Sale-myymälöiden uudistukset etenevät - Sale Keltinmäen uudistus on valmistunut

Osuuskauppa Keskimaa päivittää Sale-ketjun myymäläilmeitä ja palveluita omalla alueellaan. Ensimmäinen uuden ilmeen mukainen Sale valmistui viime syksynä Toivakkaan. Tämän jälkeen on päivitetty uuden konseptin myymälät Multialla ja Konnevedellä sekä Sale Haapamäellä, jossa tehtiin samalla laajempi remontti. Sale Keltinmäki Jyväskylässä on nyt viides Keskimaan Sale-myymälä, joka on päivitetty uuden ilmeen mukaiseksi.
− S-ryhmä on päivittänyt pienmyymälöiden konseptin ja olemme päässeet starttaamaan myös Keskimaan alueen konseptiuudistukset Sale-ketjussa. Uusi myymäläkonsepti on raikas ja nykyaikaisen ostamisen tarpeita huomioiva. Meidän Salet ovat asiakkaidensa aitoja naapureita, joista löytyy valikoima sujuvampaan arkeen laajoilla aukioloajoilla ja pienmyymälätasolla edullisimpaan hintaan, toteaa Sale-ryhmäpäällikkö Outi Terho Osuuskauppa Keskimaalta.
Sale Keltinmäkeä on uudistettu paitsi ilmeen osalta, myös ostamisen helppouden näkökulmasta. Kalustuksen osalta leipä, hedelmä- ja vihannes sekä virvoitusjuoma- ja panimojuomakalusteet on uusittu.
− Uusi myymäläilmeemme tukee arjen sujuvampaa ostamista. Olemme huomioineet valikoimien päivityksissä erityisesti meidän asiakkaidemme tarpeet. Suurimmat muutokset näkyvät uudistuneissa hedelmä- ja vihannespuolen esillepanoissa, myös mukaan ostettavan, take away - ruoan valikoimiin on panostettu, kertoo Sale Keltinmäen myymäläpäällikkö Riikka Makkonen uudistuneen myymälän muutoksista.
Uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan torstaista 28.10.2021 alkaen avajaistarjousten merkeissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Outi Terho, ryhmäpäällikkö, outi.terho@sok.fi, 010 767 3601
Osuuskauppa Keskimaa, Riikka Makkonen, myymäläpäällikkö, riikka.makkonen@sok.fi, 010 767 4476
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Nopeus on suurin riski - Keskimaan ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä6.8.2025 11:25:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Koulujen alkaessa katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät koulujen ja myymälöiden lähistölle ympäri Suomea muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita. Jyväskylässä ruokarobotti on mukana Kuokkalan yhtenäiskoulun ensimmäisessä kouluaamussa.
Keskimaan tammi-kesäkuun myynti hieman edellisvuotta parempi – päivittäistavarakaupan myynti kehittyi selvästi markkinaa vahvemmin5.8.2025 08:42:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 375,1 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 1,7 prosenttia. Marketkaupan hyvä kehitys jatkui päivittäistavarakaupan myynnin kasvaessa selvästi alan markkinaa paremmin. Viileä alkukesä heijastui erityisesti ravintolakaupan kysyntään.
Keskimaa järjestää elokuussa yhteistyössä JJK:n kanssa lastentapahtuman Lounaispuistossa24.6.2025 10:30:37 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa järjestää yhteistyössä JJK Jyväskylä ry:n kanssa ilmaisen lastentapahtuman Jyväskylän Lounaispuistossa lauantaina 23. elokuuta klo 12–15. Lapsille ja perheille suunnattu tapahtuma on osa Keskimaan 110-juhlavuotta. JJK järjestää samoissa puitteissa Lounaspuistoissa lauantai-iltana myös Harjurokki-tapahtuman.
ABC Joutsan uudistettu latausasema avataan juhannusliikenteeseen – Keski-Suomen toivotuin suurteholatausasema avataan ABC Hirvaskankaalle heinäkuussa18.6.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
ABC Joutsan latausaseman tehon megawattiluokkaan nostava uudistus on valmistunut juhannusliikenteeseen. Osana uudistusta Joutsan latausasemalla otetaan käyttöön energiavarasto eli akusto, joka mahdollistaa sähkön varastoinnin huippukuormien tasaukseen. Samaan aikaan ABC Hirvaskankaalla valmistaudutaan Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman avaukseen heinäkuun alussa. Hirvaskankaan suurlatausasema rakentuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen vaihe avataan kesäliikenteeseen heinäkuun aikana.
Keskimaa aloittaa yhteistyön Asianajotoimisto Kontturin kanssa – tarjoaa asiakasomistajille lakipalveluita17.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on solminut yhteistyösopimuksen Itä-Suomen suurimman asianajotoimiston Kontturi & Co Oy:n kanssa, joka tuo edulliset lakipalvelut ja kuukausittaiset maksuttomat neuvontapäivät Keskimaan asiakasomistajille. Kontturi avaa toimipaikan Jyväskylässä Kauppakeskus Sokkarille syys-lokakuun vaihteessa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme