ELY-keskukset

Valtatien 9 Orivesi – Jyväskylä välin toimenpideselvitys luonnosvaiheessa (Keski-Suomi ja Pirkanmaa)

Jaa
Suunnitelmaluonnokset ovat valmistuneet. Niistä voi antaa palautetta sähköisen palautekyselyn kautta. Kyselyn avulla kartoitetaan tienkäyttäjien, lähialueen asukkaiden, elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien mielipiteitä suunnitelmasta. Palautteen saaminen on tärkeää, jotta suunnittelussa voidaan arvioida kehittämistoimien vaikutukset mahdollisimman kattavasti.

Toimenpideselityksessä määritellään valtatien 9 Orivesi–Jyväskylä välin tavoitetilanteen ratkaisut vuodelle 2050 sekä jatkosuunnittelun kehittämistoimenpiteet esiselvitystasolla. Tavoitteena on sovittaa yhteen vilkkaan liikenteen ja valtatien varren maankäytön tarpeet. Lisäksi tavoitteena on tieosuuden liikenneturvallisuuden parantaminen ja liikenteen ympäristöhaittojen torjuminen. Suunnittelujakson pituus on 103 kilometriä.

Selvitysluonnoksessa esitetään, että Orivesi–Jämsä–Korpilahti välille toteutetaan jatkuva keskikaiteellinen ohituskaistatie, Korpilahti–Muurame välille 2+2 kaistainen keskikaidetie ja Muurame-Jyväskylä välille 2+2 kaistainen moottoritie. Lisäksi esitetään mm. riista-aidan rakentaminen koko yhteysvälille. Liittyminen valtatielle tapahtuu eritasoliittymien kautta, joten selvitys sisältää tarvittavat rinnakkaistie- ja yksityistiejärjestelyt. Valtatien 9 kehittämistoimenpiteistä Länkipohjan ja Korpilahden kohdilla on esillä kaksi erilaista vaihtoehtoa.

Toimenpideselvitysluonnoksessa esitettyihin kehittämisratkaisuihin voi tutustua ja antaa palautetta sunnuntaihin 7.11.2021 saakka.

Palautekyselyyn pääset tästä linkistä.

Toimenpideselvitys valmistuu vuoden 2022 alkupuolella. Suunnittelun etenemistä voi seurata hankkeen verkkosivulla https://vayla.fi/vt-9-orivesi-jyvaskyla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja selvityksen laatimisesta antavat:


Projektipäällikkö Hilkka Piippo Plaana Oy, puh. 040 518 0373, etunimi.sukunimi@plaana.fi


Projektipäällikkö Jarmo Toikka Keski-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 024 600


Projektipäällikkö Jarkko Peurala Pirkanmaan ELY-keskus, puh. 0295 036 280


ELY-keskuksen sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye