Ammattiyhdistys vaatii hallinto-oikeudelta HKL:n yhtiöittämispäätöksen kumoamista
Kaupunginvaltuuston päätökseen yhtiöittää HKL liittyy erillinen sopimus, jonka mukaan HKL:n metroliiketoiminnan henkilöstö siirretään perustettavan yhtiön palvelukseen liikkeenluovutuksella, mutta metron kalusto ja muu infra jää liikelaitokseen. Kuljettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja Petri Lillqvist sanoo sopimuksen olevan lainvastainen.
- Liikkeenluovutukselle on työsopimuslaissa selkeät määritelmät. Luovutuksen kohteena pitää olla toiminnallinen kokonaisuus, joka pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Tässä sopimuksessa tämä ehto ei täyty, Lillqvist painottaa.
Yhtiöittämispäätös valmisteltiin kiireellä ja tällaisena se rikkoo kuntalakia.
Kuntalain mukaan kaupunginhallitus vastaa kaupunginvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Koska päätös sisältää lainvastaisen sopimuksen, yhdistys vaatii hallinto-oikeutta kumoamaan päätöksen ja kieltämään tai keskeyttämään sen toimeenpanon.
- Jos valtuusto olisi tiennyt, että metrohenkilöstöä ei voida laillisesti siirtää tuolla sopimuksella, olisi tiedolla ollut ratkaiseva merkitys päätösharkinnassa, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Lillqvist.
Ammattiliitto JHL on auttanut yhdistystä valituksen valmistelussa ja antaa sille täyden tukensa.
- Työsopimuslain kirjaus liikkeenluovutuksesta on nyt syytä tutkia perusteellisesti. Samoin on tärkeää, että hallinto-oikeus välittömästi kieltää Helsingin kaupunginvaltuuston yhtiöittämispäätöksen toimeenpanon. Metron kuljettajia ei voi yksinkertaisesti siirtää liikelaitoksesta, ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa.
Lisätietoja:
Petri Lillqvist, puheenjohtaja, Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL ry, p. 040 844 2864
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: HRT-områdets konduktörer går i tvådagarsstrejk7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Fackförbundet JHL har utlyst en två dagars arbetsnedläggelse i huvudstadsregionen på torsdag och fredag. Strejken omfattar arbetsuppgifter i lokaltrafiken inom ramen för järnvägsbranschens kollektivavtal. Strejken ordnas i protest mot avsikterna att ersätta VR:s konduktörer med ordningsvakter i HRT-områdets lokaltrafik.
JHL: HSL-alueen konduktöörit kahden päivän työnseisaukseen7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on julistanut kahden päivän työnseisauksen pääkaupunkiseudulla torstaina ja perjantaina. Kohteena ovat Raidealan työehtosopimuksen lähiliikenteessä olevat työtehtävät. Työnseisauksella liitto vastustaa VR:n konduktöörien korvaamista järjestyksenvalvojilla HSL-alueen lähiliikenteessä.
Valtion sopimus yleisen linjan mukainen – ensimmäinen korotus heinäkuussa5.5.2025 17:03:35 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n edustajisto hyväksyi tänään 5.5.2025 neuvottelutuloksen valtion uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Myös muut palkansaajaosapuolet, JUKO ja Ammattiliitto Pro, ovat hyväksyneet sopimuksen. Valtion työmarkkinalaitos vie neuvottelutuloksen vielä valtioneuvoston käsittelyyn toukokuun aikana.
Evenemang Lönedag den 6.5 ställs in28.4.2025 11:30:25 EEST | Pressinbjudan
Kommun- och välfärdssektorns avtal uppnåddes sent på måndag kväll, så dagens evenemang Lönedag den 6.5 ställs in.
PALKKAPÄIVÄ-TAPAHTUMA 6.5. on peruttu.28.4.2025 11:30:25 EEST | Kutsu
Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset syntyivät maanantaina myöhään illalla, joten Palkkapäivä- tapahtuma tänään 6.5. on peruttu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme