Susanna Hynysen & Dess Terentjevan Neonkaupunki voitti Kuvastaja-palkinnon

Raati perusteli päätöstään seuraavasti:
“Rankka, raaka, mutta jollain tapaa hyvin kiehtova. Kirja tuo uutta kotimaiseen fantasiaan, rosoisen ja urbaanin sekundaarisen maailman, jossa elää viimeisten vuosikymmenten nuorisokulttuuri rinnallaan häivähdys vanhoja myyttejä. Sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuus on luonteva osa kerrontaa. Henkilöhahmot olivat uskottavia, toimivia ja mielenkiintoisia. Kielellisesti hyvä ja juonenkuljetuksen rytmi oli sujuva - siis kaikkiaan romaanin perusasiat kunnossa."
Neonkaupunki on Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan esikoisromaani. Se piirtää elokuvamaisen tarkan fantasiamaiseman jengisotien ja valtaistuinpelin pimeältä puolelta. Päähenkilö Vera Maksimovna etsii levottoman lähiön kaduilta kadonnutta ystäväänsä, kun hänet kaapataan Elmille, rinnakkaismaailman painajaismaiseen kaupunkiin täynnä halpoja houkutuksia ja nopeaa unohdusta. Vera löytää ystävänsä noita-akka Baba Jagan orjuuttamasta gorky-jengistä, jonka jäseneksi hän joutuu liittymään. Gorkyjen soturina Verankin täytyy taistella hengestään Elmin muita jengejä ja vallanhimoisia suojelijahahmoja vastaan.
Neonkaupungin jatko-osa Spiraalitie ilmestyi keväällä 2021.
Lisätiedot: Suomen Tolkien-seura Kontu ry. / www.suomentolkienseura.fi
Raadin puheenjohtaja Marianna Leikomaa, marianna.leikomaa@gmail.com
Kirjailijahaastattelut ja tiedustelut: jenni.heiti@like.fi
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Like Kustannus
Antti Reini pureutuu ihmisyyden kipupisteisiin uudessa romaanissaan Kaunis mahdottomuus11.9.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Kaunis mahdottomuus on Antti Reinin kolmas romaani. Se sukeltaa Helsingin katujen ja lähiöiden elämään, jossa ihmisyys, empatia ja selviytymisen tahto joutuvat koetukselle. Teos kuvaa tarkkanäköisesti yhteiskunnan reuna-alueilla kamppailevia ihmisiä, heidän toivoaan, ystävyyttään ja arjen pieniä suuria tekoja.
Löydä oma polkusi ja palaa voimasi luo! Meri Mortin Minun magiani on inspiroiva käsikirja magiaa elämäänsä kutsuvalle28.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Meri Mortin Minun magiani on käsikirja maagisen elämän etsijälle, henkimaailmasta kiinnostuneelle ja jokaiselle, joka haluaa syventää ymmärrystään magiasta ja noituudesta.
Filosofi Antti Hautamäen uusi teos opastaa avarampaan ajatteluun ja mielen tasapainoon25.8.2025 09:22:58 EEST | Tiedote
Näe asiat uudessa valossa on Antti Hautamäen yleistajuinen opas erilaisten näkökulmien ymmärtämiseen ja oman näkökulmaherkkyyden harjoittamiseen.
Seitsemäntoista tositarinaa lasten hyväksikäytöstä Suomessa21.8.2025 09:53:43 EEST | Tiedote
Linda Rantasen uutuuskirjassa Pedot seitsemäntoista seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi joutunutta suomalaista kertoo anonyymisti oman tarinansa. Lisäksi teos sisältää asiantuntijakommentteja lastensuojelujärjestöiltä, seksuaalirikoksiin erikoistuneelta juristilta ja psykiatrilta.
Suosikkisarjakuva Fok_It jälleen yksiin kansiin koottuna: Muista uskoa unelmiisi tarjoaa nauruterapiaa ja vertaistukea ahdistukseen1.8.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Joonas Rinta-Kannon itkettävän hauska sarjakuva ilmestyy nykyisin Helsingin Sanomissa. Muista uskoa unelmiisi -kokoelmaan on valikoitu aiemmin albumimuodossa julkaisematonta parhaimmistoa strippimatkan varrelta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme