Espoo, Kuopio ja Jyväskylä edelläkävijöitä liito-oravan huomioimisessa

Liito-orava asuu tyypillisesti vanhoissa metsissä, mutta 2000-luvun vaihteen jälkeen lajia on havaittu yhä enemmän myös kaupunkialueilta. Uhanalaisella liito-oravalla on vahva lain tuoma suoja ja sen elinalueet pitää ottaa huomioon kaikessa maankäytön suunnittelussa.
Hyviä käytäntöjä liito-oravan huomioimiseksi
Espoossa, Kuopiossa ja Jyväskylässä on luotu toimivia käytäntöjä siitä, miten liito-oravan suojelu voidaan ottaa mahdollisimman hyvin huomioon kaupunkisuunnittelussa. Kaupungeissa esimerkiksi tehdään liito-oravakartoituksia ennen uusien kaavahankkeiden aloittamista ja liito-orava huomioidaan kaavoituksessa. Tarvittaessa kartoitukset päivitetään ennen rakentamisen aloittamista. Ajantasainen tieto on tärkeää, koska liito-oravien elinalueet voivat vaihdella vuosittain.
”Oikeaan aikaan kerätty ja laadukas liito-oravan esiintymistä koskeva tieto muodostaa pohjan maankäytön suunnittelulle, jossa törmätään mahdollisimman vähän lajin aiheuttamiin yllätyksiin. Joskus liito-oravan esiintymisen hahmottaminen alueella edellyttää useampia peräkkäisiä kartoituksia”, sanoo Jyväskylän kaupungin kaavoitusbiologi Anne Laita.
Keskeistä myös on, että liito-oravahavaintoihin liittyvät tiedot ovat helposti kaupungin eri toimijoiden saatavilla. Jokaisessa näistä kolmesta kaupungista onkin käytössä omat paikkatietojärjestelmät, joiden kautta maankäytön suunnittelijat pääsevät tarkastelemaan liito-oravatietoja.
Lisäksi kaupungit ovat luoneet muita hyviä käytäntöjä liito-oravan huomioimiseksi. Kuopiossa on esimerkiksi oma toimintamalli liito-oravan huomioimiseksi ja Espoossa on tehty koko kaupungin kattava malli viherverkostosta.
”Viherverkoston hahmottaminen on tärkeää. Pelkkien pesäpuiden suojelu ei riitä, vaan kaupungin viheralueilla tulee olla riittävästi elintilaa liito-oraville. Liito-oravan pitää pystyä liikkumaan elinalueiden välillä ruuan ja pesäpaikkojen perässä, ja nuorilla liito-oravilla tulee olla mahdollisuus levittäytyä omille reviireille. Onnistunut liito-oravien suojelu edellyttää siis laaja-alaista tarkastelua”, kertoo ympäristöasiantuntija Laura Lundgren Espoon ympäristönsuojelusta.
Opas kokoaa tietoa muiden kaupunkien käyttöön
Espoo, Jyväskylä ja Kuopio ovat mukana kansainvälisessä Liito-orava-LIFE-hankkeessa, jonka aikana kaupungit ovat koonneet yhteen hyviä käytäntöjä liito-oravan huomioimiseksi. Esimerkit on koottu Liito-oravan huomioiminen kaupunkisuunnittelussa -oppaaseen, joka on vapaasti kaikkien toimijoiden käytettävissä.
”Olemme koonneet oppaaseen hyviä käytäntöjä muiden kaupunkien hyödynnettäväksi, kun ne suunnittelevat omia toimiaan liito-oravan huomioimiseksi. Eri toimijoiden välisen yhteistyön merkitystä ei voi korostaa liikaa. Yhteisen tahtotilan muodostaminen on perusta maankäytön ja luonnonsuojelun yhteensovittamiselle”, sanoo ympäristönsuojelusuunnittelija Timo Perätie Kuopion ympäristönsuojelupalveluista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Lundgren, ympäristöasiantuntija, Espoon kaupunki, puh. 043 825 7184, laura.lundgren@espoo.fi
Anu Ruohomäki, hankekordinaattori, Kuopion kaupunki, puh. 044 718 2185, anu.ruohomaki@kuopio.fi
Anne Laita, kaavoitusbiologi, Jyväskylän kaupunki, puh. 050 311 9927, anne.laita@jyvaskyla.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Liito-orava-LIFE-hanke (2018–2025) on Metsähallituksen luontopalvelujen koordinoima hanke ja mukana on yhteensä 16 hankekumppania Suomesta ja Virosta. Hankkeen tavoite on parantaa liito-oravan suojelutasoa hyvien toimintamallien ja yhteistyön kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tila- ja asuntojaosto: Esitys Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi 202425.9.2023 10:26:50 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto antoi kaupunginhallitukselle esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarvioksi ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026 käyttötalouden osalta.
Kannusalissa ajankohtaisimpien metalli- ja vaihtoehtorock-artistien keikkoja25.9.2023 10:16:35 EEST | Tiedote
Maanalaiseen musaklubiin syksyn aikana saapuvat Brother Firetribe, Teksti-TV 666 + Bad Sauna, Leverage, Lähiöbotox + Stoned Statues sekä Bloodred Hourglass + Luna Kills.
Liikuntalautakunta on huolissaan liikuntahallien käyttötavoista sekä lasten harrastamisen hinnasta21.9.2023 17:28:24 EEST | Tiedote
Espoo on Suomen kuuden suurimman kaupungin liikuntavertailussa kärkiluokkaa kaikilla muilla mittareilla paitsi liikuntahalleissa. Kun verrataan liikuntahallien yhteenlaskettuja pinta-aloja, Espoo on sijalla kuusi.
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 19.9.202319.9.2023 18:44:20 EEST | Tiedote
Lautakunta päätti syksyn ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa talousarvioehdotuksesta vuodelle 2024 sekä taideapurahoista.
Espoon Lasten viikonloppu järjestetään jo kolmatta kertaa19.9.2023 08:48:28 EEST | Tiedote
Viikonlopusta löytyy jälleen laadukasta tarjontaa moneen makuun eri-ikäisille. Luvassa on täyttä lastenkulttuurin juhlaa ympäri Espoota 29.9.–1.10.2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme