Pirkkolaan 18.9. avattava uusi energiatehokas jäähalli tuo helpotusta Helsingin haastavaan jäätilanteeseen
17.9.2021 09:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Pirkkolan vanha jäähalli jouduttiin sulkemaan huonon kunnon takia keväällä 2018, millä oli suuri vaikutus Helsingin haastavaan jäätilanteeseen. Uuden hallin lupa- ja suunnitteluvaihe käynnistettiin välittömästi vanhan hallin purun jälkeen, ja uuden kahden kaukalon hallin rakentaminen on edennyt lähes aikataulussa.
Uudessa jäähallissa on hyödynnetty rakennustekniikkaa, jonka avulla hiilidioksidia voidaan kierrättää jääradan putkistossa. Tekniikan avulla voidaan saavuttaa jopa 60 prosentin energiatehokkuus vanhaan jäähalliin verrattuna. Lisäksi hallin kylmäjärjestelmään on liitetty lauhdelämpöpumppu, joka hyödyntää kiinteistön hukkalämpöä. Tämän hetken arvioiden mukaan rakennus toimii vuoden ympäri sisäisellä hukkaenergialla lukuun ottamatta aivan kovimpia pakkasjaksoja. Uusien laitteiden myötä myös käyttökustannusten odotetaan olevan jatkossa selkeästi alhaisemmat kuin vanhassa hallissa.
”Jäähalli valmistuu kovaan tarpeeseen. Vanhan hallin purkamisesta aiheutunut kahden jään vajaus on tuonut haasteita jo valmiiksi haastavaan jäähallitilanteeseen, johon uusi halli tuo nyt kaivattua helpotusta. On myös mahtavaa, että hallin rakentamisessa on voitu hyödyntää energiatehokkaita ratkaisuja, jotka parantavat kauttaaltaan myös jään laatua, josta Pirkkola on perinteisesti ollut tunnettu”, iloitsee Helsingin liikuntajohtaja Tarja Loikkanen.
Hallissa on kaksi jäätä ja pääkäyttäjinä ovat helsinkiläiset taitoluistelu- ja jääkiekkoseurat. Tämän lisäksi kaukalopallo ja ringette saavat osansa jäävuoroista. Lisäksi HIFK:n naisten liigajoukkue siirtyy Malmilta Pirkkolaan. Päivisin jäävuoroja on suunnattu erityisryhmille. Tarjolla on myös yleisöluisteluvuoroja kolme kertaa viikossa. Kaiken kaikkiaan hallin käyttöaste tulee olemaan jo ovien auetessa 98 prosenttia.
Pirkkolan urheilupuiston tiimiesihenkilö Teijo Korva on erittäin tyytyväinen urakan lopputulokseen: ”Käyttäjien toiveet on pyritty huomioimaan heti suunnitteluvaiheesta lähtien, minkä ansiosta olemme saaneet paljon kiitosta joukkueiden tutustumiskäynneillä. On upouusi kuntosali, peilisali sekä aiempaa isommat pukukopit. Kaikki on uutta ja toimivaa, hanke on pysynyt budjetissa ja rakennusaikataulukin on pitänyt hyvin. Iso kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille! Halli rakennettiin hyvässä yhteistyössä ja uskon, että olemme saaneet luotua todella hyvät olosuhteet jääurheilulle”, Korva kiittelee.
Pirkkolan kehittäminen jatkuu ja tavoitteena on tarjota tulevaisuudessa kaupunkilaisille yhä monipuolisempi urheilupuisto, joka tarjoaa palveluita niin urheilijoille kuin tavallisille liikkujillekin. Jo nykyisellään urheilupuisto liikuttaa noin 1 150 000 kävijää vuosittain. Uimahallin viereen on jo kevään aika rakentumassa uusi yksityinen monitoimihalli, joka osaltaan täydentää alueen nykyisiä palveluja.
Pirkkolan jäähallin rakennuttajana ja kiinteistönomistajana on Helsingin kaupunkiympäristön toimiala. Kokonaisurakoitsijana toimi Aki Hyrkkönen Oy ja arkkitehtuurista vastasi Siren Arkkitehdit Oy.
Lisätiedot:
Pirkkolan urheilupuisto
tiimiesihenkilö
Teijo Korva
09 31087915
teijo.korva@hel.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Merellinen Helsinki -viikonloppu 5.–7.6. avaa kesän - mukana ennätysmäärä tapahtumia22.5.2026 07:55:22 EEST | Tiedote
Viikonloppuna 5.–7.6. Helsingin merelliset toimijat kutsuvat tutustumaan kaupungin merellisiin kohteisiin ja palveluihin. Tapahtuman aikana voi muun muassa risteillä edullisesti Helsingin saaristossa, saunoa meren äärellä, tutustua 1400-luvun merikarttoihin, kokeilla melontaa tai herkutella haukipizzalla.
Rekordmånga evenemang i Det havsnära Helsingfors 5–7.622.5.2026 07:51:50 EEST | Pressmeddelande
Under veckoslutet 5–7.6 lockar evenemanget Det havsnära Helsingfors besökare med rekordmånga evenemang, hela 50 arrangörer deltar. Vad sägs om att kryssa i Helsingfors skärgård för en billig peng? Eller vill du kanske bada bastu vid havet? Lockas du av sjökort från 1400-talet, av att testa paddling och foiling eller kalasa på gäddpizza?
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 26.5.202621.5.2026 14:04:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 25.5.2026 esityslista on julkaistu. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa helsinkiläisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia vahvistavaa uutta osallisuussuunnitelmaa vuosille 2026–2029, Pukinmäen nuorisotalon ja kirjaston väistötilojen hankesuunnitelmaa sekä Tapulikaupunki–Puistolan nuorisotalon tulevaisuutta. Esityslistalla ovat myös Tennispalatsin tilojen jatkovuokraus, saarien uimakoppien vuokrausmallia koskeva oikaisuvaatimus sekä Itä-Helsingin Jalkapalloareenat Oy:n ylipainehallin korjaushankkeen lainahakemus.
Liikuntajaoston kokouksen päätöstiedote 19.5.2026: Avustuksia myönnettiin yhteensä 1,1 miljoonaa euroa19.5.2026 18:42:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston kokouksen 19.5.2026 päätöstiedote on julkaistu. Avustuksia myönnettiin liikuntaseuroille, muille liikuntaa järjestäville yhdistyksille sekä säätiöille 62 hankkeeseen yhteensä 1,1 miljoonaa euroa.
Igen i sommar: Gratis popup-simskolor vid Helsingfors badstränder18.5.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors idrottstjänster och FitPit Oy ordnar också den här sommaren gratis popup-simskolor vid Solviks, Sandstrands och Palettdammens badstränder. Dessutom blir det simskolor enligt det korta pop-up konceptet i simhallen “Vita huset” i Haga.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


