DNA aloittaa 3G-verkkonsa sulkemisen vaiheittain vuonna 2023
19.8.2021 09:30:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

”Vuoden 2023 lopulla 3G-verkko on ehtinyt palvella televiestintää jo liki 20 vuotta. Nykyaikaisemmilla verkkoratkaisuilla, kuten 4G ja 5G, saavutetaan merkittävästi korkeampia tiedonsiirron nopeuksia, ja myös verkkojen kapasiteetti on suurempi. Datan siirtomäärät 3G-verkossa ovat laskeneet vuodesta toiseen merkittävästi. Tämä on hyvä aika päästää pitkään palvellut 3G-verkko eläkkeelle”, kuvailee DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.
DNA:n tekemän päätöksen taustalla on etenkin paremman asiakaskokemuksen mahdollistaminen teknisen uudistumisen myötä. 4G- ja 5G-verkot tarjoavat selvästi 3G-verkkoa enemmän kapasiteettia, toimintavarmuutta ja nopeutta mobiiliverkkojen jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen. 3G-verkon purkamisen myötä myös uudemmille teknologioille vapautuu useampia taajuuksia.
3G-verkon alasajo ei pääasiassa edellytä asiakkailta toimenpiteitä, kuten puhelimen vaihtoa, sillä lähes kaikki DNA:n verkossa toimivat päätelaitteet hyödyntävät jo nykyisellään 4G- tai 5G-verkkoja. Vanhat laitteet, jotka eivät pysty hyödyntämään 4G- tai 5G-verkkoa, siirtyvät 3G-verkon sulkemisen jälkeen automaattisesti 2G-verkon piiriin. DNA:lla tiedostetaan myös, että esimerkiksi osa riistakameroista tai yritysasiakkaiden käyttämistä maksupäätteistä toimivat pääasiassa 3G-verkossa. Tällaiset laitteet alkavat kuitenkin jo nyt olla iäkkäitä, ja niiden päivittäminen ehtii todennäköisesti tulla ajankohtaiseksi joka tapauksessa vuoden 2023 loppuun mennessä. Jos tällaisia vanhoja laitteita kuitenkin vielä tuolloin on verkossa, ne siirtyvät käyttämään 2G-dataa.
DNA tulee myös olemaan yhteydessä vielä 3G:tä käyttäviin yritys- ja yhteisöasiakkaisiinsa, jotta korvaavat ratkaisut löydetään. Pitkällä siirtymäajalla on tarkoitus varmistaa, että myös jäljellä olevat 3G-asiakkaat ehtivät hyvissä ajoin päivittää laitteensa ja palvelunsa nykyaikaan.
”Uudet verkkoratkaisut ovat tietenkin suorituskyvyltään ylivoimaisia 3G:hen nähden, mutta samalla myös energiatehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä. DNA:n radioverkon päästöt suhteessa siirretyn datan määrään ovat laskeneet jo neljäsosaan vuoden 2016 lukemista”, Laari huomauttaa.
DNA tarjoaa matkaviestinnän palveluita nykyisellään neljän eri sukupolven mobiiliverkoissa. Nämä ovat tietenkin 2G, 3G, 4G ja 5G. 3G-verkon alasajon jälkeen 2G- eli GSM-verkko jää edelleen palvelemaan asiakkaita perusdatapalveluiden ja puheluiden välityksessä. DNA:n 4G-verkon väestöpeitto on ollut Suomessa jo pitkään liki sataprosenttinen, ja 5G-verkon väestöpeittokin kattaa jo 43 % suomalaisista, eli noin 2,4 miljoonaa ihmistä, yhteensä 108 eri paikkakunnalla.
Lisätietoja medialle:
Jarkko Laari, johtaja, radioverkot, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n elokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n elokuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusimmat iPhone 17 -sarjan puhelimet sekä koululaisten tarpeisiin hankitut edullisemmat Android-laitteet. Poikkeuksellisesti myydyimpien puhelinten listalla nähtiin laitteita vain kolmelta valmistajalta. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosituimpia olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet ja kustannustehokkaat 5G-laitteet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 säilytti asemansa myydyimpänä laitteena jo viidettä kuukautta peräkkäin.
DNA on uusinut Itä-Pasilassa Asemapäällikönkadulla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa27.8.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
DNA on uusinut Helsingin Itä-Pasilassa, Asemapäällikönkatu 3:n kiinteistön katolla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa. Antennit olivat palvelleet jo vuosikymmeniä ja tulleet teknisen käyttöikänsä päähän. Niiden uusiminen oli tarpeen käyttöturvallisuuden ja nykyisten teknisten vaatimusten näkökulmasta.
DNA mukana Jokereiden uudella matkalla teknologia- ja kasvukumppanina19.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA ja Jokerit aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on rakentaa uuden sukupolven urheilu- ja asiakaskokemusta. Yhteistyön myötä Jokerit keskittää tietoliikennepalvelujaan DNA:lle.
DNA joins Jokerit on its new journey as a technology and growth partner19.8.2026 08:30:00 EEST | Press release
DNA and Jokerit have launched a partnership aimed at building a next-generation sports and customer experience. Through the collaboration, DNA will provide Jokerit with selected telecommunications and digital solutions that support the club's growth and development.
Kesälomalta paluu lisää yritysten tietoturvariskiä - huijarit hyödyntävät nyt useita viestintäkanavia11.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tietojenkalastelut eivät tule työelämässä enää pelkästään sähköpostiin. DNA:n asiantuntijan mukaan verkkorikolliset hyödyntävät nykyisin useita kanavia rinnakkain, kuten Teamsin kaltaisia viestintäratkaisuja sekä pikaviestisovelluksia. Riski huijauksille korostuu erityisesti elokuussa, kun työntekijät palaavat kesälomilta kiireisen arjen ja täysien postilaatikoiden pariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
