Suomen Radioamatööriliitto SRAL

Suomen Radioamatööriliitto 100-vuotta – radioamatöörit juhlivat radioaalloilla ja liputtamalla

Jaa
Maamme radioamatöörit juhlivat satavuotista taivaltaan. Suomen Radioamatööriliiton kunniaksi lippu nostetaan salkoon syntymäpäivänä, keskiviikkona 15.9.2021.

- Suomessa on noin kuusi tuhatta radioamatööriä. Harrastus on hyvässä nosteessa: pelkästään kuluvan vuoden aikana jo noin 250 henkilöä on suorittanut Traficomin edellyttämän radioamatöörin pätevyystutkinnon.

- Kurssitoiminta jatkuu vilkkaana läpi syksyn ja odotettavissa on runsaasti uusia harrastajia, kertoo toiminnanjohtaja Markku Tuhkanen, Suomen Radioamatööriliitosta.

Radioamatööritoiminnan ydintä on yhteyksien pito radion välityksellä toiseen harrastajaan eri puolilla maailmaa. Radioyhteyksiä pidetään digitaalisilla lähetteillä ja puheella sekä edelleen myös perinteisellä sähkötyksellä.

Radioamatööri ei ole koskaan yksin, radionsa kautta hänellä on jatkuvasti ulottuvilla laaja maailmanlaajuinen harrastajayhteisö. Erityisesti näin korona-aikana harrasteen erityislaatu on noussut hyvin esille.

Mitä tapahtui sata vuotta sitten, 15.9.1921?

Suomalaisten radioharrastajien toiminta järjestäytyi ensin Nuoren Voiman Liiton alle. Radioryhmän perustamista ehdotti Ilmari Jäämaa (1888 -1934), jonka tunnetuin teos Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja innoitti sittemmin harrastajia liki puoli vuosisataa.

Jo kesällä 1921 radioryhmä sai Valtioneuvostolta kokeiluluvan radiolähetyksiin, mikä oli samalla lähtölaukaus myös yleisradiotoiminnalle maassamme.

15.9.1921 hyväksyttiin N.V.L. Radioyhdistyksen säännöt. Myöhemmin nimi muutettiin Suomen Radioamatööriliitoksi. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin turkulainen Leo Lindell (1897-1936).

Lindell oli kokeilija ja poikkeuksellinen visionääri, jolla oli täydellinen omatekoinen radioasema Turussa jo ensimmäisen maailmansodan aikana.

Suomen Radioamatööriliiton edustajat laskevat kukkatervehdyksen ensimmäisen puheenjohtajansa Leo Lindellin muistolle Turun vanhalla hautausmaalla 15.9.2021 klo 13.

Liiton nettisivuilla (www.sral.fi) avautuu juhlapäivänä Sähkötyksen viehätys -valokuvanäyttely. Kuvat ovat pitkäaikaisen radioamatöörin ja valokuvaharrastajan Kalevi Korjuksen ottamia.

Radioamatöörit yhteiskunnan tukena

Radioamatööreillä on ollut merkittävä osuus monessa suomalaisen yhteiskunnan käännekohdassa.

Yleisradion perustaminen, sodan ajan onnistunut tiedustelutoiminta ja matkapuhelinteollisuuden synty ovat tunnettuja menestystarinoita, joissa radioamatöörit ovat olleet keskeisessä roolissa.

Vähemmän tunnettua on, että radioamatöörit ovat olleet rakentamassa ja operoimassa viestiverkkoja kriisialueilla ympäri maailmaa, aina kun luonnonmullistukset tai konfliktit ovat romuttaneet tavanomaiset viestintäyhteydet.

Tälläkin hetkellä suomalaisia radioamatöörejä on avustustehtävissä esimerkiksi maanjäristyksen runtelemassa Haitissa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:


Suomen Radioamatööriliitto, SRAL ry


puheenjohtaja Jorma Saloranta, puh. 040 869 7101, jorma.saloranta@sral.fi
toiminnanjohtaja Markku Tuhkanen, puh. 0400 877780, markku.tuhkanen@sral.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Radioamatööriliitto SRAL
Kaupinmäenpolku 9
00440 Helsinki

http://www.sral.fi

Suomen Radioamatööriliitto (SRAL) on radioamatöörien valtakunnallinen keskusjärjestö. Liitolla on jäseniä noin 3500 ja jäsenkerhoja ympäri Suomea. SRAL järjestää koulutusta, radiokilpailuja ja tapahtumia sekä julkaisee omaa lehteä ja kirjallisuutta. Liitto tekee yhteistyötä Traficomin kanssa radioamatöörimääräyksiin ja radiotaajuuksiin liittyvissä asioissa sekä vastaa radioamatööritutkintojen järjestämisestä Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye