Merimaskun Villivuoren luontopolku ehostettiin

Villivuoren luontopolku on 1,2 kilometriä pitkä pistoreitti Otavan saarella, edestakaisin kuljettuna matkaa kertyy 2,4 kilometriä. Luontopolku lähtee Koverintien reunasta ja kulkee Villivuorelle, jonka laella on 10 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue. Alueelta löytyy muun muassa kaksi pronssikautista hautaröykkiötä, suoalueita, muinainen rantakivikko, siirtolohkareita ja komeita jyrkänteitä.
– Villivuori kohoaa korkeimmillaan noin 60 metriä merenpinnan yläpuolelle, se on myös Merimaskun korkein kohta, kertoo Merimasku-Seuran puheenjohtaja Maija-Leena Tuomi.
Villivuorelle on aiemminkin kulkenut luontopolku. Tuomen mukaan vanhoista opasteista ei kuitenkaan ollut enää jälkeäkään ja polun alku oli kasvanut täysin umpeen. Monille merimaskulaisellekin Villivuori on ollut ennestään tuntematon paikka, hän kertoo.
– Olimme jo aiemmin ajatelleet, että Merimaskussa on paljon hienoja paikkoja, joista ihmiset eivät tiedä ja joihin ei osata mennä. Hallituksemme jäsen sai koulutusta luontoreittien kunnostamisesta ja perustamisesta, ja sen myötä saimme ajatuksen lähteä kunnostamaan Villivuoren luontopolkua, Tuomi toteaa.
Kesän aikana uudistuksia on tehty Villivuoren alueella talkoovoimin. Luontopolun alku raivattiin ja Koverintien reunaan levennettiin parkkitilaa. Reitin alkua merkkaa nyt uusi opastekyltti, jossa on alueen kartta sekä tietoa ja ohjeita ulkoilijoille. Luontopolulla olevan ojan yli rakennettiin pieni silta.
Merimasku-Seura on myös siistinyt reittiä kauttaaltaan, ja se on merkitty keltaisella värillä. Villivuorelle on vielä tulossa syksyn aikana viisi opastekylttiä, joissa kerrotaan alueen arkeologiasta, geologiasta, linnuista ja kasveista. Luontopolun päähän on myös tulossa kyltti, joka ohjaa muinaishaudoille ja osoittaa polun päättymisestä.
Merimasku-Seuran kahdeksanhenkinen hallitus on toteuttanut uudistukset kokonaan. Tuomi kertoo, että koronatilanteen vuoksi suurempaa joukkoa ei töihin tällä kertaa osallistettu. Alueesta kertovien opastekylttien laatimiseen on hyödynnetty asiantuntija-apua.
Naantalin kaupungin saaristolautakunta on tukenut avustuksella Merimasku-Seuran hanketta luontopolun ehostamiseksi. Maija-Leena Tuomi kiittääkin kaupunkia yhteistyöstä ja kannustuksesta työn toteuttamiseksi.
–Villivuoren luontopolku on erinomainen esimerkki siitä, miten hienoa ja konkreettista työtä yhdistykset tekevät saaristolautakunnan myöntämillä avustuksilla. Merimasku-Seuran aktiivisuutta ei voi kuin ihailla, sanoo Naantalin kaupungin viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää.
Luontopolun käyttäjien on hyvä muistaa, että muinaishaudat ovat rauhoitettuja muinaismuistolakiin perustuen eikä niiden kiviä saa liikutella. Leiriytyminen ja tulenteko on alueella kielletty.
Pieni parkkialue löytyy osoitteesta Koverintie 330, josta luontopolku lähtee. Parkkiin mahtuu kerrallaan 5–6 autoa, polkupyörille on hyvin tilaa. Ulkoilijoita muistutetaan myös retkietiketistä: suosi merkittyjä reittejä, pidä lemmikit kytkettynä ja vie roskat mukanasi.
Yhteyshenkilöt
Maija-Leena Tuomi
puheenjohtaja
Merimasku-Seura
0400 827295
maikku.tuomi@gmail.com
Tiina Rinne-Kylänpää
viestintä- ja kehittämispäällikkö
Naantalin kaupunki
040 900 0866
tiina.rinne-kylanpaa@naantali.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Kalevanniemen kampuksesta valmistuu Naantalin suurin rakennuskokonaisuus koulutuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin tarpeisiin10.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Tilojen valmistuttua Kalevanniemessä toimii ainutlaatuinen opetusta ja harrastemahdollisuuksia yhdistävä kokonaisuus, joka mahdollistaa myös laadukkaat liikunta- ja kulttuuripalvelut eri toimijoille.
Kutsu: Naantalin Kalevanniemen kampuksen mediatilaisuus ja liikuntahallin peruskiven muuraus5.9.2025 13:57:28 EEST | Kutsu
Mediatilaisuus: keskiviikkona 10.9.2025 klo 12.00–13.00 (tarjolla kahvia + pientä suolaista ja makeaa) Paikka: Kalevanniemen kampuksen ruokasali, Opintie 2, Naantali (kartta ja pysäköintiohjeet liitteenä)
Tomi Norha kirjailijavieraana Naantalin pääkirjastossa3.9.2025 12:20:43 EEST | Tiedote
Kirjailija Tomi Norha vierailee Naantalin pääkirjastossa keskiviikkona 10.9. klo 17.30.
Naantali kysyy kuntalaisilta näkemyksiä matkailun kehittämisestä2.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuntalaisille kohdennetussa kyselyssä kaupunki pyytää näkemyksiä muun muassa matkailun hyödyistä ja haitoista, kehityskohteista ja palveluista.
Kaivokadun saneerausurakka etenee Maariankadulle 3.9. ja tuo muutoksia liikennejärjestelyihin1.9.2025 15:30:10 EEST | Tiedote
Kaivokadun saneerausurakka alkaa tällä viikolla Maariankadun päässä. Läpikulku Kaivokadulle sulkeutuu töiden ajaksi. Tonttiliikenne kiinteistöille mahdollistetaan koko urakan ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme