksiä.
Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa – Pienten yritysten rahoitus näkyy nopeasti uusina työpaikkoina17.3.2026 09:00:07 EET | Tiedote
Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1.2.2026 ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270 kappaletta. Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Lisäksi nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna 2026, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa. Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.
Finnveran omistajanvaihdoskatsaus 1–12/2025: Yrityskauppojen rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun – Maakunnista kärjessä Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa12.3.2026 09:30:49 EET | Tiedote
Yritysten omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi odotettuun kasvuun. Finnvera myönsi rahoitusta omistajanvaihdoksiin vuonna 2025 yhteensä 130 miljoonaa euroa, mikä on lähes neljänneksen enemmän kuin edellisvuonna. Yrityskauppojen määrät nousivat eri kokoluokan yrityksissä ja myös rahoitettujen kauppojen keskikoko kasvoi. Teollisuuden yrityskaupoissa nähtiin merkittävä käänne parempaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


