Skarta alkaa rakentaa tuulipuistoa Puhurille – kolmas yhteinen hanke puhtaan energian markkinoille
Skarta aloittaa Kaukasen tuulipuiston rakennustyöt syyskuussa. Sähköt, tiet ja perustukset valmistuvat heinäkuussa 2022 ja tuulipuisto alkaa tuottaa sähköä loppuvuodesta 2022. Voimaloita pystytetään kahdeksan kappaletta ja tuulipuiston nimellisteho on yhteensä noin 45 megawattia. Vuotuinen tuotanto vastaa noin 8 000 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta. Urakan kokonaisarvo on noin seitsemän miljoonaa euroa.
”Ympäristöystävällisen energian kasvuvauhti on nyt huima. Vielä viisi vuotta sitten tilanne oli aivan toinen. Murros johtuu pääasiassa tuulivoimatekniikan isosta harppauksesta eteenpäin, minkä johdosta nyt on taloudellisestikin järkevää rakentaa tuulipuistoja. Tariffeja ei enää tarvita, sillä tuulipuistojen rakentaminen markkinaehtoisesti on kannattavaa. Meillä on parhaillaan kymmenkunta uutta hanketta suunnitteilla, joista muutama jo lupamielessä rakentamiskelpoisia”, kertoo Puhurin rakentamispäällikkö Jaakko Tyyvi.
Skarta toimittaa tuulivoimahankkeen Puhurille Balance of Plant -hankkeena (BoP). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Skartan vastuulla on tuulipuiston rakentamisessa kaikki muu paitsi tuuliturbiinit. Skarta hyödyntää projektissa laajasti koko konsernin asiantuntemusta niin erikoisrakentamisen, infrarakentamisen kuin energiahankkeidenkin osalta ja hankkeeseen osallistuvatkin konserniyhtiöistä Skarta Energyn lisäksi Skarta Infra ja Skarta Finland.
”Puhtaan energian rakentaminen on merkittävässä kasvussa ja on hienoa viedä alaa yhteistyössä eteenpäin. Puhuri on yksi johtavia tuulivoimatuottajia Suomessa, joten meille oman alamme edelläkävijäyrityksenä on ilo saada aloittaa tämä kolmas yhteinen puhtaan energian projekti heidän kanssaan”, toteaa Skartan BoP-liiketoiminnan johtaja Anssi Koski.
Skarta valikoitui pääurakoitsijaksi tarjouskilpailun perusteella. Tyyvi kertoo mukana olleen toistakymmentä tarjoajaa. Kutsu lähetettiin toimijoille, joiden tiedettiin pystyvän suorittamaan tämän laajamuotoisen työn kaikkine vaiheineen maarakentamisesta kaapeliasennuksiin ja vaativiin betonivaluihin. Skartalla on Puhurin kanssa käynnissä jo kaksi tuulipuistohanketta, Pyhäjoen Parhalahdella ja Haapaveden Hankilannevassa.
Skartalla on pitkä ja laaja kokemus yli sadan tuulivoimalan maarakennus- ja perustustöistä. Koski kertoo: ”Meillä on osaaminen ja tahtotila sekä teknologia kuten ohjausjärjestelmät korkealla tasolla. Tällä joukolla ja näillä eväillä on hyvä kehittää puhtaan energian ratkaisuja eteenpäin.”
Yhteyshenkilöt
Anssi KoskiBoP-liiketoiminnan johtajaSkarta Energy Oy
Puh:+358 50 386 2518anssi.koski@skarta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Skarta Group Oyj
Skarta on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. Skartan pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 150 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.
Puhuri Oy
Puhuri Oy on suomalainen tuulipuistoja kehittävä ja puistojen valmistuessa omistajilleen sähköä tuottava yhtiö. Puhuri Oy:n omistavat Katternö ryhmä, Suomen Voima Oy, Valkeakosken Energia Oy ja Ålands Elandelslag.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj
Extra bolagsstämma godkände NYAB:s flytt till Sverige, listbyte för aktien förväntas ske vid halvårsskiftet29.4.2024 16:00:00 EEST | Tiedote
En extra bolagsstämma godkände idag NYAB:s föreslagna gränsöverskridande ombildning vilken innebär flytt av bolagets säte till Luleå från tidigare Uleåborg i Finland. I samband med flytten kommer också en flytt av notering att ske av NYAB:s aktie. En avnotering från Nasdaq First North Growth Market Finland är planerad till den 28 juni 2024 och första dag för handel av NYAB:s aktie på Nasdaq First North Growth Market Sverige beräknas bli i nära anslutning. Bolagets målsättning är att noteras på Nasdaq First North Sveriges Premier-segment.
NYAB utför omfattande muddringsarbeten i Södertälje kanal18.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
NYAB har tecknat kontrakt med Trafikverket i entreprenaden Muddring Södertälje Sluss och Kanal. Kontraktets värde uppgår till 174 miljoner kronor och är en del av Trafikverkets och Sjöfartsverket stora projekt att färdigställa Södertälje sluss och kanal för att skapa mer hållbara och effektiva godstransporter och öka sjösäkerheten.
NYAB suorittaa laajamittaisia vesitöitä Södertäljen kanavassa18.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
NYAB on allekirjoittanut Ruotsin liikennevirasto Trafikverketin kanssa sopimuksen, jonka arvo on 174 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 15 miljoonaa euroa). Projektin tilaajana on Ruotsin liikennevirasto Trafikverket, joka viimeistelee Södertäljen sulku- ja kanavaprojektia yhteistyössä Ruotsin merenkulkulaitos Sjöfartsverketin kanssa. Projektin tarkoituksena on tehdä rahtiliikenteestä kestävämpää ja tehokkaampaa sekä parantaa meriturvallisuutta.
NYAB undertakes extensive water work in Södertälje Canal18.4.2024 10:00:00 EEST | Press release
NYAB has signed a contract with the Swedish Transport Administration to a value of SEK 174 million (approximately EUR 15 million). The project is part of a major project run by the Swedish Transport Administration and the Swedish Maritime Administration to complete the Södertälje Lock and Canal, to create more sustainable and efficient freight transport and increase maritime safety.
NYAB vinner totalentreprenad spårväxelbyte Katrineholm – Hallsberg19.3.2024 18:00:00 EET | Tiedote
NYAB har under mars tecknat avtal med Trafikverket avseende totalentreprenad för spårväxelbyte på Västra stambanan med ett uppskattat värde på cirka 140 miljoner kronor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme