Sveitsin uimala avautuu koulujen syyslomaviikoksi
6.10.2021 10:07:28 EEST | Hyvinkään kaupunki | Tiedote

Hyvinkään kaupunki tiedottaa
6.10.2021
Sveitsin uimala avautuu koulujen syyslomaviikoksi
Sveitsin uimalan laajennustyömaa on edennyt suunnitellusti ja vanhan hallin allasalueet avataan yleisölle lauantaina 16. lokakuuta, sopivasti juuri syysloman alla. Avajaispäivänä uimalaan pääsee maksutta ja asiakkailla tarjotaan pullakahvit uimalan aulassa.
– Uuden allashallin ja siihen liittyvän vedenkäsittelyn hienosäätöjen viimeistelytöiden valmistuminen ratkaisee, onko tuolloin myös uusi allashalli jo käytettävissä, toteaa liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila.
Vanhassa 25 metrin altaassa on avajaisviikonlopun ajan Wibit-rata ja merenneito uiskentelee altaissa la 16.10. ja su 17.10. klo 11–12.30. Liikuntapalveluiden vesivoimisteluryhmien toiminta aloitetaan maanantaina 25.10.2021. Tällöin alkaa myös uimaseurojen toiminta hallissa.
– Laajennusosan hallissa on lähiviikkoina menossa erilaiset käyttöönottoon liittyvät viranomaistarkastukset ja kun ne kaikki saadaan hyväksytysti läpi, työmaa voidaan vastaanottaa, taustoittaa kiinteistöjohtaja Antti Nikkanen uuden hallin vastaanottoa.
Uuden halliosan avautumisen ajankohdasta tiedotetaan tarkemmin tiistaina 12.10. Tällöin lehdistölle on myös tarjolla mahdollisuus tulla kuvaamaan uimalaa.
Uimalan kuntosali sekä kahvio palvelevat asiakkaitaan uimalan aukioloaikojen mukaisesti.
Lisätietoja:
Kiinteistöjohtaja Antti Nikkanen, 040 661 3744
Liikuntapäällikkö Jarmo Vakkila, 040 809 4386
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuija TomperiViestintäkoordinaattori
Puh:040 155 6465tuija.tomperi@hyvinkaa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki
Hyvinkää rakentaa vahvaa tapahtumakokonaisuutta – uudet kumppanuudet tuovat kaupunkiin elämyksiä ympäri vuoden29.4.2026 13:02:37 EEST | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on valinnut tapahtumakumppanit tuleville vuosille. Mukana on sekä valtakunnallisesti tunnettuja tapahtumia että uusia, kasvupotentiaalia omaavia kokonaisuuksia.
Kesän piilotettu matkailuhelmi löytyy Hyvinkäältä30.3.2026 09:57:25 EEST | Tiedote
Kotimaan matkailun piilotettu helmi löytyy Hyvinkään Kaukasten kylän maalaisromanttisista maisemista. Middle of Nowhere ‑taidepuisto on paikka, jonka vetovoima syntyy sen omaleimaisesta luonteesta. Puiston rakennuksissa, installaatioissa ja ympäristössä näkyy kierrätysmateriaalien kekseliäs käyttö, mikä tekee paikasta erityisen.
Hyvinkään Paavolatalolle pohjoismainen Joutsenmerkki23.3.2026 10:58:17 EET | Tiedote
Hyvinkään Paavolatalo on saanut pohjoismaiden virallisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin. Merkki osoittaa, että rakennus täyttää tiukat ympäristö- ja terveysvaatimukset.
Hyvinkäälle suunnitellaan uusi strategisesti merkittävä yritysalue – Well Business Park12.3.2026 14:14:09 EET | Tiedote
Hyvinkään eteläpuolelle nouseva Well Business Park muodostuu seuraavien vuosien aikana yhdeksi Etelä-Suomen keskeisimmistä uusista yritysalueista. Alueen kehitys käynnistyy vaiheittain ja tarjoaa yrityksille merkittävät kasvun mahdollisuudet niin kansallisilla kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Hyvinkään imagossa myönteinen kehityssuunta – yritykset arvioivat kaupungin vakaaksi ja yhteistyöhaluiseksi kumppaniksi10.3.2026 08:32:38 EET | Tiedote
Hyvinkään kaupunki on jälleen saanut myönteisiä arvioita Taloustutkimuksen Kuntien imago 2025 -tutkimuksessa. Yrityspäättäjien vastauksissa korostuvat erityisesti kaupungin kokonaiskuvan vakaus, elinvoiman kehittämisessä onnistuminen sekä useiden keskeisten imagotekijöiden tasainen hyvä taso.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


