Globaali kemianteollisuus kasvussa

Useimmat analyytikot ennustavat kemianteollisuuden kasvua erityisesti Kiinassa ja kehittyvissä talouksissa. Monikansallinen kemianyhtiö BASF arvioi maailmanlaajuisen kemikaalituotannon (ilman lääkkeitä) kasvavan jopa 4,4 % vuonna 2021. Tämä on koronaviruspandemiaa edeltäneiden vuosien keskiarvoa korkeampi kasvuprosentti ja merkitsee vahvaa elpymistä pandemiasta aiheutuneen taantuman jälkeen, jolloin maailmanlaajuinen kemikaalien tuotanto supistui 0,4 prosentilla vuonna 2020 (verrattuna 1,9 prosentin kasvuun vuonna 2019).
Maatalouskemikaalien kysynnän odotetaan olevan suurinta Aasian ja Tyynenmeren alueella, missä on vahvat maatalousperinteet. Etenkin Intia, Sri Lanka, Kiina ja Vietnam ovat voimakkaasti riippuvaisia maataloudesta ja siihen liittyvistä teollisuudenaloista.
Teollisuus- ja laitossiivoussegmentin markkinaosuus oli suurin (8,6 %) vuonna 2019, ja sen ennustetaan kasvavan 4,0 % ennustejaksolla. Pinnoitteet, liimat, tiivistysaineet ja elastomeerit sisältävä CASE-segmentti on myös nousemassa potentiaalisesti tuottoisaksi alueeksi, ja sen osuus oli 3,4 % vuonna 2019. Myös rakennuskemikaalien odotetaan nousevan yhdeksi merkittävistä tuotesegmenteistä, joilla on merkittävä kasvuennuste vuosien 2020 ja 2027 välille.
Kuluttajakemikaalien sektorille ennustetaan myös tervettä kasvua, erityisesti kosmetiikka- ja aromisegmenteissä. Aasian ja Tyynenmeren alue on aromikemikaalien suurin markkina-alue. Sen osuus alan liikevaihdosta oli 29,6 % vuonna 2019, ja useimmat lähteet ennustavat jatkuvaa johtavaa markkina-asemaa, joka johtuu suurelta osin Kiinan, Intian ja Japanin hajuste-, elintarvike- ja juomateollisuudesta.
Useimmilla tärkeimmillä markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Kiinassa, kuluttajien keskuudessa on kasvava kysyntä "vihreille" ja eettisille tuotteille. Myös jatkuva teknologisten innovaatioiden käyttöönotto näkyy joka segmentissä ja luo sekä mahdollisuuksia että riskejä.
Atradius Suomen maajohtaja Juhani Laitala kommentoi:
– Kemianteollisuus sekä moni muu ala elpyvät pikkuhiljaa, mutta olemme vasta lähtötelineillä. Esimerkiksi kemianteollisuutta uhkaavat osaaja-, raaka-aine- sekä komponenttipulat, jotka asettavat haasteita kasvulle. Koko globaali teollisuus taistelee näiden ongelmian kanssa. Tämä aiheuttaa valtavia kustannuspaineita, ja vain murto-osa osa yrityksistä pystyy nostamaan hintojaan. Kilpailu on kovaa, ja yrityksissä kannattaakin olla riskienhallinta hyvin mietittynä osana strategiaa.
Lue koko julkaisu täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenna OllikainenAtradius Suomi / Viestintä
Puh:+358405157069jenna.ollikainen@atradius.comJuhani LaitalaAtradius Suomi / Maajohtaja
Puh:+358500508368juhani.laitala@atradius.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Luottovakuuttamisen, takausten ja perintäpalveluiden asiantuntijoina olemme sitoutuneet rakentamaan vahvoja asiakassuhteita.
Atradius on merkittävässä roolissa tukiessaan kansainvälisesti toimivien suomalaisten yritysten liiketoimintaa. Kansainvälinen verkostomme mahdollistaa sen, että pystymme vastaamaan suomalaisten asiakkaidemme moninaisiin tarpeisiin sekä koti- että vientimarkkinoilla.
Olemme kansainvälinen yritys; toimimme 52 eri maassa ja meillä on tiedot yli 240 miljoonan yrityksen maksutapakäyttäytymisestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atradius
Kauppasota uhkaa yritysten maksukykyä16.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Atradiuksen uusin raportti käsittelee maksukyvyttömyysnäkymiä sekä globaalilla tasolla että tärkeimpien markkina-alueiden osalta.
Yhdysvaltojen uusien tullien vaikutus maailmantalouteen4.4.2025 17:22:03 EEST | Tiedote
Yhdysvaltojen hallinnon esittämät uudet tullit ovat osoittautumassa odotettua merkittävämmiksi, sillä hallinnon antamaan ilmoitukseen sisältyy yleisen minimitariffin lisäksi aiempaa korkeampi tariffi monille maille ja alueille.
Kuljetus- ja logistiikka-alan trendit 202524.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Atradiuksen uusin raportti käsittelee kuljetus- ja logistiikka-alaa. Ennustamme alan kasvavan globaalisti 4,1 % vuonna 2025 ja 3,7 % vuonna 2026.
Saksan vaalit eivät vauhdita taloutta25.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Euroopan suurimman kansantalouden kansalaiset valmistautuvat äänestämään. Saksan tulevalla hallituksella on edessään haastava tehtävä talouskasvun ylläpitämiseksi.
Rakennusalan näkymät 2025-202630.1.2025 13:39:09 EET | Tiedote
Atradiuksen uusimman talouskatsauksen mukaan Kiinan kiinteistöalan tilanne ja maailmanlaajuisesti edelleen korkeat korot vaikuttavat negatiivisesti globaaliin asuntorakentamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme