Museoiden toiminta jatkui koronarajoituksista huolimatta – uudet Tilastokortit esittelevät museoiden vuotta 2020
23.9.2021 09:00:00 EEST | Museovirasto | Tiedote

Rajoitukset näkyivät myös yleisöpalveluiden ja näyttelytoiminnan supistumisena, kun museot ympäri Suomea joutuivat sulkemaan kohteitaan eri pituisiksi ajoiksi. Pandemian vauhdittamana museot kuitenkin siirsivät palveluitaan digitaaliseen muotoon. Muun muassa verkkotapahtumia ja -opastuksia järjestettiin laajasti, ja sosiaalisen median kanavien seuraajamäärät kasvoivat.
Suomen ammatillisissa museoissa vierailtiin yli 4,5 miljoonaa kertaa (v. 2019: 7,6 milj.), museotoiminnan kokonaismenot olivat yhteensä noin 262 miljoonaa euroa (v. 2019: 265 milj. euroa), uusia näyttelyitä avattiin 712 (v. 2019: 1004) ja museoiden kokoelmiin sisältyi vuoden 2020 lopussa yhteensä noin 45,3 miljoonaa objektia (v. 2019: 45,9 milj.). Nämä ja monet muut faktat museoiden vuodesta 2020 selviävät Museoviraston Museotilasto-verkkopalvelussa julkaisemista Tilastokorteista.
Tilastokortit esittelevät kootusti vuoden 2020 Museotilaston lukuja. Tilastokortit on julkaistu suomeksi ja ruotsiksi. Lisäksi tilastoluvuista on koottu englanninkielinen tiivistelmä. Tilastokorttien kuvituksesta vastasi Riku Ounaslehto ja taitosta Days Agency.
Vuoden 2020 Tilastokortit:
- Tilastokortti 1/2020: Suomen museot 20120
- Tilastokortti 2/2020: Museokäynnit vuonna 2020
- Tilastokortti 3/2020: Museoiden talous 2020
- Tilastokortti 4/2020: Museoiden henkilökunta 2020
- Tilastokortti 5/2020: Museoiden yleisöpalvelut 2020
- Tilastokortti 6/2020: Museoiden kokoelmat 2020
- Statistics card 7/2020: Finnish museums 2020: Facts and Figures
Kaikki tilastokortit Museotilastot.fi-verkkosivuilla
Vuoden 2020 Tilastokorttien lisäksi Museotilasto-verkkopalvelusta voi hakea tilastotietoa Suomen päätoimisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden toiminnasta, taloudesta ja henkilöstöstä. Lisäksi verkkopalvelusta löytyvät tilastojulkaisut vuosilta 2007–2015, Tilastokortit vuosilta 2016–2020 sekä CC BY 4.0 -lisenssillä julkaistut taulukot vuosilta 2007–2020.
Museoviraston vuosittain kokoama Museotilasto perustuu museoiden tilastokyselyn kautta antamiin vastauksiin, ja sen tavoitteena on antaa mahdollisimman luotettava yleiskuva maamme ammatillisesta museotoiminnasta. Vuoden 2020 tilastokysely lähetettiin 150 museolle, joista lähes kaikki vastasivat tilastokyselyyn ainakin osittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Anu Niemelä,
puh. 0295 33 6015, anu.niemela@museovirasto.fi
erikoisasiantuntija Anna Alavuotunki,
puh. 0295 33 6019, anna.alavuotunki@museovirasto.fi
erikoisasiantuntija Risto Hakomäki,
puh. 0295 33 6385, risto.hakomaki@museovirasto.fi
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museoalalla vahva kiinnostus tekoälyn käyttöön kokoelmatyössä – Museoviraston ja Kansallisgallerian yhteishankkeessa kehitetään museoiden yhteistä tekoälyosaamista19.3.2026 09:19:50 EET | Tiedote
Sitran Tuottavuutta julkiselle sektorille -ohjelmaan kuuluvassa hankkeessa otetaan käyttöön kuvantunnistukseen perustuvia tekoälytyökaluja ja uusia työmenetelmiä. Näin rakennetaan ja vahvistetaan suomalaisten museoiden vastuullista tekoälyosaamista, ohjeistuksia ja toimintamalleja. Tämä parantaa kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saavutettavuutta ja lisää sen käyttömahdollisuuksia.
Museovirasto avasi avustushaun Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan liittyviin hankkeisiin16.3.2026 13:31:05 EET | Tiedote
Avustuksella tuetaan Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan liittyviä yhteistyö- ja kehittämishankkeita. Jaossa on yhteensä enintään 122 000 euroa. Museovirasto jakaa avustusta nyt neljättä kertaa. Avustuksen hakuaika päättyy 12.5.2026 klo 15.
Suomenlinnan hoitokunta osaksi Museovirastoa 1.1.2026 alkaen6.3.2026 10:56:31 EET | Tiedote
Museoviraston toimialue kulttuuriperinnöstä vastaavana virastona on laajentunut entisestään, kun aiemmin itsenäisenä virastona toiminut Suomenlinnan hoitokunta yhdistyi Museovirastoon vuoden 2026 alusta. Uusi virasto jatkaa Museoviraston ja Suomenlinnan hoitokunnan tehtäviä. Yhdistyminen ei aiheuttanut muutoksia virastokokonaisuuden palveluihin tai henkilöstön määrään.
Museovirasto jakoi valtionavustuksia ammatillisten museoiden innovatiivisille hankkeille6.3.2026 09:48:08 EET | Tiedote
Ammatillisesti hoidettujen museoiden innovatiivisille hankkeille myönnettiin yhteensä 420 000 euroa. Avustuksen saaneissa hankkeissa muun muassa kehitetään museoalan yhteisiä toimintamalleja, vastataan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja vahvistetaan vapaaehtoistoimintaa museoissa. Lisäksi esille nousivat digitaaliset yleisöpalvelut, nuorten ja yhteisöjen osallistaminen sekä kulttuuriympäristötiedon jakaminen.
Varkauden teolliselle perinnölle myönnettiin Euroopan kulttuuriperintötunnus25.2.2026 13:43:36 EET | Tiedote
Euroopan komissio on myöntänyt Varkauden teolliselle perinnölle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen kokouksessaan 24.2.2026 yhdessä 12 muun eurooppalaisen kohteen kanssa. Varkauden kaupungin hakema kohde tuo esiin teollistumisen historiaa itäisessä Suomessa työväenliikkeen noususta kansalaisyhteiskunnan muotoutumiseen lähes 300 vuoden ajalta. Museovirasto koordinoi tunnuksen käyttöä sekä hakuprosessia yhteistyössä näiden toimijoiden kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
