Farmaseutin neuvot koiran ensiapuun

Vuonna 2020 Suomen Kennelliittoon rekisteröitiin yhteensä lähes 50 000 koiraa, mikä tarkoittaa rekisteröityjen koirien määrän 8 % kasvua edellisvuoteen verrattuna. Lemmikeille sattuu toisinaan haavereita ja vaaratilanteita, jolloin omistajat kääntyvät asiantuntijoiden puoleen. Yliopiston Apteekissa työskentelee noin 30 eläintenhoitoon erikoistunutta farmaseuttia ja heitä on jokaisessa 17:ssä apteekissa ympäri Suomea.
Yliopiston Apteekin eläinvastuufarmaseutti Kati Sairanen on erikoistunut lemmikkien erityisruokavalioihin sekä lääkehoitoon, ja hän neuvoo muutaman perusasian, jotka koiranomistajan on hyvä ottaa huomioon lemmikkinsä hyvinvoinnissa.
Apteekissa usein kysytään, voiko ihmisten särkylääkettä antaa koiralle. Tämä ei ole suositeltavaa, ellei eläinlääkäri ole näin suositellut.
– Ihmisten särkylääkkeet voivat olla lemmikeille haitallisia, jopa vaarallisia. Ne rasittavat koiran ruoansulatuskanavaa ja voivat aiheuttaa verenvuotoa. Eläimille on omat kipulääkkeet, joita saa eläinlääkärin määräyksellä. Jos epäilet koirallasi kipuja, tutkituta aina asia eläinlääkärillä. Kivun syyt on selvitettävä, Sairanen sanoo.
Monet ruoka-aineet vaarallisia koirille
Kaikkein vaarallisimmat ruoka-aineet koiralle ovat ksylitoli ja suklaa. Ksylitoli aiheuttaa koiran elimistössä voimakkaan verensokerin laskun, joka voi johtaa maksavaurioon ja pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Suklaa puolestaan sisältää kofeiinin kaltaista piristävää ainetta, teobromiinia, joka voi aiheuttaa vaarallisia rytmihäiriöitä koiralle. Mitä tummempi suklaa, sitä vaarallisempi se koiralle on.
Purkka on koirille myös erittäin haitallista. Jos koira on niellyt purkkaa, on aina ensimmäisenä oltava yhteydessä eläinlääkäriin. Usein eläinlääkärissä koira oksennutetaan, jotta vaarallinen aine tai vierasesine saadaan ulos.
– Kokeneempi koiranomistaja voi eläinlääkärin ohjeen mukaan oksennuttaa koiran itse. Koiraa ei saa kuitenkaan koskaan oksennuttaa, jos se on syönyt jotain terävää, syövyttävää, hapanta, emäksistä tai öljypohjaista ainetta, Sairanen neuvoo.
Muita koirille haitallisia ruoka-aineita ovat muun muassa viinirypäleet, rusinat, hiiva, maissintähkä, sipulit ja pähkinät.
Koiran ensiapupakkaus hätätilanteiden varalle
Jokainen koiranomistaja tietenkin toivoo, ettei omalle lemmikille sattuisi onnettomuuksia tai haavereita, mutta niihin on hyvä kuitenkin varautua ensiapupakkauksella. Hätätilanteita varten Sairanen neuvoo hankkimaan ainakin seuraavat ensiapuvälineet.
- desinfiointiaine
- sidetarpeita
- erikokoisia ruiskuja
- pehmeäkärkinen kuumemittari
- keittosuolaliuos
- pihka- tai hunajavoide
- kyypakkaus ampiaisen pistoihin
- vatsataudin hoitoon erikoisruoka, maitohappobakteerit sekä ripulinhoitovalmiste
- parafiiniöljy
- 3-prosenttinen vetyperoksidiliuos
- verenvuodon tyrehdytyspulveri kynsien leikkuun epäonnistuessa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Farmaseutti
Kati Sairanen
Yliopiston Apteekki, Lappeenranta
puh. 050 329 1161
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Kilpailua vääristävään ja syrjivään apteekkiverolakiin tarvitaan muutoksia18.8.2025 13:40:46 EEST | Tiedote
Lausuntokierroksella oleva hallituksen esitys apteekkiverolaista on EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön vastainen, kilpailua vääristävä ja kohtuuton. Esitys syrjii räikeästi Yliopiston Apteekkia.
Apteekkitalouteen esitetyt lakimuutokset vääristävät kilpailua1.7.2025 09:33:13 EEST | Tiedote
Uusi lakiesitys apteekkiverosta vääristää apteekkien välistä kilpailua ja syrjii räikeästi Yliopiston Apteekkia. Yliopiston Apteekin apteekkivero on 43 % ja kilpailevan apteekin apteekkivero 0 % lääkemyynnin myyntikatteesta. Apteekkiveron tulisi olla tasavero.
Mitä lääkelaukkuun kannattaa varata kesäreissulle mukaan?23.6.2025 09:41:35 EEST | Tiedote
Kesällä moni viettää aikaa mökillä, veneellä, telttaillen tai muuten retkeillen. Asiantuntijamme vinkkaa, mitä on hyvä varata mukaan haavereiden tai pienten sairastumisten varalta.
Yliopiston Apteekki valittaa tietosuojavaltuutetun päätöksestä hallinto-oikeuteen4.6.2025 09:51:29 EEST | Tiedote
Tietosuojavaltuutetun toimisto julkaisi tänään 4.6.2025 päätöksensä selvityksestä, joka kohdentuu laajasti suomalaisiin verkkoapteekkeihin. Yliopiston Apteekin verkkoapteekille määrätty seuraamusmaksu koskee kahta palvelua, jotka Yliopiston Apteekki on poistanut käytöstä vuonna 2022. Muiden verkkoapteekkien osalta tietosuojavaltuutetun selvitys vielä jatkuu.
Älä heitä roskiin: palauta lääkejäte apteekkiin20.5.2025 10:47:05 EEST | Tiedote
Lääkekaapin sisältö on hyvä käydä läpi ainakin kerran vuodessa. Vanhentuneet ja käyttämättä jääneet lääkkeet tulee palauttaa apteekkiin. Älä heitä lääkkeitä roskiin, lavuaariin tai vessanpönttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme