Riihimäen ravintolatarjonta monipuolistui Wanha Mestari -ketjun avattua uuden gastropub-ravintolan Kauppakadulle

Restelin Wanha Mestari -ketjuun kuuluva, Wanha Mestari Riihimäki muutti Rityltä Kauppakadulle ja koki samalla konseptipäivityksen. Uudistunut gastropub konsepti tarjoaa mutkatonta ja maistuvaa ruokaa, jonka keskiössä ovat laadukkaat kotimaiset raaka-aineet ilman turhaa hienostelua.
”Tavoitteenamme onkin, että jokainen poistuu ravintolastamme vatsa täynnä ja hyvällä mielellä”, kertoo Ravintolapäällikkönä toimiva Mika Hyvönen. ”Ravintola Wanha Mestari on jo Riihimäkeläisille tuttu olohuone sekä suosittu ajanviettopaikka ja haluamme jatkossakin olla osa mukavia ja mieleenpainuvia hetkiä. Kyllähän hyvä ruoka ja gastropubin leppoisa tunnelma tuovat näihin hetkiin oman lisänsä”, Hyvönen jatkaa. Erityisesti Hyvönen haluaa nostaa esiin ruokalistan maksa-annoksen, josta onkin kovaa vauhtia muodostumassa ravintolan klassikkoannos.
Asiakkaiden palaute ruuasta on ollut positiivista, ja kiitosta on tullut listan monipuolisuudesta, reilun kokoisista annoksista sekä rennosta ja kotoisasta tunnelmasta. ”Olemme myös panostaneet monipuoliseen ja laadukkaaseen juomavalikoimaan, joten meille voi hyvin tulla piipahtamaan vain yhdelle tai ottaa pieniä annoksia esimerkiksi oluen kaveriksi”, Mika kertoo.
Wanha Mestari Riihimäki on jo entuudestaan tullut tutuksi kylän parhaana karaokepaikkana. Ravintolan palvelutarjonta onkin varsin monipuolinen ja asiakkaiden muuttuneisiin ajanviettotarpeisiin hyvin vastaava. Gastropubin tarjoaman maistuvan ruuan ja rennon tunnelman lisäksi baarin puolelta löytyy erilaista viihdettä ja aktiviteettia kuten karaokea, kenoilua, lautapelejä ja biljardia. Myös livekeikat ovat palaamassa tapahtumakalenteriin.
”Paikalliset, laadukkaat, ja monipuolista ohjelmatarjontaa tarjoavat ravintolat nousevat koko ajan suosituimmiksi ja myös ruokakonseptimme on otettu Riihimäellä hyvin vastaan”, Restelin Juomaravintolat -ketjun ketjujohtaja Jan Renlund iloitsee.
”Haemme vahvaa kasvua ja etsimme koko ajan uusia liikepaikkoja ympäri suomen. Olemme erityisen kiinnostuneita ostamaan ravintola-alan liiketoimintoja; pubeja, ravintoloita ja vastaavia, joten toivottavasti saamme tulevaisuudessa ketjuun myös lisää gastropubeja. Tällä hetkellä Wanha Mestari gastropubit löytyvät Tampereelta, Kuusamosta ja nyt Riihimäeltä”, Renlund kertoo.
Wanha Mestari Riihimäki on avoinna joka päivä klo 9 alkaen. Keittiö on avoinna arkisin ilta-aikaan sekä viikonloppuisin klo 11 eteenpäin. Iltavirkuille ruokaa on tarjolla perjantai ja lauantai iltaisin jopa yli puolenyön. Asiakaspaikkoja gastropubin puolella on 80 ja Wanhassa Mestarissa 160. Kesäaikaan terassille saadaan vielä reilu viitisenkymmentä asiakaspaikkaa lisää.
Aukioloajat
Ma–To 09-00 Pe–La 09-04 Su 09-00
Keittiön aukioloajat
Ma–To 16–22:30 Pe 16–00:30 La 11–00:30 Su 11–20:30
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika HyvönenRavintolapäällikköWanha Mestari Riihimäki
Puh:040 153 9967mika.hyvonen@restel.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wanha Mestari
Wanha Mestari Riihimäki kuuluu Wanha Mestari -ketjun juomaravintoloihin. Wanha Mestari-ketjun 19 ravintolaa eri puolilla Suomea ovat mukavia olohuoneita, joissa on tilaa keskustelulle ja yhdessäololle. Leppoisa ilmapiiri, ystävällinen palvelu ja monipuolinen tuotevalikoima takaavat viihtymisesi.
Restel Oy
Restel Oy on suomalainen ravintola-alan konserni, johon kuuluu noin 200 ravintolaa työllistäen noin 2 200 ravintola-alan ammattilaista. Restelin ravintoloita ovat BURGER KING®-, Taco Bell-, Rax Pizzabuffet-, Ísey Skyr Bar-, HelmiSimpukka-, Wanha Mestari-, Hemingway's -ravintolat sekä Food&Events Tapahtuma- ja Ruokaravintolat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Restel Oy
Restel ja Neste aloittavat yhteistyön osassa Suomen liikenneasemaverkostoa4.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Restel Oy ja Neste Oyj ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka koskee ravintola- myymälä- ja autoilupalvelujen tarjoamista osalla Neste- asemia. Restelillä on jo kokemusta liikenneasemien ravintolapalveluista, joten uusi yhteistyö on erinomainen lisä konsernin ravintolavalikoimaan.
Casino Helsingin ravintolapalvelut siirtyvät Restelille27.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Restel Oy ja Veikkaus Oy ovat solmineet sopimuksen Casino Helsingin ravintolapalveluista. Restelin tavoitteena on kehittää kasinon ravintolapalveluita ja varmistaa, että asiakkaat saavat siellä unohtumattomia elämyksiä myös tulevaisuudessa.
Paasitornin ravintolapalvelut siirtyvät Restelille16.1.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Restel on voittanut kilpailutuksen Helsinki Congress Paasitornin ravintolatoiminnan toteuttamisesta. Restelin innovatiivisuus sekä vahva kokemus ja näytöt tapahtumatalojen ravintolatoimintojen toteuttajana olivat kilpailutuksessa ratkaisevia tekijöitä.
Restel Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu30.9.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Ravintolayhtiö Restel Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu Mikael Backmanin päätettyä jäädä pois yhtiön johdosta. Restel Oy:n hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi yhtiön hallituksen jäsen eMBA Sari Saaren. Saari aloittaa Restel-konsernin johdossa 1.1.2025. Tällä hetkellä Saari toimii Touhula päiväkodit Oy:n toimitusjohtajana.
Rax avaa uuden ravintolan Rukalle!3.9.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi RAX Pizzabuffet avautuu Rukalle vuoden 2024 loppupuolella palvelemaan talvisesongin asiakkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme