Alzinova AB

Alzinova-yhtiön ALZ-101-rokotevalmisteen ensimmäinen kliininen tutkimus Alzheimer-potilailla sai aloitusluvan

Jaa
Alzinova AB (publ) (FN STO: ALZ) on ruotsalainen Alheimerin taudin lääkehoitoon erikoistunut lääkekehitysyritys, jonka tuotteet kohdistuvat beeta-amyloidin hermosoluille erityisen haitallisiin liukoisiin oligomeerimuotoihin. Yhtiö ilmoitti 30. syyskuuta, että se on saanut Suomen lääkevalvonnasta vastaavalta viranomaiselta aloitusluvan sen ALZ-101-rokotevalmisteen ensimmäiselle kliiniselle tutkimukselle.

Tämä Alzheimerin tautia sairastavilla potilailla toteutettava ALZ-101-valmisteen vaiheen 1b kliininen tutkimus arvioi rokote-ehdokkaan siedettävyyttä ja turvallisuutta. Tutkimus selvittää samalla valmisteen kykyä saada aikaan toivottu immuunivaste, kun sitä annostellaan toistetusti. Myös sen vaikutusta Alzheimerin taudin biomerkkiaineisiin tutkitaan.

Tutkimus toteutetaan Suomessa yhteistyössä Alzinovan kumppanin CRST Oy:n (Clinical Research Services Turku) kanssa, jolla on pitkä kokemus Alzheimerin taudin lääketutkimuksista. Biomerkkiaineiden tutkimus tehdään tutkimusyhteistyönä Göteborgissa sijaitsevan Sahlgrenska-yliopistosairaalan kanssa. Tutkimus on jo saanut puoltavan lausunnon eettiseltä toimikunnalta. Ensimmäinen tutkimuspotilas aloittaa pian osallistumisensa tutkimukseen.

Beeta-amyloidin kertymistä aivoihin pidetään yhtenä Alzheimer-tautiprosessin ydinpiirteenä. Erityisen haitallisina pidetään beeta-amyloidin liukoisia oligomeerimuotoja. ALZ-101-rokotevalmiste on suunnattu juuri näitä beeta-amyloidin muotoja vastaan. (Oligomeeri on yhdiste, jossa muutamat pienet molekyylit eli monomeerit ovat liittyneet toisiinsa kemiallisin sidoksin. Oligomeeri eroaa polymeereistä siinä, että oligomeereissä monomeereja on vain muutamia, kun taas polymeereissä niitä voi olla tuhansia.)

“Tämän terapeuttisen rokotteemme, ALZ-101:n, vieminen kliinisiin kokeisiin on tärkeä ja innostava edistysaskel pyrkiessämme hoitamaan Alzheimerin tautia ja estämään sen etenemistä.Alzheimerin taudin hoitoon tarvitaan uusia, nykyistä tehokkaampia keinoja. Tavoitteemme on kehittää pitkävaikutteinen, tehokas hoito, joka auttaa potilaita elämään aktiivisina ja itsenäisinä, ilman Alzheimerin taudin aiheuttamia rajoituksia. Se on nyt askelta lähempänä,” sanoo Kristina Torfgård, Alzinovan toimitusjohtaja.

Tämä tiedote sisältää tietoja, joita Alzinova AB on velvollinen julkaisemaan noudattaakseen EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) säännöksiä. Tiedote on saatettu julkaistavaksi yllä mainitun yhteyshenkilön toimesta klo 12 CEST lokakuun 5. päivänä 2021.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja varten, ottakaa yst. yhteyttä:


Kristina Torfgård, CEO
tel: +46 708 46 79 75
E-mail: kristina.torfgard@alzinova.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Alzinova AB:sta
Alzinova AB on ruotsalainen biolääkeyritys, joka on erikoistunut Alzheimerin taudin hoitoon, kohteena beeta-amyloidin hermosoluille haitalliset oligomeerimuodot. Sen johtavaa lääkeaihiota ALZ-101 kehitetään terapeuttisena rokotteena Alzheimerin taudin hoitoon. Alzinovan patentoitu AβCC peptide™ -teknologia mahdollistaa sairauden kulkuun vaikuttavien hoitomuotojen kehittämisen. Ne kohdistuvat tarkennetusti beeta-amyloidin haitallisiin oligomeerimuotoihin, jotka liittyvät Alzheimer-tautiprosessin käynnistymiseen ja etenemiseen. Alzheimerin tauti kuuluu maailman yleisimpiin ja tuhoisimpiin neurologisiin sairauksiin. Sitä sairastaa tällä hetkellä arviolta 40 miljoonaa ihmistä. Yhtiö on myös kehittänyt varhaisessa ei-kliinisessä kehityksessä olevan vasta-aineen ALZ-201:n tämän AβCC peptide™ -teknologian avulla. Yhtiön tavoitteena on edelleen laajentaa tätä tuotevalikoimaa. Yhtiön valtuutettu neuvonantaja Nasdaq First North Growth –osakepörssissä on Corpura info@corpura.se +46 768-532 822. Lisätietoja Alzinovasta: ks. www.alzinova.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye