Vuoden nimeksi valittiin Koronavilkku

Vuoden nimeksi on valittu Koronavilkku, ruotsiksi Coronablinkern. Koronavirustartuntojen jäljittämisen avuksi elokuussa 2020 julkaistu Koronavilkku-mobiilisovellus on tullut suomalaisille hyvin tutuksi – alkuvuodesta 2021 sillä oli peräti noin 2,4 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Sovelluksen tarkoituksen kompaktisti ilmaiseva nimi on helppo oppia ja muistaa, mikä on epäilemättä edesauttanut sovelluksen saamisessa nopeasti ja kattavasti kansalaisten käyttöön.
Jaetulle toiselle sijalle Vuoden nimi -äänestyksessä tulivat Kääkle ja Nuohtti. 70 vuotta täyttävä Aku Ankka -lehti tunnetaan nokkelista nimiväännöksistään, joita kuluvan vuoden numeroissa on muodostettu useiden tunnettujen verkkopalvelujen nimistä. Google-nimestä väännetty Kääkle sopii erityisen hyvin lehden tyyliin, sillä kääk-huudahdus on yksi Ankkalinnan asukkaiden kielen tunnetuimmista piirteistä. Nuohtti puolestaan on pian ilmestyvä verkkopalvelu, johon kootaan saamelaiset arkistoaineistot pohjoismaisessa yhteishankkeessa. Pohjoissaamen kielen nuottaa tarkoittava sana on sopiva vertauskuva palvelulle, ja se lienee varsin helppo lausua ja kirjoittaa myös suomenkielisille käyttäjille.
Muut finaaliin päässeet nimet olivat Kuuloliike Korvabuusti Oy, Leikkala, Lähde ja Ruisperkele. Ehdokkaat perusteluineen ovat nähtävillä Nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.
Valintaan osallistui 37 nimistöntutkimuksen asiantuntijaa
Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka annetaan kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilön-, yritys- tai tuotenimiä. Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.
Vuoden nimi valittiin Nimistöntutkimuksen päivillä 4. marraskuuta järjestetyssä äänestyksessä, johon osallistui 37 nimistöntutkimuksen, -huollon ja -suunnittelun asiantuntijaa. Palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa. Vuonna 2017 palkinnon voitti Tampereen yliopisto, vuonna 2018 Helsingi Sõnumid, Maaelu Tulevik sekä Pealinnaleht, vuonna 2019 Liisankatu ja vuonna 2020 Tikkurilan kirkko.
Nimistöntutkimuksen päivät on Helsingin yliopistolla vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään erisnimiin kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta. Tapahtuma järjestettiin nyt 24. kerran.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Tutkija Taarna Valtonen
taarna.valtonen@helsinki.fi
Tutkijatohtori Lasse Hämäläinen
lasse.hamalainen@tuni.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme