HOLLYWOOD-TÄHTI JOHN MALKOVICHIN TURUN VIERAILU SIIRTYY VUOTEEN 2022 - Ensi vuonna nähdään maailmanluokan näyttämöteos ”The Infernal Comedy”

Hollywood-näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja John Malkovichin tähdittämän produktion Turun vierailu siirtyy vajaalla vuodella eteenpäin. Syynä ovat koronavirusepidemian aiheuttamat aikataulumuutokset Malkovichin parhaillaan työstämän elokuvan kuvausaikatauluihin. Huippuvierailu saadaan kuitenkin toteutettua 6.8.2022 ohjelman vaihduttua: The Infernal Comedy nähtiin Turussa jo 2010, jolloin siitä muodostui suuri yleisömenestys ja Malkovich haluaakin tuoda nimenomaan tämän näytelmän osaksi ensi vuoden musiikkijuhlia.
Teoksen pohjana on tositapahtumiin perustuva tarina sarjamurhaaja, naistenmies ja kirjailija Jack Unterwegeristä (roolissa Malkovich), joka kiinniottoa paetessaan syöksyy vääjäämättä kohti omaa tuhoaan. Näytelmän kaksi naista, upeat sopraanot (nimetään myöhemmin) esittävät Gluckin, Vivaldin, Haydnin, Mozartin, Beethovenin, Boccherinin ja Weberin aarioita, jotka aitoon barokkioopperan tyyliin kertovat Unterwegerin tunnetiloista. Orkesterina toimii Itävallan johtaviin vanhan musiikin yhtyeisiin kuuluva Wiener Akademie -orkesteri kapellimestarinaan ohjaajanakin tunnettu Martin Haselböck.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että pystyimme varmistamaan maailmantähden vierailun uuteen ajankohtaan ja saamme Malkovichin sekä Wiener Akademien orkesterin vieraaksemme jo ensi vuoden Musiikkijuhlille”, iloitsee Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki. ”The Infernal Comedy on produktiotiiminsä näyttävin teos, joka yhdistelee taitavasti tarinankerrontaa ja barokkityylistä oopperaa, Malkovichin ensiluokkaista näyttelijäntyötä unohtamatta. Näytös tulee olemaan yleisölle jälleen huikea elämys”.
Alkuperäiseen näytökseen 18.11.2021 aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan siirrettyyn esitykseen. Mikäli uusi esitysajankohta 6.8.2022 ei ole sopiva, rahat palautetaan asiakkaalle. Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja). Liput voi myös halutessaan vaihtaa Turun musiikkijuhlien lahjakorttiin. Hyvitykset esityksen osalta on haettava viimeistään 30.11.2021.
Hyvityslahjakortti käy maksuvälineenä Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteissä (ei R-kioskeilla tai verkkokaupassa) ja se on voimassa 31.12.2022 asti. Täyden palvelun myyntipisteet löytyvät Lippupisteen verkkosivuilta: https://www.lippu.fi/help/outlets/
Hyvityksistä tulee laittaa viestiä Lippupisteelle osoitteeseen asiakaspalvelu@lippu.fi tai soittaa numeroon 0600 900 900 (2e/min+pvm). Viestistä tulee käydä ilmi postiosoite sekä alkuperäisten lippujen lippunumerot tai muu yksilöivä tieto, esim. tilausnumero.
Rahanpalautusta voi hakea myös tästä linkistä https://web.lippu.fi/palautus tai palauttamalla liput postitse yhteystietoineen ja tilinumeroineen osoitteeseen:
Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus
Kansikatu 5
33100 Tampere
Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja).
Palautusten maksamisessa on tällä hetkellä suuren määrän vuoksi viiveitä.
Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana toimii kapellimestari Klaus Mäkelä.
Turun musiikkijuhlien lipunmyynnistä vastaa lippu.fi sekä Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteet (Turussa Stockmann, K-Citymarket Ravattula, Länsikeskus ja Skanssi sekä Itäharjun, Länsikeskuksen ja Tampereentien Prismat), R-kioskit sekä Kauppatorin Monitori.
Lippupisteen myyntipalvelu ja ostamisen neuvonta:
MA-LA klo 9-19
+358 (0)600 900 900 (2€/alk.min+mpm/pvm)
KAUPPATORIN MONITORI
MA-PE klo 9-18 ja LA klo 10-15
Aurakatu 8 | KOP-kolmio, 20100 Turku
https://www.turku.fi/monitori
Monitorin matkailuneuvonnassa maksutapoina toimivat maksukortti, käteinen, lahjakortit sekä Tyky-ranneke. Muut maksutavat, kuten Smartum ja Virikesetelit, toimivat Lippupisteen täyden palvelun myyntipisteissä.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Toimitusjohtaja Liisa Ketomäki
puh: 040 740 6200
sähköposti liisa.ketomaki@tmj.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sibeliuksenkatu 2
20100 Turku
http://www.turunmusiikkijuhlat.fi
Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr
Turun musiikkijuhlat esittelee Yonan ja Saimaan uuden Ukraina-projektin14.4.2025 09:40:34 EEST | Tiedote
Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun ainutlaatuisen konsertin Ukrainan musiikkiperinnöstä – Yona, Saimaa ja Vantaan Viihdeorkesteri lavalla Samppalinnan kesäteatterissa 29.8.2025.
Åbo cellotävling 2026 inbjuder unga cellister att tävla7.4.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Musikaliska Sällskapet i Åbo arrangerar den femtonde upplagan av den nationella cellotävlingen i Åbo den 13–20 februari 2026. Föreningen har organiserat tävlingen sedan 1972, först vart tredje, under de senaste åren vart fjärde år.
Turun sellokilpailu 2026 kutsuu nuoret sellistit kilpailemaan7.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Turun Soitannollinen Seura r.y. järjestää Turun valtakunnallisen sellokilpailun viidennentoista kerran 13.2.-20.2.2026. Seura on järjestänyt kilpailut vuodesta 1972 lähtien, aluksi kolmen, viime vuosina neljän vuoden välein.
Turku Cello Competition 2026 invites young cellists to compete7.4.2025 14:00:00 EEST | Press release
Turun Soitannollinen Seura r.y. will organize the 15th National Cello Competition in Turku on 13–20 February 2026. The competition has been held since 1972, initially every three years and more recently every four years.
Åbo musikfestspel bjuder in publiken att vara med13.1.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
De första konserterna under festivalen i augusti har nu offentliggjorts. I ÅMF:s typiska anda innehåller programmet både internationella toppartister och inhemska höjdpunkter. Med den nya konstnärliga ledaren Lauri Porra kommer festivalen att ha temat ”Närvaro”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme