Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisaikeet korkeimmillaan 9 vuoteen
Työllistämisaikeiden kasvua löytyy kaikilta tutkituilta seitsemältä sektorilta. Eniten kasvua on talous- ja hallintopalveluissa, kaupan alalla sekä teollisuudessa. Maantieteellisesti työllisyysnäkymät ovat hyvät kaikkialla Suomessa. Eniten työllistämistarvetta löytyy Etelä-Suomen läänissä.
Globaalisti työllistämisnäkymät ovat myös hyvät. Työnantajat 41 maassa odottavat työllistämisaikeiden vahvistuvan. Tutkimukseen osallistui työnantajia 43 maasta. Euroopassa 25 maata 26 maasta arvioi työllisyyskehityksen positiiviseksi vuoden viimeisellä kvartaalilla. Henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin työmarkkinabarometriin osallistui 44 945 työnantajaa 43 maasta. Suomessa tutkimukseen haastateltiin 624 työnantajaa.
”Erittäin suotuisasti kehittyneet työllisyysnäkymät luovat vahvaa uskoa kasvuun tuleville kuukausille”, sanoo Matti Kariola, henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroup Suomen ja Baltian alueen toimitusjohtaja ja jatkaa, ”varjon hyvän kehityksen päälle heittää pohjalla vellova työvoima- ja osaajapula, joiden taklaamiseksi niin yritysten kuin viranomaisten on ryhdyttävä toimiin. Nousun hyödyntämiseksi on tehtävä rohkeasti päätöksiä, joilla kaikki alihyödynnetyt työvoimareservit saadaan käyttöön.”
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä tietopankki.manpower.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Kuva: Suomalaisten työnantajien työllistämisaikeita kuvaavan indikaattorin kehitys.
[1]Suomen työmarkkinabarometrin tuloksissa huomioidaan kausitasoitettu data. Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla tutkimustuloksista pyritään poistamaan säännöllisenä toistuva kausivaihtelu, joka liittyy esimerkiksi vuodenaikoihin, pyhäpäiviin, lomakausiin ja eri toimialojen sesonkivaihteluihin. Saldoluku saadaan, kun henkilöstömääränsä lisäämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuudesta vähennetään henkilöstömääränsä vähentämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuus.
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä tietopankki.manpower.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Kuva: Indikaattorin kehitys eri maissa verrattuna edelliseen kvartaaliin.
Suomen työmarkkinabarometria koskevat lisätiedot ja liitteet voit ladata osoitteesta https://www.manpowergroup.fi/Ajankohtaista1/
Kaikkien 43 maan tulokset ovat nähtävissä interaktiivisella ManpowerGroup Employment Outlook Survey Explorer -työkalulla https://www.manpowergroup.com/DataExplorer/
Vuoden 2022 ensimmäisen kvartaalin työllistämisaikeet julkistetaan 14.12.2021.
Työmarkkinabarometri
Työmarkkinabarometri (ManpowerGroup Employment Outlook Survey) mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Barometri on lajissaan ainutlaatuinen: se on suurempi, laajempi, pitkäaikaisempi ja kattavampi kuin muut tutkimukset. Barometri lanseerattiin yli 55 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja se on yksi luotetuimmista työllistämisaikeita mittaavista tutkimuksista maailmassa. Suomessa haastateltiin 624 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. Kaikki haastatellut vastaavat samaan kysymykseen: ”Miten arvioitte henkilöstön kokonaismäärän toimipisteessänne kehittyvän loka-joulukuun aikana verrattuna meneillään olevaan kvartaaliin?”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteydenotot
Matti Kariola, toimitusjohtaja
ManpowerGroup Oy
matti.kariola@manpowergroup.fi
+358 40 824 0117
Henna Karjalainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
henna.karjalainen@manpowergroup.fi
+358 50 575 9197
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroup
ManpowerGroup® on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja. Yhtiö työllistää joka päivä 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa. Manpower®, Experis® ja Talent Solutions palvelevat 400 000 asiakasorganisaatiota tarjoamalla niiden muuttuviin työvoimatarpeisiin kattavan valikoiman HR-ratkaisuja – henkilöstövuokrauksesta rekrytointiin ja uramuutospalveluihin sekä ulkoistettuihin palveluratkaisuihin. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. ManpowerGroup on sitoutunut monimuotoisen ja yhdenvertaisen työelämän edistämiseen. Vuonna 2021 yhtiö valittiin 12. kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle. Lue lisää toiminnastamme ja palveluistamme osoitteessa www.manpowergroup.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup
Työmarkkinabarometri: Työnantajien loppuvuoden työllistämisaikeet positiiviset vielä heinäkuussa12.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi loka-joulukuulle 2023 on +33 prosenttiyksikköä. Nousua edellisestä kvartaalista on 10 prosenttiyksikköä ja 7 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta.
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisaikeet jatkavat hiipumista kesällä13.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava kausitasoitettu indeksi heinä-syyskuulle on +20 prosenttiyksikköä. Laskua edellisestä kvartaalista on 5 prosenttiyksikköä ja 14 prosenttiyksikköä verrattuna vuoden takaiseen. Suomen sijoitus maailmanlaajuisesti on 8 prosenttiyksikköä alle globaalin keskiarvon.
ManpowerGroup Suomen ja Baltian toimitusjohtaja vaihtuu30.5.2023 11:45:00 EEST | Tiedote
ManpowerGroup Suomen ja Baltian hallitus ja toimitusjohtaja Matti Kariola ovat sopineet, että Kariola jättää tehtävänsä yhtiössä 30.8.2023. Hakuprosessi uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi käynnistyy syksyllä.
Osaajapula pahenee entisestään – Suomen osaajapula on osa globaalia trendiä27.3.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Osaajapula ei helpotu. Suomalaisista työnantajista 81 % kertoo vaikeuksistaan löytää tarvittavaa osaamista. Viime vuonna vastaava luku oli 70 %.
Työmarkkinabarometri: Työnantajien työllistämisaikeet positiiviset talouden hidastumisesta huolimatta14.3.2023 08:20:00 EET | Uutinen
Suomessa työmarkkinat näyttävät kestävän talouden hidastumista kohtalaisesti. Työmarkkina on heikentymässä lievästi ja samaan aikaan osaajapula jatkuu sitkeänä useilla toimialoilla. Toimialoista parhaat rekrytointinäkymät ovat viestintäpalveluissa sekä terveydenhuollossa ja biotieteissä. Työnantajien työllistämishalukkuutta kuvaava indeksi huhti-kesäkuulle on +26 prosenttiyksikköä, joka on vain yhden prosenttiyksikön verran heikompi kuin edellisessä kvartaalissa ja 2 prosenttiyksikköä parempi verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Globaalissa 41 maata käsittävässä työnantajien työllistämisaikeita kuvaavassa tutkimuksessa Suomen sijoitus on 14:s.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme