Sisarussuhteiden vahvistamisen käsikirjasta tukea sijaisperheiden arkeen
4.10.2021 08:00:00 EEST | Perhehoitoliitto ry | Tiedote

Perhehoitoliitto ry on julkaissut Sisarussuhteiden vahvistamisen käsikirjan tukemaan sijaisperheen kaikkien jäsenten huomioimista ja sijaisperheiden sisarussuhteiden vahvistamista. Käsikirjan voi ladata maksutta liiton nettisivuilta tämän linkin kautta (pdf-tiedosto).
Kirja on suunnattu ensisijaisesti sijaisperheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Siitä voivat hyötyä myös perhehoitajat, jotka kaipaavat yhteistä tekemistä tai uusia näkökulmia perheensä arkeen tai antavat vertaistukea toisille perhehoitajille.
Käsikirjassa kuvataan erilaisia käytännön keinoja huomioida koko sijaisperhettä ja vahvistaa sisarussuhteita. Olennaista on, ettei toiminnan tarvitse olla kallista tai aikaa vievää; se voi hyvin toteutua myös olemassa olevien rakenteiden puitteissa niissä hetkissä ja paikoissa, joissa lapsia ja perheitä muutoinkin tavataan.
– Koko perheen huomioiminen ja sisarussuhteiden vahvistaminen toteutuu pääasiassa sijaisperheen arjessa sekä perheiden ja työntekijöiden yhteistyössä. Pohjimmiltaan kysymys on ajattelutavasta, joka vaikuttaa havaintoihin, tulkintoihin ja toimintaan, käsikirjan kirjoittanut Perhehoitoliiton hankepäällikkö Emilia Säles sanoo.
Käytännön apukeinoja laatukriteereistä lautapeliin
Sisarussuhteiden vahvistamisen käsikirjassa esitellään myös Meidän sakki -laatukriteerit. Niiden tavoitteena on tukea perhehoidon järjestäjiä ja tuottajia sekä perhehoitoperheitä arvioimaan, miten koko perheen huomioiminen toteutuu käytännössä ja miten sitä voisi kehittää.
Keveimmillään laatukriteeristöä voi käyttää muistilistana tai nykytilan arvioinnin työkaluna. Parhaiten kriteerit kuitenkin palvelevat perhehoidon kehittämistä silloin, kun niiden käyttö on suunnitelmallista ja toistuvaa.
– Perhehoitajat ja työntekijät voivat täyttää lomakkeet esimerkiksi vuoden alussa. Tämän jälkeen sovitaan kehittämiskohteet ja lomakkeet täytetään määräajan jälkeen uudelleen, Säles kertoo.
Käsikirja kokoaa yksiin kansiin myös Perhehoitoliiton Meidän sakki -hankkeen (2018–2021) kaikki aikaansaannokset. Niihin lukeutuvat esimerkiksi Meidän sakki -ajattelumalli ja -sisarusryhmät sekä lautapelin ja tehtäväkansion kaltaisia materiaaleja, joiden avulla perheet voivat vahvistaa itse vuorovaikutussuhteitaan arjessaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu LehtosaariKehittämispäällikkö
Puh:040 310 1443anu.lehtosaari@perhehoitoliitto.fiOlli KoikkalainenTiedottaja
Puh:040 310 1446olli.koikkalainen@perhehoitoliitto.fiKuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen, toimeksiantosopimussuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö, joka vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa. Perhehoitoliitto tukee perhehoitajia ja heidän perheitään, joihin kuuluvat myös hoidettava
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perhehoitoliitto ry
Selvitys: Lastensuojelusta voidaan säästää satoja miljoonia euroja perhehoidolla10.2.2026 13:45:00 EET | Tiedote
Suomessa lastensuojelun sijaishuolto on huomattavasti laitospainotteisempaa kuin Ruotsissa ja Norjassa. Perhehoito sijaisperheissä on laitoshoitoa inhimillisempi ja edullisempi tapa järjestää lapsen asuminen oman kotinsa ulkopuolella.
Lakimuutos voi helpottaa päihteiden ottamista pois alaikäisiltä9.2.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Lastensuojelulakiin esitetyt muutokset toisivat kaivattua selkeyttä myös käytäntöihin, joilla älypuhelimen tai pelikonsolien haitalliseen käyttöön voidaan puuttua sijaisperheissä.
Perhehoito tulee kytkeä omasairaanhoitajamalliin12.11.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Perhehoitoliitto ja Suomen Sairaanhoitajat vaativat Suomeen kattavaa ja kansallisesti yhtenäistä perhehoidon toimintaohjelmaa, joka on yhteydessä omasairaanhoitajamalliin. Näin saadaan inhimillinen ja kustannustehokas osaratkaisu Suomen hoivakriisiin.
Sijaisvanhemmilla ei ole tarpeeksi keinoja puuttua nuorten puhelimen käyttöön4.11.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Perhehoitoliiton selvityksen mukaan moni sijaisvanhempi kokee jäävänsä vaille riittävää tukea arjen haastavissa kasvatustilanteissa. Sijaisvanhemmat toivovat lisää keinoja ennaltaehkäistä tilanteiden kärjistymistä, konkreettista tukea arjen keskelle ja selkeää ohjeistusta hyvistä kasvatuskäytännöistä.
Uusia sijaisperheitä etsitään ympäri Suomea – Tutustu perhehoitoon koomikko Mikko Vaismaan kanssa8.9.2025 15:13:31 EEST | Tiedote
Perhehoitajaksi ryhtyminen on ihmisläheinen ja konkreettinen tapa auttaa haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä. Syyskuussa on tarjolla runsaasti infotilaisuuksia sijaisvanhemmuuden ja aikuisten perhehoidon mahdollisuuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
