MessukeskusMessukeskus

Vuoden Kaunein Sormus 2021 -finalistien töistä huokuu mennen ajan estetiikka

Jaa
Vuoden Kaunein Sormus 2021-kilpailun finaalin yleisöäänestys on avattu. 14. kertaa järjestettävä, korusuunnittelijoille suunnattu kilpailu saa tänä vuonna inspiraationsa menneiden aikojen estetiikasta. Kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaista korusuunnittelua ja tuoda esiin suomalaista kultasepäntaitoa. Voittajasormuksen suunnittelija palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 3 000 euron stipendillä.
Vuoden Kaunein Sormus 2021 -finalistit. Kuva: Teemu Töyrylä
Vuoden Kaunein Sormus 2021 -finalistit. Kuva: Teemu Töyrylä

Vuoden Kaunein Sormus 2021 -kilpailun teemalla ”Menneisyyden muistot” on haettu menneiden vuosikymmenten muotokieltä ja kunnioitettu suomalaisen kultasepäntaitojen alkuperää ja jatkuvuutta. Kilpailutyöhön annettiin mahdollisuus käyttää elementtejä aiemmin valmistetuista koruista.

Laaja kattaus erilaisia sormuksia

Vuoden kaunein sormus -kilpailun esikarsintaan osallistui yli 80 sormusta. Lukumääräisesti, mutta myös tyyliltään sormukset esittelivät monipuolisesti erilaisia tyylejä laidasta laitaan. Esiraati arvioi kilpailuun ilmoitettuja sormuksia laadun, käytettävyyden ja estetiikan ohella myös siitä näkökulmasta, miten nimi ja tarina tukevat sormuksen muotoilua. Kaikki kilpailuun osallistuneet sormukset edustavat suomalaista korusuunnittelua ja kultaseppätyötä.

Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestys on käynnissä lokakuun ajan Häät.fi:n verkkosivuilla, joissa myös esitellään myös finaaliin valitut sormukset lisätietoineen.

Vuoden Kaunein Sormus 2021 -finalistit

Birjuza | design Petri Eklöf | Atelier Eklöf
Monitasoinen, myös sivuiltaan viimeistelty sormus.

Rosette | design Thomas Narsakka | Festive-timanttikorut
Punakulta ja pinkit kivettuovat klassiseen muotoiluun modernin häivähdyksen.

Forget-me-not | design Pia-Mari Jull | Versatile Idea
Sormuksessa on viktoriaanista herkkyyttä. Monivärikullan käyttö on taidokasta ja viittaa venäläiseen perintöön.

Tunteiden värit | design Christoffer Nyström |Kultaseppä Tarkkanen
Hieno, naisellinen cocktailsormus, josta huokuu suomalainen korusuunnitteluperinne.

Diamond Queen | design Anu Kaartinen |Anu Kaartinen Jewellery
Tiaramainen toteutus vie ajatukset Venäjälle. Toimii hyvin sekä yksin että sivusormuksena.

Origami | design Kristian Saarikorpi | Saarikorpi Design
Näyttävä, maskuliininen sormus, jossa valojen ja varjojen leikkiä. Sopii kantajalleen sukupuolesta riippumatta.

Metsä | design Jouni Saarenpää | Unique Jewels
Herkällä otteella toteutettu sormus, joka tuo nimensä mukaisesti mieleen metsän ja luonnon.

Ice Queen | design Heidi Vornan | Heidi Vornan
Selkeä ja graafinen sormus, jossa viehättävä, erikoishiontainen ja -värinen nk. hexagon cut ice
-timantti.

Grammi | design Tero Hannonen | Au3 Kultasepät
Moderni versio perinteisestä sinettisormuksesta. Laajennettavissa erilaisiksi koruiksi (riipus, rintaneula).

Eeden | design Vesa Nilsson | OZ Jewel
Perinteistä tekniikkaa soveltava, kauniin pyöreitä muotoja esiin nostava sormus, johon timantit tuovat hyvän lisän.

Esiraadissa vuonna 2021 työskentelivät yhteistyöpäällikkö Piia Lehtinen (Designmuseo), johtava intendentti Hanne Siekkinen (Huutokauppa Helander), toimitusjohtaja Henrik Kihlman (Suomen Kultaseppien Liitto), juontaja Hanna Kinnunen (Radio Aito iskelmä), päätoimittaja Sari Yli-Salomäki (Häät-lehti ja Häät.fi) ja tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus (I love me, Messukeskus). Sormuksia arvioidessaan raati kiinnitti huomiota niiden laatuun, omaperäisyyteen ja estetiikkaan. Sen lisäksi pohdittiin myös sitä, miten sormuksen tarina tukee muotokieltä ja miten se ilmentää annettua teemaa.

Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun järjestävät vuosittain yhteistyössä I love me -messut ja Häät-media. Kilpailu järjestetään tänä vuonna 14. kerran. Kultasepät saivat ilmoittaa omat sormuksensa kisaan kevään aikana.

I love me on tyylin, hyvän olon ja itsestä huolehtimisen tapahtumakokonaisuus. Se järjestetään seuraavan kerran 21.–23.10.2022 Messukeskuksessa Helsingissä. www.iloveme.fi

Häät-lehden ja Häät.fin avulla hääparit järjestävät verrattomat häät helposti. www.haat.fi

Kilpailun nettisivu löytyy osoitteesta https://www.haat.fi/artikkeli/aanesta-vuoden-kaunein-sormus-2021

Kuvia sormuksista medioiden käyttöön: https://bit.ly/3D5AwIi

#iloveme #vuodenkauneinsormus #haat.fi

Vuoden Kaunein Sormus -kilpailun aiemmat voittajat:

2020: Routa, Annika Takanen (Festive-timanttikorut)
2019: Pretty in Pink, Laura Darth (By Laura Darth)
2018: Satumetsä, Kristian Saarikorpi (Saarikorpi Design)
2017: Keto, Jussi Louesalmi (Au3 Kultasepät)
2016: Kide, Olli Johan Lindroos (E. Lindroos Oy)
2015: Pitsi, Lauri Eno (Hieno Jewel)
2014: Fanny Rose, Annette Tillander (Annette Tillander Oy Ab)
2013: Eden, Carina Blomqvist (Carina Blomqvist Design)
2012: Lumi, Olli Johan Lindroos (E. Lindroos Oy)
2011: Tulppaani Passionale, Reijo Andreasen (Kultasepät Andreasen)
2010: Praha, Mika Tarkkanen (Kultaseppämestari Tarkkanen)
2009: Tunteiden vuori, Mika Tarkkanen (Kultaseppämestari Tarkkanen)
2008: Ornamentti, Tero Hannonen (Au3 Kultasepät)

Lisätiedot:

Messukeskus, tiedottaja taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com, puh. 050 385 5482.

Häät-lehti ja Häät.fi, päätoimittaja Sari Yli-Salomäki, puh. 040 505 7345, sari.yli-salomaki@editus.fi

Kuvat

Vuoden Kaunein Sormus 2021 -finalistit. Kuva: Teemu Töyrylä
Vuoden Kaunein Sormus 2021 -finalistit. Kuva: Teemu Töyrylä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye