Hankasalmella ja Köhniöllä suoritetaan siltojen erikoistarkastuksia – aiheuttaa haittaa liikenteelle

Erikoistarkastukset liittyvät siltojen korjaussuunnitteluun. Rakenteista irrotetaan näytekappaleita laboratoriotutkimuksia varten. Näytteistä selvitetään materiaaliominaisuuksia, jotka vaikuttavat tulevien korjausmenetelmien ja niiden laajuuden suunnitteluun. Tavoitteena on mahdollisimman pitkä sillan käyttöikä sekä palvelutason ja turvallisuuden ylläpitäminen koko siltojen käyttöiän ajan.
– Erikoistarkastus on tärkeä vaihe, koska sen avulla pystytään vaikuttaman eniten tulevan työn loppulaatuun ja kustannuksiin. Tiedon katkeamattomuudella on tutkimus- ja suunnitteluvaiheessa erityisen tärkeä merkitys hankkeen onnistumiselle. Siksi tutkimusvaiheeseen osallistuu myös korjaussuunnittelun ammattilainen. Varsinainen korjaussuunnittelu tehdään tulevan talven aikana, siltainsinööri Jari Mikkonen Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.
Tavoitteena on, että Pellisensalmen silta Hankasalmella ja Köhniön sillat Jyväskylässä peruskorjataan kesällä 2022.
Erikoistarkastukset on tilannut Keski-Suomen ELY-keskus. Toteuttajana toimii Contesta Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikön päällikkö/siltainsinööri
Jari Mikkonen
p. 0295 024 703
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Valtatien 23 sortumakohdan urakkakilpailu käynnistynyt – tie avataan liikenteelle ennen talven tuloa7.8.2025 08:02:11 EEST | Tiedote
Valtatien 23 sortumakohdan korjaustyö Keuruun Haapamäellä edistyy suunnitelmien mukaisesti. Urakkakilpailu on käynnistynyt ja korjausurakoitsija saadaan valittua elokuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä maastossa tehdään vanhan penkereen purkua ja korjausurakan valmistelevia töitä. Valtatie palautuu liikenteelle ennen talven tuloa.
Keski-Suomen järvissä kuumaa ja kuivaa4.8.2025 10:32:13 EEST | Tiedote
Kuuman heinäkuun jälkeen maakunnan vedenpinnat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta reilusti keskiarvojen alapuolella. Kuivuudesta kärsivä alue kulkee Pirkanmaalta Keski-Suomen läpi Pohjois-Karjalaan. Paikoin ollaan jopa kymmeniä senttejä alle ajankohdan keskiarvojen.
Muutoksia valtatien 23 sortumakohdan kiertotiejärjestelyihin Haapamäellä23.7.2025 12:32:47 EEST | Tiedote
Haapamäen sortumakohta Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä Keuruulla on suljettu liikenteeltä. Nyt Petäisentien kautta kulkevalla kiertoreitillä olleet korkeus- ja painorajoitukset on poistettu. Raskaalle liikenteelle suositellaan kuitenkin jatkossakin erillisiä kiertoreittejä. Jotkut navigointijärjestelmät ohjaavat kulkijat tällä hetkellä väärälle kiertoreitille. Sortuman korjaussuunnittelu on täydessä vauhdissa. Myös sortuman juurisyy on varmistunut.
Työttömyys kesäkuussa 14,5 prosenttia22.7.2025 08:01:05 EEST | Tiedote
KeskiSuomessa oli kesäkuun 2025 lopussa yhteensä 18 385 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 604 (9,6 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 825, joka on 80 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 709, joka on 51 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Haapamäen sortumakohta valtatiellä 23 pidetään suljettuna – väliaikainenkin korjaus vaatii geosuunnittelua16.7.2025 15:04:30 EEST | Tiedote
Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä Keuruulla sijaitseva sortumapaikka pidetään liikenteeltä suljettuna. Tie sortui eilen, tiistaina 15.7.2025 pohjatutkimusten yhteydessä. Geotekninen asiantuntija on tänään tarkastanut sortumakohdan. Tutkimukset osoittavat, että sortumakohdan korjaukset tulevat viemään aikaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme