ELY-keskusten ympäristöavustukset jälleen haettavissa
Rakennetun ympäristön ja saaristoluonnon avustuksia haettavissa
Rakennusperinnön hoito: Rakennusperinnön hoitoavustuksilla edistetään arvokkaan rakennusperinnön säilymistä rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen mukaisella tavalla. Avustettaviksi sopivia korjauskohteita ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustuksia voi hakea myös rakennuksen pihapiirin tai muun välittömän ympäristön kunnostamiseen sekä muihin kunnossapitoa, suojelua ja parantamista edistäviin toimenpiteisiin. Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.
Saariston ympäristönhoito: Saariston ympäristönhoidon avustuksilla edistetään saaristoluonnon suojelua, saariston maisemakuvan säilyttämistä ja parantamista sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoa. Avustusta voi hakea toimenpiteisiin, jotka tukevat näitä tavoitteita. Avustusta voivat hakea saaristokunnat, saaristokunnan jäsenet sekä luonnonsuojelu- ja ympäristönhoidon edistämisyhdistykset ja -säätiöt. Etelä-Savon ELY-keskuksen alueella saaristoa on Enonkoskella, Hirvensalmella, Mikkelissä, Puumalassa, Savonlinnassa ja Sulkavalla.
Luonnon monimuotoisuuden tueksi valtakunnallisia hakuja
Haitalliseksi säädettyjen vieraslajien torjunta: Avustuksella pyritään torjumaan haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja, jotka kuuluvat joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon.Tukea voi hakea haitalliseksi säädettyjen vieraslajien hallintasuunnitelmien mukaiseen torjuntaan, neuvontaan ja torjuntatoimenpiteiden jälkiseurannan toteuttamiseen. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja myönnetään maa- ja metsätalousministeriön osoittaman määrärahan puitteissa. Avustusta voidaan myöntää hankkeiden toteuttamisesta, neuvonnasta ja jälkiseurannasta aiheutuviin kustannuksiin. Haku on valtakunnallinen ja se on keskitetty Kainuun ELY-keskukseen.
Kunta- ja Järjestö-Helmi: Avustuksella edistetään luonnon monimuotoisuutta ja Helmi-ohjelman arvokkaiden elinympäristöjen tilaa. Kunnille, kuntayhtymille, yhdistyksille, säätiöille ja vesiosuuskunnille voidaan myöntää avustusta ennallistamis-, kunnostus ja hoitotoimiin. Toimien tavoitteena tulee olla Helmi-ohjelman mukaisten teemojen elinympäristöjen tilan parantaminen. Avustusta voidaan myöntää myös toteutettavien toimenpiteiden edellyttämiin inventointeihin ja suunnitelmiin, sekä arvokkaan luonnon suojaamiseksi rakennettaviin rakenteisiin. Tuettavat toimenpiteet on saatettava valmiiksi viimeistään vuoden 2023 aikana. Haku on valtakunnallinen ja avustusta haetaan Uudenmaan ELY-keskuksesta. Hakuaika on 22.10.–30.11.2021.
Hakuteemat:
- Soiden ennallistaminen
- Lintuvesien ja kosteikkojen kunnostaminen ja hoito
- Perinneympäristöjen kunnostaminen ja hoito
- Metsäisten elinympäristöjen hoito
- Pienvesien ja rantaluonnon kunnostaminen
Ympäristökasvatusta kaikenikäisille
Ympäristökasvatus ja -valistus: Avustuksella edistetään kestävää kehitystä tukemalla eri-ikäisten ihmisten oppimista. Ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustusta voidaan myöntää valtakunnallisesti tai alueellisesti merkittäville kokeilu- tai kehittämishankkeille. Avustettava hanke voi tuottaa esimerkiksi uuden toimintamallin tai kasvatus- ja valistusmateriaalin tai se voi keskittyä edesauttamaan hyvien toimintatapojen ja materiaalien nykyistä laajempaa käyttöönottoa. Haku on valtakunnallinen ja se on keskitetty Keski-Suomen ELY-keskukseen.
Vesistökunnostukset ja vesien tilan edistäminen
Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden toteuttaminen
Vesien hyvän tilan tavoite edellyttää monissa järvi-, joki-, pienvesi- ja rannikkokohteissa ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä vesien kunnostustoimia. Tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan kuntien, yritysten, yhdistysten ja muiden paikallisten yhteisöjen muodostamien yhteistyöverkostojen vahvistumista. Hankkeilla tavoitellaan pitkäkestoisia vaikutuksia vesien tilaan, minkä varmistamiseksi halutaan avustaa laajempia hankekokonaisuuksia ja useiden toimijoiden yhteistyötä.
Avustusta myönnetään hankkeisiin, jotka paikallisesti ja alueellisesti kokonaisuutena arvioiden edistävät vesien- ja merenhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamista. Hankkeiden arvioinnissa on eduksi, jos toimenpiteiden tarve on tunnistettu vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelmissa, hankkeen toteuttaminen voidaan käynnistää viivytyksettä, hankkeen muu rahoitus on varmistettu ja hankkeen tulokset ja kokemukset ovat hyödynnettävissä muissa kohteissa. Hankkeeseen voi kuulua sekä vesistössä että valuma-alueella tehtäviä vesiensuojeluratkaisuja, pois lukien maa- ja metsätalouden vesienhallintatoimenpiteet, joihin voi hakea avustusta maa- ja metsätalouden vesienhallinta -hausta. Hankkeilta toivotaan alueellisten asiantuntijaverkostojen hyödyntämistä, ja niitä voidaan tukea osana konkreettisten toimenpiteiden toteuttamista. Etelä-Savossa toteutettaviin hankkeisiin haetaan avustusta Etelä-Savon ELY-keskuksesta.
Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö
Avustusta voidaan myöntää vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa sekä vesitalouden varautumista ja riskienhallintaa parantavien tulvasuojelu- ja muiden hankkeiden sekä vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien kehittämis- ja investointihankkeiden tukemiseen. Vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavina toimenpiteinä tukea voidaan myöntää vesistötoimenpiteille tulvariskien hallintaan ja muiden erilaisten vesitaloudellisten riskien ja haittojen vähentämiseen sekä vesistöjen monipuolisen käytön ja hoidon edistämiseen, kuten tarpeettomien vesistörakenteiden (patojen) poistamiseen tähtäävien hankkeiden edistämiseen. Vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä edistävinä hankkeina tukea myönnetään vesitaloussektorin kokeilu-, investointi- ja vientitoimintaa sekä innovatiivisia julkisia hankintoja ja niihin liittyviä toimintamalleja edistäville hankkeille. Etelä-Savossa toteutettaviin hankkeisiin haetaan avustusta Etelä-Savon ELY-keskuksesta.
Kalataloudelliset kunnostukset
Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta. Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen. Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa. Kalataloudellisten kunnostusten avustushaku on keskitetty kolmeen ELY-keskukseen. Etelä-Savossa toteutettaviin hankkeisiin voi hakea avustusta Pohjois-Savon ELY-keskukselta.
Maa- ja metsätalouden vesienhallinnan edistäminen
Vesienhallinnan edistämisen tavoitteena on parantaa vesien tilaa vahvistamalla maa- ja metsätalouden sopeutumista muuttuviin sää- ja vesioloihin. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka edistävät valuma-aluetasoista vesitalouden suunnittelua, yhteistyötä ja toteutusta, pidättävät vesiä valuma-alueella, vähentävät vesistöön kohdistuvaa kuormitusta ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta. Toimenpiteet voivat olla sekä alueellisia yhteistyöhankkeita että alueellisia tai paikallisia toteutushankkeita. Valtakunnallinen avustushaku on keskitetty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukseen.
Kaupunkivesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen (viemäriylivuodot)
Etelä-Savon ELY-keskukselta voi hakea avustusta viemäriylivuotojen hallintaan. Haku kuuluu vesiensuojelun tehostamisohjelman teeman Kaupunkien vesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen painopistealueeseen viemäriylivuodot. Avustuksen tavoitteena on vesistöön päätyvien haitallisten aineiden päästöjen vähentäminen viemäriylivuotoja minimoimalla. Avustusta voidaan myöntää muun muassa viemäriylivuotojen ennaltaehkäisyyn ja ympäristövahinkojen minimointiin tähtäävän yhteistyön lisäämiseen sekä hankkeisiin, joissa kehitetään ja pilotoidaan uutta teknologiaa ylivuotojen kartoituksessa, raportoinnissa, ehkäisyssä ja minimoinnissa. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja myönnetään ympäristöministeriön osoittaman määrärahan puitteissa. Avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Tarkemmat tiedot avustushausta löytyvät hakua koskevasta hakumenettelyohjeesta. Valtakunnallinen avustushaku toteutetaan Etelä-Savon ELY-keskuksessa.
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmilla edistetään pohjavesien hyvän tilan saavuttamista ja pohjavesien suojelutoimia. Suojelusuunnitelman keskeinen tavoite on tunnistaa pohjavedelle ihmistoiminnasta aiheutuvat riskit sekä ennaltaehkäistä pohjaveden laadun heikkeneminen ja turvata alueen pohjaveden kemiallinen ja määrällinen tila. Suojelusuunnitelman laatimisen ja päivittämisen tulisi kohdistua erityisesti vesienhoidossa tunnistetuille riskipohjavesialueille. Avustusta myönnetään kunnille pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatimiseen ja suunnitelmien päivittämiseen. Etelä-Savossa toteutettaviin hankkeisiin haetaan avustusta Etelä-Savon ELY-keskuksesta.
Hakemukset mieluiten sähköisesti
Avustushakemukset on toimitettava ELY-keskuksiin viimeistään 30.11.2021. Kaupunkivesien hallinnan ja haitallisten aineiden vähentämisen avustuksen hakuaika päättyy 30.11. klo 16.15.
Suosittelemme käyttämään hakuun sähköistä Aluehallinnon asiointipalvelua. Kaupunkivesien hallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen tarkoitetuissa avustuksissa (viemäriylivuodot) käytetään Etelä-Savon ELY-keskuksen määrittämää menettelyä.
Hakuohjeet ja -lomakkeet sekä lisätietoa avustuksista on ELY-keskuksen verkkopalvelussa:
Lisätietoja:
Sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Etelä-Savon ELY-keskus:
Rakennusperinnön hoito: Laura Hesso p. 0295 024 193, Tiina Roitto, p. 0295 024 227
Saariston ympäristönhoito: Laura Hesso p. 0295 024 193, Tiina Roitto, p. 0295 024 227
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat: Panu Ranta, p. 0295 026 220
Vesistöjen kunnostus ja vesien hoito: Juho Kotanen, p. 0295 024 192, Elina Häikiö, p. 0295 016 575
Vesitalous ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö: Varpu Rajala, p. 0295 024 224, Petri Nieminen (patojen poistaminen), p. 0295 024 211
Kalataloudelliset kunnostukset: Teemu Hentinen, p. 0295 024 037, Pohjois-Savon ELY-keskus
Maa- ja metsätalouden vesienhallinta: Anne-Mari Rytkönen, p. 0295 038 083, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ja Eeva Nuotio p. 0295 028 025, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Haitallisten vieraslajien torjunta: Reima Leinonen, p. 0295 023 799, Kainuun ELY-keskus
Ympäristökasvatus ja -valistus: Tanja Tuulinen, p. 0295 024 669, Keski-Suomen ELY-keskus
Kaupunkivesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen (viemäriylivuodot):
Avustukset vesiensuojelun tehostamisohjelman toteuttamiseen - ely - ELY-keskus
Kunta- ja Järjestö-Helmi: Niina Vähätalo, p. 0295 021 286, Uudenmaan ELY-keskus
Yleinen neuvonta hakuun liittyvissä kysymyksissä: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu, p. 0295 020 900, ympariston.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Mikkelin Pursialan pohjavesialueen liuotinainepitoisuuksissa kasvua30.9.2024 12:25:10 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus, Mikkelin vesilaitos ja Mikkelin kaupunki ovat selvittäneet liuotinaineiden esiintymistä Urpolan alueen pohjavedessä. Liuotinaineita esiintyy alueen pohjavedessä viitearvot ylittävinä pitoisuuksina ja pitoisuuksissa on viimeisten vuosien aikana todettu kasvua. Merkkejä liuotinaineista todetaan myös Urpolan lammen vedessä, mutta pitoisuudet lammessa ovat hyvin pieniä. Urpolan alue sijaitsee Pursialan tärkeällä pohjavesialueella. Etäisyys Pursialan vedenottamolle, joka toimii Mikkelin päävedenottamona, on noin 1,4 kilometriä. Tutkimuksin selvitetään mistä liuotinaineet ovat pohjaveteen päässeet ja arvioidaan pohjaveden käytölle aiheutuvaa riskiä.
Eteläsavolaiset yritykset ovat löytäneet uusia vientimarkkinoita27.9.2024 10:19:04 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus teki kyselytutkimuksen Etelä-Savossa yritysten vientiin liittyen kesällä 2024. Kysely oli jatkoa vuonna 2017 tehdylle vastaavalle työlle. Kysely toteutettiin yhteistyössä Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n, Etelä-Savon Yrittäjien ja Etelä-Savon kauppakamarin kanssa. Vastauksia kyselyyn saatiin 60 kpl. Kysely sisälsi kysymykset yrityksen taustatietoihin, vientiin, kansainvälistymiseen, kansainvälisiin osaajiin, palvelutarpeisiin ja osaamiseen liittyen.
Etelä-Savossa haetaan ideoita uudeksi käytöksi vajaalle käytölle jääneisiin rakennuksiin26.9.2024 12:45:43 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on käynnistänyt hankkeen "Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt", jolla ideoidaan uutta käyttöä vähälle käytölle jääneisiin, julkisiin rakennuksiin. Lempinimen Jurakausi saanut hanke toteutetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa, joilla on paras tieto paikallisen rakennuskannan potentiaalista uudessa käyttötarkoituksessa.
Koulujen alkaminen vähensi työttömien naisten määrää24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli elokuun lopussa 5 641 työtöntä, 453 henkilöä ja 9 % enemmän kuin vuosi sitten. Elokuun aikana kokonaan työttömien määrä laski 383:lla (6 %) ja lomautettujen määrä 46:lla (11 %). Työttömien naisten määrä laski 286:lla, isona syynä koulujen alkaminen. Työttömien miesten määrä laski vähemmän, 97:llä. Elokuun lopussa työttömänä oli 10,1 % työvoimasta.
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme