Finavia Oyj

Merkittävin muutos 50 vuoteen: lentoasemat siirtyvät uuteen kiitoteiden kunnon määrittelytapaan

Jaa
Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n uusi Global Reporting Format (GRF) -menetelmä mahdollistaa kiitotien olosuhteiden yhdenmukaisen arvioinnin ja raportoinnin maailmanlaajuisesti. Finavian lentoasemilla menetelmä on jo käytössä.

— Lentoasemien talvikunnossapidon kannalta tämä on merkittävin muutos 50 vuoteen. Uusien menetelmien käyttöönottamiseksi olemme Finaviassa tehneet laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja panostaneet usean vuoden ajan suunnitteluun ja henkilöstön koulutuksiin. Kiitoteiden kunnossapitotoiminnallamme se tarkoittaa kokonaan uudenlaisen toimintamallin käyttöönottoa, sanoo Finavian tekninen johtaja Henri Hansson.

Kiitotieolosuhteiden määrittäminen ja raportointi muuttui EU:n alueella 12. elokuuta, ja EU:n ulkopuolella se tulee voimaan 4. marraskuuta 2021. ICAO:n uusi menetelmä kiitotien olosuhteiden arvioimiseksi ja raportoimiseksi on Global Reporting Format (GRF).

Globaalin muutoksen taustalla on pyrkimys lentoaseman maantieteellisestä sijainnista riippumatta yhdenmukaistaa kiitotieolosuhteiden arviointi ja raportoitavat olosuhdetiedot.

Kiitotien pinnan olosuhteet, kuten siellä oleva lumi, jää, vesi ja kitkataso, ovat yksi merkittävimmistä lentoliikenteen sujuvuuteen vaikuttavista tekijöistä. Lapissa haasteita tuo lumi, Helsinki-Vantaan lentoasemalla jää.

Lentoaseman kunnossapito määrittää olosuhdetiedot kiitotietarkastuksessa ja välittää ne lennonjohdolle sekä nouseville että laskeutuville lentokoneille. Uudesta menettelystä hyötyvät erityisesti ne yhtiöt, jotka lentävät harvemmin talviolosuhteissa, kuten Lapin talveen lentävät charterit ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla harvemmin vierailevat lentoyhtiöt.

Uusi maailmanlaajuinen raportointitapa voi vaikuttaa sujuvuuteen talvisin ääriolosuhteissa toimivilla Pohjoismaiden lentoasemilla. Suomessa se koskee etenkin Lapin lentoasemia.

— Vaikka Finavian lentoasemat on laajalti tunnettu snowhow-osaamisestaan, uusi raportointimenetelmä voi määrittää lumiset ja jäiset kiitotiet aiempaa matalampaan kuntoluokkaan tietyissä olosuhteissa. Tästä voi seurata lentäjän päätös laskeutua toiselle lentoasemalle, jos kiitotiet on määritelty matalimman kuntotason mukaan, Hansson kertoo.

Muutosta on valmisteltu lukuisten eri viranomaisten, organisaatioiden ja lentoyhtiöiden kesken. Finavia on tehnyt tiivistä yhteistyötä erityisesti pohjoismaisten lentoasemien kanssa. Asiaan on varauduttu jo usean vuoden ajan ja se koskettaa koko toimialaa.

— Finavian talviosaaminen pysyy jatkossakin korkealla tasolla. Muutokseen on valmistauduttu aktiivisesti kouluttamalla kunnossapitohenkilöstöä, uusimalla raportointijärjestelmä sekä hankkimalla uutta kalustoa. Järjestelmän jalkautus on tehty yhteistyössä lentoyhtiöiden ja ilmailuviranomaisten kanssa. Kunnossapidon lähtökohtana on lentoliikenteen sujuvuus kaikissa olosuhteissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Finavia Oyj
Lentäjäntie 3
01530 VANTAA

https://www.finavia.fi/fi

Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Mahdollistamme suomalaisille Pohjois-Euroopan parhaat lentoyhteydet ja varmistamme, että matkustaminen lentoasemiemme kautta on mutkatonta ja sujuvaa. Kaikki lentoasemamme ovat hiilineutraaleja. Teemme työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.

www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj

Finavia achieves net zero carbon emissions at Ivalo, Kittilä, Kuusamo and Rovaniemi Airports6.5.2024 11:19:24 EEST | Press release

Airport company Finavia has achieved net zero carbon emissions in its own operations at Ivalo, Kittilä, Kuusamo and Rovaniemi Airports. Carbon emissions have been cut by reducing energy consumption in terminals and refuelling airport vehicles with renewable diesel and work machines and emergency power generators with renewable motor fuel oil. In addition, the same airports have also been awarded a sustainable tourism certificate.

Finavia saavuttanut hiilipäästöjen nettonollatason Ivalon, Kittilän, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla6.5.2024 09:18:54 EEST | Tiedote

Lentoasemayhtiö Finavia on saavuttanut nettonollahiilipäästötason omassa toiminnassaan Ivalon, Kittilän, Kuusamon ja Rovaniemen lentoasemilla. Hiilipäästöjä on vähennetty terminaalien energiankulutusta vähentämällä, tankkaamalla lentoasemien ajoneuvoihin uusiutuvaa dieseliä ja työ- ja varavoimakoneisiin uusiutuvaa moottoripolttoöljyä. Lisäksi samoille lentoasemille on myönnetty kestävän matkailun sertifikaatti.

Finavian tammi-maaliskuu 2024: Lapin lentoasemien vahva kasvu jatkui – Helsinki-Vantaan vaihtomatkustus edelleen vähäistä30.4.2024 11:43:52 EEST | Tiedote

Tammi-maaliskuussa 2024 Finavian lentoasemilla oli reitti- ja tilauslentojen matkustajia yhteensä 4,6 miljoonaa (4,5 miljoonaa). Matkustajamäärä kehittyi positiivisesti erityisesti Rovaniemen lentoasemalla, jolla vahvan joulusesongin jälkeen nähtiin +28 % kasvu. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärän palautuminen on kaksoiskriisin vaikutuksesta hitaampaa kuin keskimäärin muilla lentoasemilla Euroopassa. Venäjän ylilentokiellon vaikutusten vuoksi Aasiasta Helsinki-Vantaan kautta Eurooppaan tapahtuva vaihtomatkustus on edelleen noin 30 % vähäisempää kuin vuonna 2019.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye