Työttömyyskassat maksoivat syyskuussa ansiopäivärahaa enää 17 000 lomautetulle

Ansiopäivärahaa sai syyskuussa kaikkiaan 127 000 henkilöä. Tämä on 27 % vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen nähden saajien määrä oli syyskuussa 29 % koholla. Vuoteen 2019 verrattuna saajien määrä on laskenut erityisesti loppukesän ja alkusyksyn aikana. Alkuvuonna saajien määrä on ollut useana kuukautena lähes 60 % vuoden 2019 määriä korkeammalla tasolla.
Ansiopäivärahakulut ovat laskeneet hieman saajien määrää hitaammin. Kulujen määrä oli syyskuussa 24 % pienempi kuin vuosi sitten. Kulut olivat syyskuussa 39 % koholla kahden vuoden takaiseen tilanteeseen nähden.
Vuoden 2021 ansiopäivärahakulut lähes viime vuoden tasolla
Työttömyyskassat ovat maksaneet syyskuun loppuun mennessä ansiopäivärahaa lähes 2 miljardia euroa. Vuoden 2021 päivärahakulut olivat syyskuuhun mennessä 2 % pienemmät kuin viime vuoden vastaavana jaksona.
Ansiopäivärahakulut ovat olleet viime vuotta pienemmät usean kuukauden ajan. Enimmillään ero on ollut heinäkuussa, jolloin ansiopäivärahaa maksettiin 37 % viime vuotta vähemmän. Viime vuonna pandemian vaikutukset alkoivat kuitenkin näkyä työttömyyskassojen maksatuksessa vasta huhtikuussa. Kuluvana vuonna työttömyyskassojen ansiopäivärahakulut ovat olleet poikkeuksellisen korkealla tasolla vuoden alusta alkaen. Tästä johtuen vuoden aikana maksettujen ansiopäivärahojen määrä tulee todennäköisesti nousemaan lähelle viime vuoden tasoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Näin viime vuoden lakimuutokset näkyvät työttömyyskassoissa7.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan toteutettiin viime vuonna useita lakimuutoksia. Lakimuutosten jälkeen työttömyysturvaa maksetaan entistä harvemmin osittaisen työskentelyn ajalta. Lisäksi päivärahan maksaminen estyy useammin osa-aikatyön, lomakorvauksen tai liian lyhyen työhistorian vuoksi.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 9 % edellisvuotta enemmän28.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa viime vuonna 2 miljardia euroa 283 000 henkilölle. Päivärahakulujen määrä kasvoi 9 % ja etuuden saajien määrä 8 % edellisvuodesta.
Ansiopäivärahan saajan kannattaa tilata muutosverokortti vuodenvaihteessa10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2025 lähtien verokortti tulee voimaan tammikuun alussa. Ansiopäivärahan saajan kannattaa jatkossa toimittaa etuutta koskeva muutosverokortti omaan työttömyyskassaan heti vuodenvaihteessa.
Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu 1.1.20255.12.2024 09:21:16 EET | Tiedote
Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen. Muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi lokakuussa22.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa lokakuussa 6 % viime vuoden lokakuuta enemmän. Ansiopäivärahakulut ovat kasvaneet erityisen paljon työttömyyskassoissa, joissa on paljon korkeakoulutettuja jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme