Väitös 7.9.: Väitöskirja raottaa verhoa esiintymisjännityksen selättämiseksi (Gallego)
Väitöskirjatutkija Ana Gallegon tutkimus tuo esiin arvokasta tietoa esiintymisjännitykseen vaikuttavista psykologisista prosesseista, sekä siitä, miten ja millä menetelmillä esiintymiseen liittyvää ahdistuneisuutta ja pelkoja kannattaa arvioida ja vähentää. Väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa 7.9.
Gallegon ensimmäinen osatutkimus keskittyi ymmärtämään esiintymisjännitykseen liittyvän ahdistuksen eri osa-alueita. Tarkasteltuja osa-alueita olivat itseraportoitu ahdistus, fysiologinen reaktiivisuus, ahdistukseen liittyvä välttämiskäyttäytyminen sekä oma ja ulkopuolisten arvio esiintymisestä
Tutkimuksen mukaan henkilöt, jotka raportoivat ahdistuneisuutta ennen esiintymistä, puhuivat lyhyemmän aikaa. Raportoidusta ahdistuksesta huolimatta heillä ei kuitenkaan ilmennyt verrokkeihin nähden poikkeuksellista fysiologista reaktiivisuutta esiintymistilanteessa. Esiintymisjännitys ei myöskään näyttäydy esitystä seuranneille esiintyjän odottamalla tavalla.
– Ulkopuolisten tekemät arviot esiintymisestä olivat järjestelmällisesti parempia verrattuna esiintyvien omiin arvioihin tilanteesta, Gallego kertoo.
Esiintymisahdistus on yhteydessä psykologiseen joustavuuteen
Psykologinen joustavuus auttaa selviytymään esimerkiksi kuormittavista tilanteista tai yllättävistä muutoksista. Gallegon tutkimus viittaa itseraportoidun esiintymisahdistuksen ja esiintymistilanteeseen liittyvän välttämiskäyttäytymisen, kuten esityksen lyhyen pituuden, olevan yhteydessä alhaisempaan psykologiseen joustavuuteen.
– Tutkimuksen avulla pystyttiin tunnistamaan ne psykologisen joustavuuden osatekijät, jotka ovat voimakkaimmin yhteydessä esiintymisahdistukseen. Tietoa voidaan hyödyntää kehitettäessä interventioita, joilla pyritään vähentämään esiintymistilanteisiin liittyvää ahdistusta ja pelkoa sekä esiintymistilanteisiin liittyvää välttämiskäyttäytymistä, väittelijä kuvaa
Psykologisen joustavuuden osa-alueista etenkin avoimuus omia kokemuksia kohtaan ennusti itseraportoitua esiintymiseen liittyvää ahdistuneisuutta. Esiintymisen lyhyt pituus, jonka voidaan katsoa kuvastavan välttämiskäyttäytymistä, oli yhteydessä muihin psykologisen joustavuuden osa-alueisiin, kuten tietoisuuteen omasta toiminnasta ja arvojen mukaisiin tekoihin.
Esiintymisharjoittelu toi nopeasti apua ahdistukseen
Tutkimuksen kolmas osuus keskittyi tarkastelemaan keinoja esiintymiseen liittyvän ahdistuksen vähentämiseksi. Suhdekehysteoriaan perustuvat interventiot vähensivät esiintymistilanteessa esiintyvää ahdistusta tehokkaasti, jopa jo yhden tai kahden esiintymisharjoittelun jälkeen.
– Suhdekehyksestä riippuen muutosprosessit olivat erilaisia, mutta kaikissa interventioissa ahdistuneisuus väheni merkittävästi, Gallego kertoo.
– Kun esiintymisahdistusta kokevaa henkilöä opetettiin käsittelemään esiintymiseen liittyviä epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita itsestä erillisinä asioina, ahdistuksen muutosta selitti vähäisempi samaistuminen omiin ajatuksiin. Kun esiintymisahdistusta kokevaa henkilöä opetettiin käsittelemään esiintymiseen liittyviä epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita siten, että hän näki ne vain yhtenä osana itseään, ahdistuksen muutosta selitti muutos hyväksynnässä, halukkuudessa kokea tunteita ja ajatuksia.
Master in Functional Analysis of Clinical and Health Contexts Ana Gallegon psykologian väitöskirjan "Acceptance and Commitment Therapy Approach to Public Speaking Anxiety" tarkastustilaisuus järjestetään tiistaina 7.9.2021 kello 12 alkaen verkkovälitteisesti. Vastaväittäjänä toimii Senior Lecturer, PhD Nic Hooper (University of West of England) ja kustoksena professori Raimo Lappalainen (Jyväskylän yliopisto).
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8810-4, ja väitöstä voi seurata osoitteessa https://r.jyu.fi/dissertation-gallego-alonso-070921.
Lisätietoja:
Ana Gallego, ana.b.gallego-alonso@jyu.fi, puh. +358 40 805 5035 (englanniksi)
Ana Gallego on väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella. Vuonna 2018 hän voitti Junior Investigator poster -palkinnon ACBS:n maailmankonferenssissa, Montrealissa, Kanadassa. Ennen tutkijanuraansa hän on työskennellyt kliinisellä sektorilla, tarjoten hoitoa päihdekuntoutusklinikalla sekä kroonisen kivun hoitoon keskittyneellä klinikalla. Hän suoritti psykologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot Almerian yliopistossa Espanjassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirke Hassinen
Viestinnän asiantuntija
kirke.m.hassinen@jyu.fi, puh. 050 462 6920
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ei vain rock’n’rollia: väitöstutkimus osoittaa, miten politiikka ja stereotypiat ohjaavat populaarimusiikin tulkintaa30.5.2025 10:23:34 EEST | Tiedote
FM Antti Okko tutki historian väitöskirjassaan millaista keskustelua Yhdysvalloissa on käyty venäjänkieliseltä kulttuurialueelta tulevasta rockmusiikista ja sen tekijöistä. Tutkimuksen mukaan rockmuusikot on nähty valtiota vastustavina kapinallisina, jotka symboloivat muutosta kohti demokratiaa ja vapautta. Todellisuudessa muusikoiden suhde politiikkaan ja politiikkoihin on moniulotteisempi.
Herpesviruksesta voi olla apua syövän hoidossa28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkitaan herpesvirusta, jota käytetään myös onkolyyttisenä viruslääkkeenä syöpien nujertamisessa. Viruksen infektiomekanismien selvittäminen isäntäsolun tuman rakenteissa auttaa tehokkaamman ja turvallisemman onkolyyttisen viruslääkkeen kehittämisessä.
Jyväskylän yliopiston hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi Antti Koivula, Marja Makarow, Hanna Maula ja Janne Poranen 1.1.2026 alkaen27.5.2025 09:49:47 EEST | Tiedote
Yliopistokollegio valitsi 27.5.2025 kokouksessaan hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi TkT Antti Koivulan, FT Marja Makarowin, KTT, FL Hanna Maulan ja FT Janne Porasen toimikaudelle 1.1.2026 - 31.12.2027.
Apulaisprofessori Paavo Penttilä on inspiroitunut luonnon materiaaleista27.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen uuden apulaisprofessorin Paavo Penttilän tavoitteena on tuottaa uudenlaista tietoa kasvien soluseinien rakenteista ja ominaisuuksista. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi vastustuskykyisten viljelyskasvien ja hiiltä sitovien uusien puumateriaalien kehittämisessä. Penttilä on juuri saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan euron rahoituksen Novo Nordisk -säätiöltä.
Tutkijat selvittivät peruskoulun datafikaation tulevaisuutta – korvaako kone opettajan?26.5.2025 07:32:12 EEST | Tiedote
Digitaalisilta datateknologioilta toivotaan usein apua koulun kehittämiseen ja datan hyödyntäminen onkin kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi koulutuksen tulevaisuutta koskeviin strategioihin ja linjauksiin. Mutta millaisena digitalisaation parissa työskentelevät asiantuntijat näkevät peruskoulun datafikaation tulevaisuuden?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme