Helsingin yliopistoHelsingin yliopisto

Keväisten lintukonserttien äänimaailma on muuttunut hiljaisemmaksi ja yksipuolisemmaksi viimeisen 25 vuoden aikana

Jaa
Luonnon äänillä, ja etenkin lintujen laululla, on tärkeä rooli ihmisten luontosuhteen kehittymisessä ja ylläpitämisessä. Tuore kansainvälinen tutkimus osoittaa, että aamuisten lintukonserttien äänimaailma on muuttunut hiljaisemmaksi ja vähemmän vaihtelevaksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
Pajulinnun monipuolisen ja melodisen laulun vähentyminen vaikuttaa lintujen laulukuoroon.
Pajulinnun monipuolisen ja melodisen laulun vähentyminen vaikuttaa lintujen laulukuoroon.

Luonnossa liikkuminen parantaa tutkitusti henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä kasvattaa halua toimia ympäristön hyväksi. Lintujen äänet, ja etenkin laulu, vaikuttavat siihen miten ihminen kokee luontoa. Lintukantojen väheneminen ja ilmastonmuutoksen aiheuttama lajien levinneisyyden muutos ovat jo muuttaneet keväisten konserttien äänimaailmaa.

Kansainvälinen tutkimus selvitti miten lintujen pesimäkauden laulukonserttien äänimaailma on muuttunut. Vanhoja äänityksiä lintujen konserteista on vain hyvin rajoitetuilta alueilta, joten äänimaailman ajalliseen tutkimiseen tarvittiin uusia keinoja.

Tutkimuksessa yhdistettiin yli tuhannen lintulajin äänityksiä ja kansalaistieteen avulla kerättyä lintulaskenta-aineistoa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Näiden avulla pystyttiin muotoilemaan lintukonsertit yli 200 000 paikalle viimeisen 25 vuoden ajalle ja tutkimaan äänimaailman akustiikkaa.

– Tulostemme perusteella lintujen äänimaailman monipuolisuus ja intensiivisyys väheni, mikä voi vaikuttaa ihmisten luontokokemuksiin ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin, kertoo tutkimusta johtanut apulaisprofessori Simon Butler East Anglian yliopistosta Iso-Britanniasta.

Äänimaailman muutokseen vaikuttaa etenkin lintumäärien ja lajirunsauden muutos, mutta myös yksittäisillä lajeilla on merkitystä.

– Esimerkiksi Suomessakin pitkään vähentyneen pajulinnun laulu on monipuolinen ja melodinen ja siten lajin vähenemisellä on suurempi merkitys kuin esimerkiksi harakan tai harmaalokin vähenemisellä, kertoo yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston Luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Luomuksesta.

Koska valtaosa ihmisten tekemistä lintuhavainnoista on ääniä, aistivat tavalliset kansalaisetkin lintukantojen muutokset ja globaalisti etenevän luontokadon etenkin äänimaiseman kautta. Lintujen laulumaailman muuttuminen voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti ihmisen luontosuhteeseen. Vähentynyt yhteys ympäröivään luontoon voi alentaa kykyä huomioida luonnossa tapahtuvia muutoksia ja toisaalta halua pitää huolta luonnosta.

Tutkimus julkaistiin kansainvälisesti arvostetussa Nature Communication –tiedesarjassa ja siihen osallistui tutkijoita yli 20 maasta. Suomesta aineistona hyödynnettiin Luomuksen koordinoimia alkukesän linja- ja pistelaskentoja.

Linkki alkuperäistutkimukseen: Bird population declines and species turnover are changing the acoustic properties of spring soundscapes

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yli-intendentti Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Luomus, aleksi.lehikoinen@helsinki.fi, puh. 045 1375732

Kuvat

Pajulinnun monipuolisen ja melodisen laulun vähentyminen vaikuttaa lintujen laulukuoroon.
Pajulinnun monipuolisen ja melodisen laulun vähentyminen vaikuttaa lintujen laulukuoroon.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.

Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella. 

Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye