Kissoilta löytyi seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä

Kissa on yleisin lemmikkimme. Kissojen käyttäytymistä kartoitetaan kasvavassa määrin erilaisten käytösongelmien vuoksi. Käyttäytymispiirteiden lisäksi myös persoonallisuus kiinnostaa, sillä se voi olla yhteydessä käytösongelmiin.
– Koiriin verrattuna kissojen käyttäytymisestä ja persoonallisuudesta tiedetään vähemmän ja tarvetta ongelmien ja riskitekijöiden tunnistamiseen riittää. Tarvitaan uutta ymmärrystä ja työkaluja ongelmakäyttäytymisen karsimiseen ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Kissojen yleisimmät käytöshaasteet liittyvät aggressiivisuuteen ja sisäsiisteyteen, kertoo väitöskirjatutkija Salla Mikkola Helsingin yliopistosta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.
Kissan seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä
Professori Hannes Lohen tutkimusryhmän kehittämässä kyselyssä selvitettiin persoonallisuutta ja käyttäytymistä kaikkiaan 138 väittämän avulla. Kysely sisälsi lisäksi kattavat taustatieto- ja terveysosiot. Aineistoa käsiteltiin mm. faktorianalyysien avulla ja sen pohjalta tunnistettiin kaikkiaan seitsemän persoonallisuus- ja käyttäytymispiirrettä:
- aktiivisuus/leikkisyys
- pelokkuus
- ihmisaggressiivisuus
- ihmissosiaalisuus
- kissasosiaalisuus
- sisäsiisteysongelmat (tarpeiden tekeminen vääriin paikkoihin, tarkkuus hiekkalaatikon siisteyden ja pohjamateriaalin suhteen)
- itsensä pakonomainen peseminen.
– Aiemmissa tutkimuksissa on löytynyt vaihteleva määrä piirteitä, mutta löytämistämme piirteistä aktiivisuus/leikkisyys, pelokkuus ja aggressiivisuus ovat löytyneet myös useimmissa aikaisemmissa tutkimuksissa. Sisäsiisteysongelmat ja itsensä pakonomainen peseminen eivät ole varsinaisia persoonallisuuspiirteitä, mutta voivat kertoa kissan stressiherkkyydestä, jatkaa Mikkola.
Kissarotujen väliltä löytyi eroja piirteiden esiintyvyydessä
Yksilöiden lisäksi selviä persoonallisuuseroja löytyy myös rotujen väliltä. Toisin sanoen, tietyt persoonallisuus- ja käyttäytymispiirteet ovat yleisempiä tiettyjen kissarotujen yksilöillä.
– Pelokkaimpia rotuja olivat venäjänsiniset ja rohkeimpia abessinialaiset. Aktiivisimpia olivat bengalit ja passiivisimpia persialaiset ja exoticit. Siamilaisilla ja balineeseilla oli roduista eniten itsensä pakonomaista pesemistä. Turkkilaiset vanit sijoittuivat huomattavasti muita rotuja korkeammalle ihmisaggressiivisuudessa ja matalammalle kissasosiaalisuudessa. Havaitsimme saman ilmiön myös aikaisemmassa tutkimuksessamme, kertoo professori Hannes LohiHelsingin yliopistosta ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksesta.
Tutkijat haluavat korostaa, että vielä tässä vaiheessa rotujen välillä ei tehty parittaisia vertailuja yksittäisten rotujen välillä.
– Halusimme saada karkean kuvan siitä esiintyykö persoonallisuuspiirteissä vaihtelua rotujen välillä. Tulemme tarkastelemaan piirteisiin ja ongelmalliseen käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä jatkotutkimuksissa perusteellisimmissa malleissa. Näissä malleissa huomioimme kissan rodun lisäksi muun muassa kissan iän, sukupuolen, terveystilanteen ja suuren joukon erilaisia ympäristötekijöitä, kertoo Mikkola.
Luotettavuuden arviointia
Kissojen käyttäytymistä ja persoonallisuutta voidaan tutkia esimerkiksi omistajille suunnattujen kyselyiden avulla. Kyselyillä voidaan mitata kissan käyttäytymistä pitkällä aikavälillä ja arkiolosuhteissa, mikä ei ole mahdollista käyttäytymistesteissä. Kissa ei myöskään välttämättä käyttäydy itselleen tyypillisellä tavalla testiolosuhteissa. Subjektiivisuutensa vuoksi kyselyiden luotettavuus tulee kuitenkin arvioida ennen aineiston hyödyntämistä.
– Tutkimuksemme on kansainvälisesti laajin ja merkittävin kartoitus tähän mennessä ja mahdollistaa hienoja jatkotutkimuksia. Aikaisempien kissojen käyttäytymiskyselyiden luotettavuutta ei ole mitattu näin monipuolisesti. Kyselyt eivät ole olleet myöskään yhtä kattavia. Luotettavuuden toteaminen on keskeistä, jotta aineistosta kannattaa tehdä jatkoanalyysejä ja voi uskottavasti tunnistaa erilaisia riskitekijöitä, kertoo Lohi.
Kyselyn luotettavuutta haluttiin mitata sekä ajassa että vastaajien välillä. Tutkijat ottivat yhteyttä omistajiin, jotka olivat vastanneet kyselyyn 1-3 kuukautta sitten ja pyysivät heitä vastaamaan kyselyyn uudestaan tai pyytämään toista samassa taloudessa asuvaa aikuista vastaamaan kyselyyn samasta kissasta. Näin syntyneiden kahden muun aineiston pohjalta pystyttiin arvioimaan kyselyn luotettavuutta ajassa ja vastaajien välillä.
– Vastauksia vertailemalla huomasimme, että samasta kissasta annetut vastaukset olivat hyvin samankaltaisia ja persoonallisuus- ja käyttäytymispiirteet osoittautuivat toistettaviksi ja luotettaviksi. Tarkastelimme myös kyselyn validiteettia eli sitä, mittaako kysely niitä asioita, joita sen pitäisi. Kysely oli toimiva myös tältä osin, toteaa Mikkola.
Lohen ryhmän tutkimus mahdollistaa seuraavaksi kissojen ongelmakäyttäytymiseen liittyvien perimä-, ympäristö- ja persoonallisuustekijöiden tunnistamisen.
Tutkimusta rahoittivat osaltaan Suomen Kissaliitto, Agria ja Suomen Akatemia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Salla Mikkola, salla.mikkola@helsinki.fi, puh. 0503199321
Hannes Lohi, hannes.lohi@helsinki.fi, puh. 0503199319
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tiedottaja Eeva Karmitsa, Helsingin yliopiston viestintä, puh. 0294158461
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme