Savonia-palkitun Heidi Jaatisen sukuromaani kuvaa isäntä- ja palvelusväen yhteiseloa karikkoineen ja suvantoineen sisällissodan jälkeisessä Suomessa

Suvannon henkilögalleria on laaja. Kosken nuori emäntä Stiina yrittää lunastaa paikkaansa jättiläismäisen Tuuren toisena vaimona. Keskellä menneiden päivien hulvattomuutta talossa nousee isoon rooliin vallanhimoinen piika Tilda. Hänen helmoissaan kasvaneelle Paavo-pojalle tarjoutuu suojeluskunnan aluepäällikön paikka, mutta pölvästin isän talossa on vaikeaa olla radikaali eikä talo helpolla päästä otteestaan. Suuri maailma tulee kuitenkin lähemmäs Savoa, vilahtaapa aina niin hurmaavassa Runnin kylpylässä itse Mannerheimkin.
"Stiina astui lähemmäksi koskea ja tunsi veden pirskoutuvan säärilleen. Huojentuneena siitä, että sai vain olla, hän painoi huulia yhteen, kunnes tunsi höltyvänsä. Leuka putosi ja kädet herposivat. Hän salli itselleen irti päästämisen ja kallistui katsomaan veden kuohuntaa, kunnes kääntyi ja vastasi katseellaan Tildan hymyyn. Kuinka monesti ennenkin hän oli ajatellut, että naisten kesken oli helpompaa. Koskella hän pärjäsi nimenomaan siksi, että siellä olivat piiat kuin sisaret.
– Miehet ovat niin vaikeita, liki mahdottomia pitää hyppysissä, Stiina huomasi sanovansa."
“Suvanto-romaanissa naisten vallanhalu kukistetaan vuoteessa, kirkonraitilla ja saarnastuolista”, Heidi Jaatinen toteaa. Ilman perhettä lomaillessaan Stiinan aviomies Tuure pohtii varpaat Terijoen hiekassa:
"Miten harmillista, ettei naisilla ole kykyä matkustaa. Että he juuttuvat sillä tavoin, ettei heillä tarvetta hullaantua, tempautua irti. Hukata nyt merellisyys patoihin ja peelareihin!"
Jaatisen edellisestä, Koski-romaanista sanottua:
”väkevä savolainen sukutarina, jossa ei pureta vain yhden suvun tai kylän, vaan samalla koko kansakunnankin traumoja Suomen itsenäistymisestä lähtien. Upealla kielellä kirjoitettu löytöretki menneeseen, sen arkeen ja ihmismieleen.”
– Savonia-palkintoraadin perusteluista
Heidi Jaatinen (s. 1968) on kiuruvetinen kirjailija, joka on työskennellyt opettajana, toimittajana, emäntänä ja ohjannut perustamassaan harrastajateatterissa. Häneltä on ilmestynyt romaanit Ei saa katsoa aurinkoon (2010), Jono (2011), Finlandia-ehdokkaana ollut Kaksi viatonta päivää (2014), Savonia-palkinnon saanut Koski (2018) ja Suvanto (2021).
Heidi Jaatinen: Suvanto
776 sivua
äänikirja ilmestyy 18.10., lukija Erja Manto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Hersyvä romaani isoäidin ruuhkavuosista4.7.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Tuuli Salmisen Enimmäkseen käyttökelpoinen (Gummerus) kertoo neljän sukupolven naisista yhteisine papiljottipusseineen ja salaisuuksineen. Varpusta tulee isoäiti, ja ruuhkavuodet alkavat uudestaan. Äitejä, siskoja ja tyttäriä ei voi valita, mutta DNA:han on kirjoitettu, ettei heitä lakkaa rakastamasta kaikkein huonoimpinakaan päivinä. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 11.8.
Kylmäävä tositarina seksikultin sisäpiiristä ja yhä toimivan tantrakoulun pimeistä puolista3.7.2025 11:33:29 EEST | Tiedote
Beatrice Karinsdotterin omakohtainen esikoisteos Eksyneiden sielujen lahko (Gummerus) pureutuu syvällisesti siihen, miten tavallinen ruotsalaisnainen päätyi tantralahkon sisäpiiriin – ja kuinka lopulta irtautui siitä. Trillerin lailla otteessaan pitävä teos kuvaa taitavasti manipuloinnin ja henkisen väkivallan psykologisia mekanismeja, ja käsittelee laajemmin traumoja, niistä toipumista, ja nyky-yhteiskunnan pari- ja seksisuhdenormeja. Kirjassa käsiteltävä The New Tantra -liike jatkaa edelleen toimintaansa maailmanlaajuisesti. Ruotsissa äänikirjahitiksi nousseen teoksen käännösoikeudet on myyty Tanskaan.
ENNAKKOTIEDOTE: Palkitun kirjailijan uutuus on riipaiseva romaani ystävyydestä ja eutanasiasta – Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) ilmestyy 4.8.2.7.2025 09:29:03 EEST | Tiedote
Moninkertaisesti palkitun fantasiakirjailija Anni Kuu Nupposen Auringonkuori (Gummerus) on koskettava yhdenpäivänromaani vimmaisesta elämänhalusta ja sen sammumisesta. Taidetta ja elämän värejä pursuilevassa uutuudessa tarkastellaan herkällä otteella ystävien välistä rakkautta, eutanasiaa ja ympäröivän luonnon tilaa. Mitä tapahtuu elämän aikana rakentamillemme suojakuorille, kun elämää on enää hetki jäljellä?
Sotakirjailija Esa Sirén: 20 vuotta kirjailijana, yli 400 000 myytyä kirjaa – Uutuusromaani julkistetaan yleisötapahtumassa Mikkelissä30.6.2025 11:23:37 EEST | Tiedote
Sukupolvensa parhaan sotakirjailijan Esa Sirénin tositapahtumiin pohjaava romaani Taisteluosasto Rasi (Gummerus) vie lukijan Syvärille vuoteen 1943. Yksi romaanin keskeisistä henkilöistä on ensimmäinen Mannerheim-ristin ritari Ruben Lagus. Taisteluosasto Rasi julkistetaan yleisötapahtumassa Mikkelissä Sodan ja rauhan keskus Muistissa 13.8. Samalla ilmestyy myös 20-vuotisjuhlapainos Sirénin esikoisromaanista Iskujoukkue (Gummerus 2005).
ENNAKKOTIEDOTE: Rohkea romaani naisen seksuaalisesta vapautumisesta 2020-luvun Tinder-Lapissa – Inari Fernándezin esikoisromaani Vapaus (Gummerus) ilmestyy 27.8.26.6.2025 08:55:31 EEST | Tiedote
Millaiset ovat nykyajan deittimarkkinat pitkien välimatkojen Lapissa? Somevaikuttajana tunnetun Inari Fernándezin esikoisromaani Vapaus (Gummerus) kertoo nelikymppisen naisen seksuaalisesta heräämisestä ja sukupolvilta toisille siirtyneen häpeän purkamisesta. Vapaus-romaani ilmestyy 27.8. ja aloittaa Lemmentulet-trilogian.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme