WSOY

Tiedote: WSOY julkaisee Angela Merkelin elämäkerran

Jaa
Angela Merkelin nousu maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi on ollut poikkeuksellinen. 28.10. ilmestyvä Merkel tarjoaa kiehtovan ja inhimillisen näkökulman politiikan kulisseihin ja Merkelin kasvuun johtajaksi, jota on ohjannut vahva moraali ja lähes pettämätön poliittinen pelisilmä.

Angela Merkel on aina ollut ulkopuolinen: ateistisessa Itä-Saksassa varttunut pastorin tytär ja tiedenainen, joka sivuutettiin sukupuolensa ja taustansa vuoksi huippuviroista. Kun Berliinin muuri murtui, Merkel pohti kotisaunassaan, mitä historiallinen tapahtuma merkitsisi Euroopalle, Saksalle ja hänelle itselleen.

Viisitoista vuotta myöhemmin hän oli Saksan liittokansleri ja länsimaailman epävirallinen johtaja. ”Voima piilee rauhallisuudessa”, lukee Angela Merkelin työhuoneen seinälle kehystetyssä motossa. Tällä voimalla Merkel onnistui pitämään kriisistä toiseen nilkuttavan EU:n kasassa ja puhumaan järkeä jopa Vladimir Putinille. Ne harvat ihmiset, jotka tuntevat Merkelin yksityishenkilönä, kuvaavat tätä poikkeuksellisen myötätuntoiseksi ja hillittömän hauskaksi.

Teoksen kirjoittaja Kati Marton on palkittu unkarilais-amerikkalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka on saanut ensimmäisenä elämäkerturina pääsyn Merkelin lähipiiriin. Tuloksena on inhimillinen ja kiehtova tarina naisesta, joka on aina pyrkinyt pitämään kiinni moraalisista periaatteistaan. Samalla Merkel osoittautuu poliittisen pelin mestariksi, joka on osannut pitää suunsa ja twitter-tilinsä kiinni sekä vihollisensa lähellään. 

Merkel-teoksen suomentaa Ilkka Rekiaro.

Lisätietoja:
Kustantaja Henrikki Timgren, henrikki.timgren@wsoy.fi, puh. +358 44 3210 666

Arvostelukappalepyynnöt: tiedotus@wsoy.fi

Avainsanat

Kuvat

Kati Marton: Merkel, kansikuva
Kati Marton: Merkel, kansikuva
Lataa

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.

Tiedote: WSOY:n syksyn 2025 kirjat on julkistettu15.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus Huikeaksi kirjailmiöksi kasvanut Satu Rämön Hildur-sarja saa jatkoa, kun viides osa Tinna ilmestyy lokakuussa. Hildur-sarjan kirjoja on myyty globaalisti jo yli miljoona kappaletta. Ilkka Remeksen ajankohtaisessa Punarutto-trillerissä USA:n ja Euroopan välinen konflikti kärjistyy, kun esiin nousee Berliinin muurin murtumiseen liittyvä tosielämän mysteeri – ja Kreml käyttää tilaisuutensa iskeä. Marko Kilven Undertaker - Kuolemantanssi vie kirjailijan aiemmasta tuotannosta tuttuihin maisemiin, poliisityön ja hautaustoimiston arkeen. Minna Rytisalon Sylvia käsittelee Lapin myyttiä ja legendaa, Petronellaa. Sylvia on romaani siitä, millaista on elää maailmassa, jossa sota on päättynyt mutta epäluulo ei ole hävinnyt. Maria Mustrannan koskettava psykologinen romaani Toivon talo vie ihmisyyden suurten kysymysten äärelle. Laura Gustafssonin Lihakirja on vaikuttava ja peloton romaani vallasta, ruumiista ja rajojen rikkomisesta. Tiina Raudaskosken Ilmiantaja on villi

Anni Ihamäen Kotona-keittokirja saa parikseen keskustelukirjan kotona olemisen ihanuudesta28.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote

WSOY julkaisee huhtikuun lopussa Anni Ihamäen uuden keittokirjan Kotona, joka tarjoilee Annin suosikkiohjeita ja tunnelmallisia hetkiä kodin arjesta ja juhlasta. Samaan aikaan painetun kirjan kanssa julkaistaan keskustelukirjasarja Kotona – Keskusteluja, joka syventää keittokirjan aihepiirejä. Anni Ihamäki juttelee sarjassa kiinnostavien vieraiden kanssa kotiin ja ruokaan liittyvistä aiheista. Jaksojen vieraina ovat muun muassa huippukokki Henri Alén ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Anni Ihamäki ja hänen puolisonsa Ilkka Ihamäki keskustelevat sarjassa yhteisestä arjestaan ja elämästään pienten lasten vanhempina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye