S-Pankin korttitilastot: Suomalaiset käyttävät rahaa matkailuun ja kodin laittamiseen

S-Pankin S-Etukortti Visa -korttien käyttötilastojen (PDF) perusteella suomalaiset käyttivät kesällä 2021 selkeästi enemmän rahaa kotimaan matkailuun kuin vuonna 2020. Heinäkuussa hotelleissa maksettiin korteilla 22 prosenttia enemmän ja leirintäalueilla 37 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 heinäkuussa. Autovuokraamoissa korttia käytettiin hieman vähemmän kuin koronaa edeltäneenä vuonna 2019, mutta kymmeniä prosentteja enemmän kuin viime kesänä.
S-Pankin asiakkailla on käytössä 2,5 miljoonaa S-Etukortti Visaa, joiden käyttötilastoja tutkimalla S-Pankki selvittää ostokäyttäytymisen muutosta.
Korttimaksut lentoyhtiöissä ja matkatoimistoissa olivat elokuussa vuoden 2019 tasosta jäljessä noin 70 prosenttia. Nousua on kuitenkin tapahtunut runsaasti tammikuusta, jolloin maksuja tehtiin jopa noin 90 prosenttia vähemmän kuin tammikuussa 2019.
”Lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen kasvavat korttimaksut viittaavat siihen, että ulkomaan matkailukin on pikkuhiljaa elpymässä syksyä kohti”, kertoo korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell S-Pankista.
Kortinkäyttö kertoo aktiivisesta kuluttamisesta.
”S-Pankin kortteja on käytetty koko vuoden ajan euromääräisesti enemmän kuin viime vuonna ja niin sanottuna normaalivuonna 2019. Kesän aikana monella toimialalla näkyi vahvaa kasvua, mutta elokuussa vahva kasvu hiukan tasaantui erityisesti erilaisten palveluiden osalta.”
Korttitilastojen perusteella rajoitusten poistuminen ei ole vähentänyt kiinnostusta oman kodin ja pihan laittamiseen.
”Sisustamiseen, rakentamiseen ja remontointiin käytetty rahamäärä kääntyi vahvaan kasvuun elokuussa alkukesän pienen notkahduksen jälkeen”, Lundell sanoo.
S-ryhmä odottaa vilkasta juhlakautta hotelleissa ja ravintoloissa
Vilkas matkailukesä näkyy myös S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden parantuneissa myyntiluvuissa.
"S-ryhmän hotellien heinäkuun 2021 majoitusmyynti kasvoi viime vuodesta yli 35 prosenttia ja ravintoloiden myynti noin 10 prosenttia”, kertoo SOK:n matkailu- ja ravintolakaupan kaupallinen johtaja Nina Nieminen.
S-ryhmän hotellien käyttöasteet olivat heinäkuussa pääkaupunkiseudulla hieman alle 70 prosenttia, joka yli tuplasti enemmän kuin viime vuonna ja muualla Suomessa yli 80 prosenttia, jossa kasvua yli 10 prosenttiyksikköä. Suosituista kesäkohteista esimerkiksi Tampereella, Turussa ja Kolilla käyttöasteet olivat 100 prosentin tuntumassa.
Elokuussa käyttöasteet olivat vielä hyvällä tasolla, mutta loppuvuotta kohden vapaa-ajan matkustus keskittyy enemmän viikonlopuille ja loma-ajoille.
”Odotamme juhlakaudesta S-ryhmän hotelleissa ja ravintoloissa varsin vilkasta, mutta toteutuminen on toki riippuvaista rajoituksista ja yritysten linjauksista. Ennustamme myös kokous- ja työmatkustuksen elpyvän varoivaisesti”, Nieminen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marketta Lundell, korttien tuoteryhmäpäällikkö, S-Pankki. Yhteydenotot S-Pankin viestinnän kautta: puh. 050 573 5855, viestinta@s-pankki.fi
Nina Nieminen, kaupallinen johtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, p. 050 388 4453, nina.nieminen@sok.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
S-Banken stärker sin ställning på fondmarknaden – Handelsbankens kapitalförvaltningsfonder fusioneras med S-Banken-fonder, och en ny fond som investerar i finska småbolag startar8.9.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
S-Banken Fondbolag Ab fortsätter sin starka tillväxt i Finland och utökar sitt fondutbud. I september fusioneras Handelsbanken Fonder AB:s tre kapitalförvaltningsfonder och fond som investerar i finska småbolag med motsvarande S-Banken-fonder.
S-Pankki vahvistaa asemaansa rahastomarkkinoilla – Handelsbankenin varainhoitorahastot sulautuvat S-Pankki-rahastoihin ja uusi suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittava rahasto käynnistyy8.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
S-Pankki Rahastoyhtiö Oy jatkaa vahvaa kasvuaan Suomessa ja laajentaa rahastovalikoimaansa. Syyskuun aikana Handelsbanken Fonder AB:n kolme varainhoitorahastoa sekä yksi suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittava rahasto sulautuvat vastaaviin S-Pankki rahastoihin.
S-Pankki rakennuttaa Lehtipiste-konsernin logistiikalle uudet toimitilat Tuusulaan5.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Lehtipiste-konsernin logistiikka saa uudet toimitilat Tuusulasta osoitteessa Amerinkuja 1. Hankkeesta vastaavat yhdessä S-Pankki kiinteistövarainhoito ja Varte Oy.
S-Pankki on jo kahdeksatta vuotta peräkkäin pankkialan arvostetuin brändi2.9.2025 09:01:03 EEST | Tiedote
S-Pankki on Taloustutkimuksen Brändien arvostus -tutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin pankki- ja rahoitusalan brändi. Tutkimuksessa brändien arvostusta on mitattu suomalaisten kuluttajien mielipiteiden perusteella.
Rapporterna om förmögenhetsförvaltning och fonder för januari–juni 2025 har publicerats29.8.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
S-Banken har publicerat rapporterna om investeringsverksamheten i de fonder som S-Banken förvaltar och om förmögenhetsförvaltningens hållbarhetsarbete för januari–juni 2025. Antalet andelsägare i S-Banken-fonderna ökade från 417 000 under jämförelseperioden till cirka 472 000. Samtidigt femdubblades nettoteckningarna i S-Banken-fonder.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme