Liza Marklund tekee upean paluun hyytävällä Napapiiri-dekkarilla

Teini-ikäiset tytöt pitävät kirjakerhoa syrjäisessä pikkukaupungissa pohjoisella napapiirillä. On kesä 1980, kun yksi heistä katoaa. Tytön mestattu ruumis löytyy 40 vuotta myöhemmin, muurattuna sillan perustuksiin.
Tapauksen tutkintaa johtaa paikallinen poliisipäällikkö Wiking Stormberg, joka oli ikätovereidensa päiväunien kohde 1980-luvulla. Selvittäessään nuoruuden kesän tapahtumia hän huomaa pian olevansa itse vuosikymmenten takaisen draaman keskipiste.
Napapiiri ilmestyy 30.9.2021 ja aloittaa uuden, odotetun dekkarisarjan.
Ruotsin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Liza Marklund (s. 1962) syntyi Pålmarkin kylässä Norrbottenissa, Ruotsissa. Ennen kirjailijanuraansa Marklund työskenteli siivoojana Ruotsissa, oliivien pakkaajana Israelissa, tarjoilijana Lontoossa ja statistina Hollywoodissa sekä useissa ruotsalaisissa tiedotusvälineissä, mm. toimittajana Arbetaren-, Aftonbladet- ja Expressen-lehdissä, päätoimittajana Metro-lehdessä ja uutispäällikkönä TV4:ssa.
Marklundin romaaneja on käännetty 30 kielelle, mm. englanniksi, italiaksi, kreikaksi, ranskaksi ja saksaksi, ja niitä on myyty lähes 20 miljoonaa kappaletta. Hän on saanut teoksistaan lukuisia palkintoja. Uutispommi-romaanista hän sai Jury-lehden Poloni-dekkaripalkinnon, Svenska Deckarakademin esikoispalkinnon ja lisäksi kirja nimettiin vuoden parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi.
SKTF (Sveriges Kommunal Tjänstemanna Förening) valitsi Marklundin vuoden kirjailijaksi hänen julkaistuaan Studio Sexin. Studio Sex nimettiin samana vuonna vuoden parhaaksi rikosromaaniksi.
SKTF valitsi Paratiisin vuoden kirjaksi 2001 ja se sai myös Platinum Paperback -palkinnon vuonna 2003.
Liza Marklund asuu Tukholmassa ja Marbellassa. Hän omistaa Piratförlaget-kustantamon yhdessä Jan Guilloun ja Ann-Marie Skarpin kanssa. Vuonna 2004 Liza Marklund nimitettiin Unicefin Hyvän tahdon lähettilääksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme